Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Chichen Itza – Meksikon maya-kaupungit osa 3

Chichen Itza – Meksikon maya-kaupungit osa 3

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle helmikuu 23, 2017
Meillä oli yksi kohde ylitse muiden, jonka näkemistä Meksikossa odotimme. Se oli Chichen Itzan muinainen maya kaupunki, yksi maailman seitsemästä uudesta ihmeestä ja Unescon maailmanperintökohde. Uusi-sana ei kylläkään varsinaisesti kuvaa tätä kohdetta, koska kaupunki oli kukoistuksessaan noin 1400 vuotta sitten eli 600-luvulla. Paikalla pääsee aistimaan muinaisten kulttuurien elämää, vaikkakin tänä päivänä turistien valloittamana. Paikan turistisuudesta huolimatta nämä ovat juuri niitä kokemuksia, joita matkoiltamme haemme. Me emme kumpikaan ole kovin kiinnostuneita museoista, mutta tälläisissä
Chichen Itzan kaltaisissa upeissa ulkoilmamuseoissa vietämme mielellämme
aikaa.

Yksi suosituimmista Meksikon nähtävyyksistä

Chichen Itza on yksi suosituimmista päiväretkikohteista sekä Cancunissa että Playa Del Carmenissa majoittuville turisteille. Cancunista ajomatkaa kertyy kolmisen tuntia, Playasta pari tuntia. Me majoituimme kaksi yötä aivan Chichen Itzan sisäänkäynnin tuntumassa, jotta voisimme olla paikalla jo ennen suurten ryhmien saapumista. Hotelliksemme valikoitui Villas Arqueologicas Chichen Itza, jonka vieraina saimme käyttää Mayaland hotellin omaa sisäänkäyntiä Chichen Itzalle. Tämä sisäänkäynti sijaitsee täysin toisella puolella aluetta kuin pääsisäänkäynti. Tällä portilla ei ollut aamulla ruuhkaa, ei varsinkaan, kun olimme siellä tunnin liian aikaisin. Emme tulleet ajatelleeksi, että Yucatanin osavaltiossa, jossa Chichen Itza sijaitsee, kello voisi olla tuntia vähemmän kuin rannikolla Quintana Roossa.
Kahdeksalta paikallista aikaa portit vihdoin aukesivat ja pääsimme muutaman muun aikaisin heränneen pariskunnan kanssa toistaiseksi tyhjälle alueelle ihastelemaan muinaisia rakennuksia. Hyvin nopeasti vastakkaisesta suunnasta kuitenkin vyöryi ihmisiä pääportilta. Aikaisin aamulla oli silti parhaat hetket ikuistaa itsensä Kuculkanin pyramidin edustalla ilman muita turisteja.

Kuculkanin pyramidi – se kaikkein tunnetuin ja kuvatuin rakennus

Kun
mainitsee nimen Chichen Itza, yleensä kaikille tulee mieleen alueen
tunnetuin rakennus, El Castillo eli Kuculkanin pyramidi. El Castillon pyramidi sijaitsee keskeisellä paikalla alueella. Se ei ole
aivan alkuperäisiä rakennuksia, vaan on rakennettu myöhemmin
tolkeettien aikakaudella. El Castillo on hieno arkkitehtuurinen suoritus
arviolta 900-luvulta. Sen neljällä seinällä on jokaisella 91 askelmaa.
Kun ne ja ylin taso lasketaan yhteen, saadaan luku 365 eli kuinka monta
päivää vuodessa on. Eivät pyramidin ihmeellisyydet pääty edes tähän. Jos asia kiinnostaa, voit lukea lisää esim. täältä.

El Castillon huipulle ei ole saanut kiivetä enää yli
kymmeneen vuoteen. Kiipeäminen kiellettiin, kun vuonna 2006 nainen
kuoli tiputtuaan huipulta. Kielto on kuitenkin hyvä paitsi
turvallisuuden vuoksi, myös siksi, ettei tämä historiallisesti
merkittävä rakennus kulu satojen tuhansien turistien kivutessa sen
huipulle.

Nämä kuvat on otettu aikaisin aamulla, mutta yllätyin, että vielä iltapäivälläkin ihmiset mahtuivat hyvin kuvauttamaan itsensä ilman muita turisteja pyramidin juurella.
Chichen Itza on
kuitenkin paljon muutakin kuin tämä yksi pyramidi. Kyseessä on maya-kaupunki, joten alue on laaja. 

Satoja myyjiä ja Meksikon parhaat matkamuistot

Jo puoli yhdeksän aikaan alueelle ilmestyi ensimmäiset ryhmät oppaan kanssa. Meidän huomio kiinnittyi kuitenkin ryhmiä enemmän alueella kärryjä vetäviin paikallisiin. Tiesimme jo etukäteen, että alueen sisäpuolelle päästetään myyjiä, mutta silti myyjien suuri määrä pääsi yllättämään. Nyt ei puhuta kymmenistä, vaan todennäköisesti sadoista myyjistä ja heidän myyntipöydistään. Myyntipaikat oli sijoitettu kulkuväylien varrelle, joten ne eivät häirinneet rakennusten tai raunioiden ihastelua.

Ainakaan aamupäivällä myyjien käytös ei myöskään ollut mitenkään päällekäyvää. Ennemminkin sitä jäi pohtimaan, miten hyvässä asemassa itse on. Myyjien työ vaikutti todella raskaalta, kun he aamulla vetivät perässään raskaita kuormia (pöydät + myytävät) myyntipaikalle ja ryhtyivät sitten asettelemaan tuotteita paikalleen, kuten muinakin aamuina. Todennäköisesti heidän työviikkonsa on vähintään kuusi ellei seitsemän päiväisiä ja kestävät siirtymisineen lähemmäs 12 tuntia. Chichen Itzan alue on avoinna yleisölle kahdeksasta kuuteen. Lämpötila kohoaa päivälla 30 asteeseen ja aurinko paahtaa kuumasti.

Myyjät kilpailevat myynnistä satojen muiden myyjien kanssa ja tienestit jäävät todennäköisesti suhteellisen alhaiseksi. Vaikka moni varmasti kritisoi myyjien paikkaa Chichen Itzan porttien sisäpuolella, on tämä paikallisille yksi harvoista mahdollisista tavoista hyötyä rannikolta tulevista turisteista, jotka viipyvät alueella vain pari tuntia ennen paluutaan all-inclusive hotelliin. Chichen Itza oli meidän kokemustemme perusteella edullisin ja monipuolisin paikka tehdä matkamuisto-ostoksia. Tinkiä kuitenkin pitää ja ensin kerrotusta hinnasta lähti yleensä noin 70% pois. Kannattaa kuitenkin jättää myös myyjälle vähän katetta.

Chichen Itzalla riittää nähtävää tunneiksi

Me kiertelimme alueella useita tunteja hämmästellen, miten 1200-1400 vuotta sitten oli rakennettu valtavia kivirakennuksia, joissa oli uskomattoman hienoja kaiverruksia. Niiden hienouden määrittää ennen kaikkea se, että ne on tehty ilman nykyaikaisia työkaluja ja työ on varmasti ollut rankkaa. Ehkä tämän päivän myyntityö alueella ei sittenkään ole se raskain mahdollinen työ. Siinä missä muut ahersivat, me kiertelimme alueella aamupäivällä muutaman tunnin, kävimme välissä pääsisäänkäynnillä syömässä ja palasimme vielä iltapäivällä tutkimaan aluetta lisää. Taisimme tykästyä ihan tosissamme.
Alueella on vanhojen kivisten rakennusten lisäksi myös useampi cenote, mutta ne kaksi, joita kävimme katsomassa, olivat molemmat meille pettymyksiä. Ne olivat isoja, mutta eivät muuten mitenkään erityisiä. Toki nekin kannattaa silti käydä katsastamassa, kun kerran paikan päällä on.

Vinkkejä Chichen Itzalle matkustaville:

  • Jos vain mahdollista, kannattaa yöpyä alueen läheisyydessä. Mayaland hotellista, Hacienda Chichen Resortista ja Villa Arqueologicas Chichen Itzasta on oma sisäänkäynti alueelle. Viimeksi mainittu näistä on edullisin. Me yövyimme siellä ja se oli ihan ok hinta-laatusuhteeltaan noin 50 euron hintaan. Uima-allas oli kuitenkin puhdistuksen tarpeessa ja huone todella pieni. Olimme liikkeellä low-seasonin aikaan, joten ehkä kiireisemmän turistikauden aikaan allaskin pidetään paremmin puhtaana.
  • Sisäänpääsy alueelle on 232 pesoa eli 11 euroa tämän päivän kurssilla.
  • Paikalliset pääsevät alueelle sunnuntaisin ilmaiseksi, joten alueella saattaa olla tavallistakin enemmän ihmisiä. Kannattaa ehkä ajoittaa vierailu jollekin toiselle viikonpäivälle.
  • Alueella on ainakin yksi  suhteellisen siisti wc El Castillon lähellä ja myös juotavaa ja naposteltavaa on myynnissä (kalliilla tottakai). Pääsisäänkäynnillä on ihan kunnollinen ravintola.
  • Chichen Itzasta lisää muissa matkablogeissa:

Lue myös aiemmat kirjoittamani postaukset muista maya-kaupungeista, joissa vierailimme:
Coban rauniot – pyramidin huipulla
Tulumin rauniot – turkoosin meren rannalla

P.S.. Olen muuten aktivoitunut Twitterissä, joten ota ihmeessä Vaihda vapaalle seurantaan myös siellä!

Seuraa blogia:

Katso myös nämä

9 Kommenttia

Matkatar helmikuu 23, 2017 at 20:00

Ihanat kuvat kauniista paikasta! Me kävimme tuolla 2008 ja tykkäsimme tosissaan mekin. Meillä oli opas joka kertoi tuosta mielenkiintoisesta paikasta ja mm. siitä hurjasta pelistä mitä siellä isolla kentällä pelattiin, ja näytettiin minne häviäjien päät heitettiin. Samoin näimme jonkin syvän lammen, jonne uhrattiin pikkulapsia..kävittekö siellä? Nimeä en enää muista. Mutta paljon hurjaa ja mielenkiintoista tuossa paikassa on!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 25, 2017 at 06:06

Kiitos! 🙂 Huomaan, että tietyllä tavalla paikasta olisi saanut enemmän irti oppaan kanssa. Luin etu- ja jälkikäteen paikan väkivaltaisesta historiasta ja noista lasten uhrauksista, mutta en osaa sanoa varmaksi oliko jompi kumpi cenoteista, jossa kävimme, tuo mainitsemasi syvä lampi.

Vastaa
Laura / Irtiottoja maailmalle helmikuu 24, 2017 at 06:03

Chichen Itza on kyllä upea! Ihmettelinkin ensimmäisen kuvan nähtyäni, että miten siellä on noin vähän väkeä, mutta ajoitus selittääkin asiaa 🙂 Mä olen käynyt tuolla vain lapsena ja silloin suurin ilo vierailusta oli se, että pääsin vanhempien kauhuksi kiipeilemään ylös alas El Castillon portailla hirveässä väentungoksessa.. Tuon kiipeilyn lisäksi muistan kyllä edelleen sen kauhun, mikä nousi sen pyhän cenoten reunalla seistessä, kun kerrottiin että lapsia on sinne heitetty uhrimielessä ja vitsillä kysyttiin, että olisiko mun vuoro…. 😀 Tavallaan harmittaa, että lapsena sitä ei osannut arvostaa tällaisia paikkoja ihan samalla tavalla kuin nyt, joten moneen asiaan jäi perehtymättä, mutta ehkä pitäisi käydä uudestaan!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 25, 2017 at 06:09

Melkoinen huumorintaju teidän oppaalla (oletan, että se oli opas joka kysyi)! :O Tuollaiset jää ihan varmasti lapsen mieleen pitkäksi aikaa. Tuo on ollut erilaista aikaa, kun El Castillolle pääsi vielä kiipeämään. Silloin siitä tuskin sai turistitonta kuvaa muuta kuin ne ihan aamun ensimmäiset vieraat.

Vastaa
Katinka helmikuu 24, 2017 at 08:23

Olipa huikeita matkakuvia ja kertomuksia jälleen tarjolla! Tuolla haluaisin kyllä joskus käydä. Ihanaa alkavaa viikonloppua!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 25, 2017 at 06:10

Kiitos ja mukavaa viikonloppua sinullekin! 🙂

Vastaa
Sa laine helmikuu 26, 2017 at 06:36

Kiinnostaa kovasti! Mikä näistä käymistäsi Maya kohteista oli mielestsi paras? Vai kannattaako käydä kaikissa?

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 26, 2017 at 08:00

Nämä oli kaikki niin erilaisia, että niiden vertailu on tosi vaikeaa. Chichen Itza on rakennusten osalta vaikuttavin, Tulum taas maisemien ja Coban etuna on se, että pääsee kiipeämään ylös pyramidille. Ehkä rankkaisin Chichenin kuitenkin ykköseksi, jos on pakko valita. 😀 Kyllä ne kaikki on ehdottomasti käymisen arvoisia.

Vastaa
Pirkko / Meriharakka maaliskuu 14, 2017 at 18:05

Kun tämä on meillä viimeinen näkemätön maailman 7 uudesta ihmeestä, niin tämän verran pitänee vielä joskus Meksikoon palata! Tuo vinkki yöpymisestä paikan vieressä pitää laittaa mieleen, sen verran fiksun tuntuinen idea.

Vastaa

Jätä Kommentti