Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Punta Arenas, Chile – koirien kaupunki

Punta Arenas, Chile – koirien kaupunki

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle elokuu 26, 2016
Tässä ennen parin viikon päästä koittavaa Kanadan matkaa on vielä hetki aikaa hypätä takaisin Silversean* risteilyyn ja Etelä-Amerikan tunnelmiin. Ensimmäinen satama Chilen puolella oli Punta Arenas ja odotimme kovasti millainen tuo meille uusi Etelä-Amerikan maa olisi. Ei ollenkaan pöllömpää aloittaa maahan tutustuminen yhdestä mantereen eteläisimmästä kaupungista.
Olin aikaisin hereillä ja säntäsin kuvailemaan auringonnousun maisemia Silver Spiritin kannelle Tomin vielä käännellessä kylkeä hytissämme. Aamu sarasti hieman pilvisenä, mutta aurinko tunki säteitään sinnikkäästi pilvien lomasta ja päätin, että päivästä olisi tultava aurinkoinen. Ja tulihan siitä. Ainakin hetkeksi.
Punta Arenasin satamaa ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua kauniiksi. Se on selkeästi teollisuussatama. Tällä on puolensa ja puolensa. Vastassa ei ollut yhtä pikkuruista kojua lukuunottamatta perus turistikojuja, eikä vieressä ollut muita risteilijöitä, joista olisi valunut valtavia laumoja turisteja tehden kaupungista pelkän turistikaupungin. Tästä harmillisesta ilmiöstä ovat äskettäin kirjoittaneet Metallia Matkassa -blogin Anne Venetsian osalta ja My Passport Pages -blogin Laura Montenegron Kotorin osalta. Silversean risteilyllä on sekin mukava puoli, että laivoilla on vain satoja, ei tuhansia ihmisiä, joten pelkästään heidän laivojen matkustajamäärällä ei satamia muuteta turistien valtaamaksi.
Poistuimme laivasta ensimmäisten joukossa. Jonoa ei ollut. Turistit pihalle ja rekalla ruokaa sisälle. Vastassa oli shuttle-bussi, joka kuljetti meidät kaupunkiin. Vaikka risteilyjä moitiaan usein siitä, etteivät risteilyturistit jätä paljoa euroja paikallisille, niin kyllä jotain aina jossain muodossa kuitenkin jää. Oli ne sitten satamamaksuja, ruokakuljetuksia, bussikuljetuksia tai retkiä. Toki summa on pienempi kuin jos kaikki nämä ihmiset saapuisivat paikalle lentäen tai bussilla ja yöpyisivät kohteessa. Tämä ei ole kuitenkaan realistinen toive, koska ilman risteilyä, suurin osa ihmisistä pysyisi lomalla enemmän paikallaan, eikä kiertäisi kohteesta toiseen.
Silversealla on aina ilmainen bussikuljetus satamasta keskustaan, ellei etäisyys ole ihan rollaattorilla taitettava. Punta Arenasissa keskustaan oli useiden kilometrien matka. Siellä meitä vastassa oli vielä laivayhtiön palkkaama paikallisopas, jolta sai kysellä typeriäkin kysymyksiä. Me kysyimme olisiko kaupungissa ok kuljeskella isot järjestelmäkamerat kaulassa vai ryöstäisikö joku meidät. Opas naurahti vain, ettei tämä ollut mikään Pohjois-Chile, vaan täysin turvallinen kaupunki, jossa voisi huoletta painella menemään lompakko takataskussa pullistellen. Niin me kiitimme ja jäimme pohtimaan millaista Pohjois-Chilessä sitten olisi. 
Olimme suunnitelleet lähtevämme taas vuokra-autolla pingviinien bongausretkelle. Turistitoimistossa suunnitelmamme kuitenkin tyrmättiin. Pingut eivät olisi päivällä siellä, minne olimme kaavailleet huristelevamme. Frakkipukuisia lentokyvyttömiä lintuja nähdäksemme meidän olisi pitänyt ottaa lähes päivän kestävä veneajelu. Lukuisia päiviä merellä lilluttuamme kaipasimme kuitenkin ihan vakaata maata jalkojemme alle, joten nielimme pettymyksemme ja totesimme, että tästä tulikin sitten citypäivä. Auto jäi vuokraamatta ja pistimme vain töppöstä toisen eteen. Tosin kovin rivakasti emme päässeet etenemään. Kaupunki oli täynnä koiria ja lähes jokaista piti tietenkin pysähtyä ihastelemaan, rapsuttelemaan ja kuvaamaan.
Vaikka katukoiria oli paljon, olivat ne onneksi hyväkuntoisia. Monet vaikuttivat siltä, että niillä on kyllä omistaja, mutta ne saivat kuljeskella kaupungilla vapaasti. Kaupunki itsessään tuntui ihan kivalta, mutta ei mitenkään erityiseltä. Oli arkipäivä ja paikalliset kiiruhtivat töihin, katujen kulmissa oli ihmeellisiä kojuja ja siellä täällä oli idyllejä kahviloita. Punta Arenas oli selvästi teollisuuskaupunki, jossa oli turismista riippumatonta paikallista elinkeinoa ja elämää. Kaupungissa on yli 100 000 asukasta, joten siellä oli saatavilla myös hyvät palvelut ravintoloiden, kahviloiden ja kauppojen suhteen. Turistejakin siellä kuitenkin käy paljon, sillä Punta Arenas on Ushuaian ohella suosittu aloituspiste Etelämantereen risteilyille. Punta Arenasista tosin yleensä lennetään Etelämantereelle ja vasta siellä hypätään laivan kyytiin. Näin voi säästää aikaa ja välttää hurjat meriolosuhteet. Rahaa tällä ei käsittääksemme säästä, päinvastoin.
Me suuntasimme ensimmäisenä kulkumme rantabulevardille. Frakkipukuisia lintuja sielläkin oli, mutta vain merimetsojen (tai vastaavien) muodossa. Joku rinkkaa kantava tyttö tosin kirmasi paikalle ja kysyi olivatko ne pingviinejä.
Ranta ei tehnyt merkittävää vaikutusta, joten paahdoimme seuraavaksi päinvastaiseen suuntaan ja kipusimme näköalapaikalle, josta näki edessä avautuvan kaupungin keskustan. Ehdimme käydä matkalla hieman shoppailemassa, ihmettelimme paikallista kuorma-autoambulanssia ja ihastelimme rakennuksia sekä vanhaa autokantaa. Kaiken kaikkiaan ensikosketus Chileen oli positiivinen, vaikkemme mitään suuria tunteita kaupunkia kohtaan kokeneetkaan.
Vietimme vielä hieman aikaa kaupungilla shoppaillen, mutta sadepilven kaartaessa kaupungin ylle, hilasimme ostoskassimme shuttle-bussiin ja lähdimme takaisin laivalle. Olimme jo hyvin kiintyneitä kelluvaan tilapäiskotiimme ja Silver Spiritille paluu tuntui oikeasti kuin olisi kotiin palannut. Sitä tunnetta voi olla vaikea käsittää, mutta tuollaisella pitkällä risteilyllä tunne oli voimakas. Olimme sen verran puhki aamun reippailusta, että tilasimme hovimestarilta myöhäisen lounaan sviittiimme.
Iltapäivä oli sateinen, mutta illan tullen taivaskin taas aukeni ja Chile näytti parastaan. Näin etelässä ei lämmöstä päässyt nauttimaan, mutta kyllä Baileys jäillä maistuu laivan kannella hyvältä myös ntuvatakki päällä auringonlaskua ihastellen. Muut laivamatkustajat pysyttelivät taas lämpimissä sisätiloissa, vain pari innokasta, valokuvaajaksi jo muiden keskuudessa tituleerattua suomalaista hääri kameroineen kannella. Ei paha.
*Risteilimme yhteistyössä Silversean kanssa. 
Pysy matkassa mukana:

Katso myös nämä

26 Kommenttia

Laura / My Passport Pages elokuu 26, 2016 at 16:57

Voi koiruudet, mulla on aina reissuilla tosi vaikea hillitä itseni ja pitää näpit irti koirista, näemmä en ole ainoa. 😉 Jotenkin itse olen aina vähän pelännyt että pitkällä risteilyllä alkaisi hytin seinät enemmänkin jo kyllästyttämään, mutta kyllä mä voisin tollaselle risteilylle antaa mahdollisuuden!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle elokuu 27, 2016 at 14:10

Et tosiaan ole ainoa ja minä en yleensä edes onnistu pitämään näppejä erossa koirista, kuten kuvasta näkyykin. 😀 Itsekin vähän pelkäsin, että pitkällä risteilyllä tulisi aika pitäksi, mutta päinvastoin kävi ja päivät meni liian nopeasti.

Vastaa
Párekin Palvelijatar elokuu 26, 2016 at 17:36

On se teillä niin tylsää noilla reissuillanne 😉 😉 Kuvat ja tekstit aina mielenkiintoisia. Kiitos matkakertomuksista!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle elokuu 27, 2016 at 14:11

Kyllä, koskaan ei mitään nähdä, eikä koeta. 😀 Mukava kuulla, että matkakertomuksia on kiva lueskella.

Vastaa
Matkatar elokuu 26, 2016 at 18:47

Kerrassaan upeita kuvia taas, kiva kun jaoit nämäkin! Laivalla on se hyvä puoli että on helpompi lähteä kauniita auringonnousukuvia metsästämään kun taivasta näkee paljon ja lyhyt matka kannelle.
Mukavaa Kanadan matkaa teille!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle elokuu 27, 2016 at 14:13

Kiitos! Merellä tai satamissa tosiaan on helppo napsia auringonlaskukuvia verrattuna vaikka viidakkoretkeen. 😀

Vastaa
Erja/ Andalusian auringossa-blogi elokuu 29, 2016 at 07:04

"Frakkipukuisia lintuja" 🙂 Voin uskoa, että se laiva ja hytti muodostuvat ihan oikeaksi kodilta tuntuvaksi tukikohdaksi etenkin pidemmillä risteilyillä.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle syyskuu 1, 2016 at 18:01

Kyllä siihen hyttiin jostain syystä kiintyy kovasti, kuten laivaankin. Etenkin kun ne on niin mahtavia mitä Silversea tarjoilee. 🙂

Vastaa
Laura elokuu 29, 2016 at 19:20

Saan kyllä hyvin tuosta laivamatkailun joutilaisuudesta kiinni. Vaikka Queen Mary 2:lla oli ison osan matkasta epävakaa sää, laivassa oli kuitenkin sitä jotain. Myös laitostuminen pääsi hyvälle alulle. Melkein ahdisti saapua New Yorkiin, kun joutui hoitamaan itse omat ruokailunsa! 😀

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle syyskuu 1, 2016 at 18:02

Laitostoituminen. 😀 Näin jälkikäteen ajateltuna sellaista varmasti pääsee noilla risteilyillä tapahtumaan. On se niin helppoa laivalla!

Vastaa
Mika / Lähtöportti elokuu 30, 2016 at 10:10

Kiinnostavaa luettavaa, koska olen aina halunnut käydä Chilessä. Tämän perusteella sai kiinni Punta Arenasin arkipäiväisyydestä ja hiljaisesta tunnelmasta maailman laidalla. Tuskin mitenkään erityinen kaupunki, mutta uskoisin silti viihtyväni.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle syyskuu 1, 2016 at 18:05

Kyllä tuolla tosiaan chileläiseen tunnelmaan pääsi kivasti kiinni ja siitä sai mukavan positiivisen kuvan. Tykästyin maahan kyllä tosi paljon ja tekisi mieli lähteä joskus takaisinkin. 🙂

Vastaa
Kohteena maailma / Rami syyskuu 1, 2016 at 13:09

Se jäi mietitättämään, että mikä on Punta Arenasin "keypoint" risteilypysäkkinä? Eli mihin perustuu, että risteilijät siellä pysähtyvät? Vai onko se vaan yksi hyvä stoppipaikka muiden joukossa, että saadaan sopivia päivämatkoja alukselle?

P.S. Varmasti harmittava kuulla perillä, että frakkipukuisia lintuja ei kannatakaan lähteä katsastamaan -> tulee varmasti lievä pettymys vastaan, mikä vaikuttaa koko vierailupäivään 🙁

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle syyskuu 1, 2016 at 18:08

Luulen, että pääjuttu oli retki Torres del Painen kansallispuistoon. Sinne tehtiin noin tonnin maksava koko päivän kestävä retki lentokoneella edes takas. Yksi pariskunta, johon tutustuimme, olisi kovasti halunnut sille retkelle, mutta se oli ihan täyteen buukattu ja jonotuslistakin oli kai pitkä.

Onneksi me oltiin nähty pingviinejä jo useammassa paikassa, niin ei onneksi kovasti harmittanut, ettei niitä juuri tuolla nähty. 🙂

Vastaa
Kohteena maailma / Rami syyskuu 5, 2016 at 11:43

Ok, ei ihan halpa tuo paikan pääkohteen retki :-O Mutta joo, paikka on varmasti upea, mistä kertoo myös jonotuslistan pituuskin.

Teillä on tietty hyvä juttu, että on tullut pingviinejä ennekin bongailtua 🙂

Vastaa
Anna / 270 Degrees syyskuu 1, 2016 at 13:43

Voi ei, mitä liikuttavia hauvoja :') Mulla on niin älytön ikävä omaa koiraa, että tuntuu välillä kuin olisin taantunut viisivuotiaan tasolle niiden suhteen ja jokaista katukoiraa pitää jäädä ihastelemaan ja ihmettelemään 😀 Huiman kauniita kuvia olet saanut laivalla napattua!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle syyskuu 1, 2016 at 18:10

Voi mä tiedän tuon tunteen! Yhdeksän kuukauden maailmanympärimatkalla tuli melkoinen ikävä omia koiria. Onneksi juurikin kulkukoirat hieman helpotti ikävää ja hoidettiinkin useammassa paikassa koiria talonvahtihommia tehden. Se vähän helpotti. Mutta oma koira on aina oma koira.

Vastaa
Heidi / Maailman äärellä syyskuu 2, 2016 at 06:50

Oi, olipa ihana oli päästä lukemaan Chilestä. Meillä on Chilen tulevalla reissulla parin yön majoitus Punta Arenasissa matkalla Torres del Paineen. Ja tarkoitus on myös käydä katsomassa niitä pingviinejä. Mutta on noi koirulitkin niin suloisia. Minä Suomessakin lenkillä rapsutan melkein kaikki vastaan tulevat koirat. 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle syyskuu 4, 2016 at 06:40

Voi että millainen reissu teillä on tiedossa! Torres del Paine on varmasti upea ja toivottavasti näette paljon pingviinejä. 🙂

Vastaa
Annika | Travellover syyskuu 2, 2016 at 09:05

Vaikuttaa vastaavalta kuin vaikka Costa Rican San Jose, jossa itse vietimme yhden risteilypäivän: ei mitään erityistä, mutta kiva kuitenkin nähdä.

Onneksi useimmiten katukoirat ovat hyväkuntoisia. sydäntäni raastaisivat muuten. Aika usein niillä näkee pantaakin, eli vissiin niillä on koti, mutta on ihan normaalia käydä viettämässä päivät kylillä. Koiranpitokulttuuri on niin erilainen kuin Suomessa. Mutta vaikka haluaisin koskea ja silitellä vaikka tunteja, katukoirista pysyn erossa. En esimerkiksi kestäisi, jos joku alkaisi seurata. Tulisi niin halu viedä se kotiin. Toki vähän myös arastelen, ovatko terveitä jne.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle syyskuu 4, 2016 at 06:42

Minä en onnistu pitämään näppejä erossa katukoiristakaan. 😀 Toki jos ne nyt ihan hirveän likaisia on, niin sitten en yleensä koske, mutta Argentiinassa ja Chilessä suurin osa oli ihan siistejä ja tosi ystävällisiä. Yksi seuraajakin saatiin ja kieltämättä meinasi tippa tulla linssiin, kun se jouduttiin "hylkäämään".

Vastaa
Henna /suurin onni syyskuu 2, 2016 at 18:43

Voi koirat! Ne ovat minunkin heikko kohtani matkoilla ja useammat itkutkin olen tainnut tirauttaa muutaman tutummaksi tulleen kulkurotjakkeen vuoksi lähdön hetkellä. Minäkin haaveilen Chilestä, se (kuten koko Etelä-Amerikka) on vielä näkemättä. Lueskelin tuosta vastauksestasi Ramin kommenttiin, että tuon sataman pointtina risteilyllä on varmaankin toimia kulkuväylänä Torres del Paineen. No siitä vasta haaveilenkin ja olisin varmasti repinyt pelihousuni, jos en olisi mahtunut retkelle mukaan, mutta sitten taas ne housut olisivat saattaneet repeytyä jo tuosta hinnasta. Tonni. Jestas.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle syyskuu 4, 2016 at 06:56

Koko Etelä-Amerikka on kyllä niin ihana! Mullakin on Torres del Paine haaveissa, mutta meiltä olisi jäänyt se noin pikaisella ja kalliilla reissulla välistä, vaikka olisi ollutkin tilaa. Onneksi ei ollut, niin ei tarvinnut miettiä. 😀

Vastaa
Miika ♥ Gia | matkakuume.net syyskuu 2, 2016 at 19:16

Itseäni aina noi hauvat vähän jännittää vesikauhun takia. Ei se ehkä just tollasessa kaupungissa, mutkun niistä ei jotenkin aina tiedä. Sama pätee kissoihin.

Mietittiin tässä juuri että jos joskus uudestaan maailmanympärimatkalle niin se melkein pitäisi tehdä purjehtien. Eniten stressiä toi varmaan se että kamoja piti koko ajan pakata ja liikutella ja etsiä uusi katto pään päälle kun matka eteni. Purjevene olisi aika hyvä koti. Joten jotenkin ehkä ymmärrän tuon sviitin kotituntumankin.

Purtsalla ei tietysti olisi noin kivaa palvelua. Kuulostaa just hyvältä! 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle syyskuu 4, 2016 at 07:02

Chilessä ei esiinny enää nykyään vesikauhua koirilla lainkaan ja se on hyvin harvinaista koko latinalaisessa Amerikassa. Ongelma on suurempi Aasiassa ja Afrikassa. Mutta eihän näitä voi monikaan tietää. Eikä rabieksen riski totta puhuen ole estänyt minua Aasiassakaan rapsuttelemasta koiria. 😀 Ainoastaan Sri Lankassa siitä on erikseen varoiteltu (meidän autonkuljettaja varoitti).

Maailmanympärimatka purjehtien kuulostaisi kyllä unelmalta. Samalla tosin myös hieman pelottavalta, kun meri voi olla toisinaan melko myrskyinen. Minäkään en maailmanympärimatkalla tykännyt yhtään siitä kamojen liikuttelusta, siksi oma reissupaku olikin ihan paras valinta puoleksi vuodeksi Australiassa. 🙂

Vastaa
Maarit syyskuu 5, 2016 at 08:10

Voi noita koiria, toivottavasti ovat tosiaan jonkun mukavan ihmisen hoivaamia kukin. Minusta on aina niin sydäntä särkevää nähdä kulkukoiria tai kissoja, jos niistä näkee ettei niitä hoideta. Vaikkei tuo kaupunki ehkä mitään nähtävyyksien ilotulitusta tarjonnut, niin välillä on ihan mukava päästä katselemaan matkoilla vähän tavanomaisempiakin alueita ja paikkoja.

Vastaa

Jätä Kommentti