Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Kesäinen New York

Kesäinen New York

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle heinäkuu 3, 2016
Kun on kovat ennakko-odotukset, on aina suuri riski myös pettyä. Niin minulle kävi tänä keväänä yhden paikan suhteen. Sen sijaan New Yorkin matkan suhteen minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia tai ne olivat oikeastaan hieman negatiiviset. Edellisen postauksen lukeneet tämän tietävätkin. Niinhän siinä sitten kävi, että kokemus oli odotettua huomattavasti positiivisempi ja maalaistyttö viihtyi tällä kerralla tuossa valtavassa kaupungissa ihan mainiosti. Syykin oli harvinaisen selvä: Kesä!
Aurinko ja lämpö tekee ihmeitä. Nyt sää todella suosi. Aurinko meni kolmen päivän aikana pilveen yhden kerran ja lämpötila oli lähes ympäri vuorokauden 20 asteen paremmalla puolella. Ensimmäisellä kerralla olin New Yorkissa 6,5 vuotta sitten. Oli vuodenvaihde ja Times Square vielä tavallistakin enemmän tukossa. Seuraavina päivinä kuljeskelimme Tomin kanssa pilvenpiirtäjien muodostamissa tuulitunneleissa ja kiskoimme talvitakin kauluksia korkeammalle. New Yorkissa on talvella todella kylmä. Toisella kerralla kaupungissa vieraillessamme oli kyllä kevät, mutta yhdeksän kuukauden maailmanympärimatkan jäljiltä ei enää niin jaksanut innostua tuosta kaupungista ja appivanhemmatkin olivat tuolla viimeisellä etapilla mukana matkassa. Nyt olimme Isossa Omenassa kaksin ja oli lämmin. Tämä kombo siihen ilmeisesti tarvittiin, että meikäläinenkin ihan pikkuisen ihastui.
New Yorkin Keskuspuisto ja aamuauringossa kimmeltävät pilvenpiirtäjät. Kaikki ovat valtavan korkeita, vaikka näyttävätkin pariin korkeimpaan verrattuna matalilta.
Lisää pilvenpiirtäjiä rakenteilla.

The Rockefeller Center. Tällä reissulla ei menty mihinkään torniin katselemaan New Yorkia yläilmoista.
Hotellin suhteenkin kävi loppujen lopuksi hyvin ja saimme kohtuullisella hinnalla viiden tähden hotellin juuri siltä sijainnilta kuin halusimmekin. Kirjoittelen myöhemmin, miten varata majoitus edullisesti New Yorkista.

Meillä oli tällä reissulla myös hyvin lyhyt lista sen suhteen, mitä olisi pakko tehdä tai nähdä, koska kaupunki oli jo ennestään tuttu. Saimme siis hortoilla pitkin kaupunkia ilman pitkää to do -listaa. Kaikki palikat olivat siis kohdallaan (vaikka JFK:n kentälläkään en ollut asiasta vielä kovin vakuuttunut) ja raskaista meno- ja paluumatkoista huolimatta vietimme ihan rennon kaupunkiloman. En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta voisin lähteä uudelleenkin pitkäksi viikonlopuksi New Yorkiin. Mutta vain kesällä. Talvella en mene sinne enää ikinä. (Never say never…)

Ei Times Squarelle
Tällä matkalla tajusin myös, että New Yorkissa ei todellakaan ole pakko mennä Times Squarelle, saatika viettää siellä aikaa. Kyseinen paikka on ikoninen, mutta samalla juuri se on jättänyt ehkä vastenmielisimmän kuvan kaupungista. Me kävimme Times Squarella ensimmäisen päivän aamuna ja se riitti minulle. Siellä oli aamulla kymmenen jälkeen jo ihan riittävästi porukkaa. Riittävästi siihen, että sieltä halusi nopeasti pois. Huomasin, että ärtymys kasvoi Times Squarella ja väheni sitä mukaa, kun se jäi taaksepäin meidän kävellessä Manhattania etelään ja katujen muuttuessa rauhallisemmiksi. Tomilla tälläistä ongelmaa väenpaljouden suhteen ei ole, joten hän jäi toisena iltana pariksi tunniksi yksin Times Squarelle pyörimään ja kuvailemaan, kun minä kurvasin hotellille. Hullunmylly Times Squarella on todellakin turistinähtävyys, mutta Times Square ei ole koko New York.
New Yorkin ratsupoliisit Times Squarella. Tämän lehmänhermoisempia hevosia on varmasti vaikea löytää.

Liikaa kaupustelijoita, ihmisiä ja mitälie hahmoja.

Times Square näyttää lähes ei-ruuhkaiselta, vaikka se ei totuus olekaan.

Tietyöt tekivät Times Squaresta vielä entistä ruuhkaisemman.
Times Square illalla.

Tuhkimoauto?

Legendaarinen Radio City.
Syy viihtymiseeni johtui varmasti sään ohella pitkälti myös siitä, että vietimme tällä matkalla paljon aikaa New Yorkin puistoissa (niistä teen ihan ikioman postauksen) ja väljemmillä alueilla. Pidän erityisesti Union Squaren alueesta ja Sohosta. Kun korkeat talot ympärillä alkavat ahdistaa, on hyvä suunnata Midtowniin, jossa rakennukset ovat matalia ja tuntuu, että ympärillä on enemmän tilaa hengittää. Olisin toivonut, että meillä olisi ollut enemmän aikaa ja olisimme ehtineet myös Manhattanin ulkopuolelle Coney Islandin rannalle ja Brooklyniin, mutta nämä kokemukset jäävät vielä odottamaan tulevia reissuja.
Madison Squarella ihmiset viettämässä lounastaukoa puistossa.

Union Squaren pohjoiskulmaa.
Union Square Market. Täällä oli myynnissä kaikenlaista Farmer’s Market tyyppistä ostettavaa. Marjoja, vihanneksia, kasviksia ja jonkin verran muita ruokajuttuja.
Tyypillinen näköala ylöspäin pilvenpiirtäjien välissä.

Meille uusi tuttavuus, High Line. Puisto, joka kulkee korkeuksissa. Tästä lisää myöhemmin.

Jenkkilippuja liehuu siellä täällä.

 

Shoppailijan taivas
Yhdessä asiassa New York on mielestäni aina ollut ehdottomasti maailman paras ja se on shoppailu. Ei ole toista yhtä hyvää shoppailukaupunkia ja pakko myöntää, että tuota aktiviteettia tulee jonkin verran harrastettua matkoilla. Niinpä nytkin ohjelmassa oli tiettyjen merkkien (Desigual, Super Dry, Converse ja Tomilla NHL kauppa ym.) omat liikkeet ja sekä tietysti Century 21. Viimeksi mainittu on tavaratalo, joka myy merkkituotteita selvästi tavanomaista huokeampaan hintaan. Liike on sekava ja ruuhkainen, mutta hinnat niin hyvät, että tuota kaaosta kestää. Ja tulihan sieltä taas muutama löytö tehtyä. Kannattaisi ehdottomasti noudattaa Pingviinimatkojen ohjetta ja mennä paikalle aikaisin arki-aamuna. Me olimme paikalla lauantaina kuuden maissa ja kärsimme siitä rankasti. Jonotin sovituskoppiin varmaan puoli tuntia – tai ainakin se tuntui siltä, kun takana oli jo pitkä päivä ympäri helteisiä katuja.

Excuse me – pois tieltä

Oikeastaan ainoa asia, joka New Yorkissa, tai lähinnä sen asukkaissa alkoi muutaman päivän aikana ärsyttää, oli excusemeen hokeminen. Jos suomalainen kävelee kaupassa käytävää pitkin eteenpäin ja edessä on ihmisiä, hän: 
a) änkee ohi (ei niin kohteliasta tämäkään, mutta toimii)
b) odottaa, että ihmiset väistävät
c) kiertää paikan
d) pyytää anteeksi ja änkee / odottaa että ihmiset väistävät 
New Yorkissa hoetaan excusemeeta aina, jos joku on metriä lähempänä ja se tuntuu tarkoittavan yksinomaan “pois tieltä”. Kun olet suurkaupungissa, olet jonkun tiellä about 98% ajastasi, joten se alkaa jo ärsyttämään. Muualla Amerikassa tätä kuulee toki myös, mutta se ei ärsytä samalla tavalla, kun sinua excusemetetaan vain pari kertaa päivässä. Century 21:ssä kävin läpi mekkoja yhdestä rekistä ja viereeni tuli myyjä, joka sanoi excuse me, väistin, ja niin myyjä vei puolet rekissä olevista mekoista pois. Siis niistä, joita olin juuri tutkimassa! Jäin huuli pyöreänä katsomaan sen myyjän perään. Muutenkin yllättävän monilla New Yorkilaisilla kassahenkilöillä tuntui olevan hiekkaa hiertävissä paikoissa, koska palvelu oli monessa paikassa tylyä. Asia, johon en ole yleensä Amerikassa tottunut, vaan päinvastoin.
Kaiken kaikkiaan juhannusreissu Nykiin oli oikein onnistunut ja paljon kivempi kuin uskalsin odottaa. Jos olette menossa New Yorkiin, menkää kesällä! Tunnelma kaupungissa on silloin ihan mahtava.

Pysy matkassa mukana:

Katso myös nämä

21 Kommenttia

Anonyymi heinäkuu 3, 2016 at 07:45

Ihanalta kuulostaa ja jälleen kerran jään odottamaan tulevia juttuja! Juurikin tuo High line -park kiinnostaa erityisesti. Kiitos taas huipusta postauksesta ja mukavaa viikonloppua sinne!
-Marika

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 04:21

No kiitos vain sinulle taas ihanasta kommentista. 🙂 Mahtava kuulla, että tulevat postaukset kiinnostaa!

Vastaa
Maarit heinäkuu 3, 2016 at 07:49

Voi ihana! Kylläpä tuli näitä kuvista ihan valtava kuume takaisin New Yorkiin! On se vaan noista suurkaupungeista oma suosikkini. Monet kuvat on tutuista paikoista, joissa muistan itsekin seisoskelleeni ja kuvailleeni. Jäin mietiskelemään, että mistäköhän johtuu, kun yleensä en itse viihdy yhtään ihmispaljoudessa niin jostain syystä en muista että se olisi New Yorkissa kertaakaan ahdistanut, edes Times Squarella, josa mekin vietimme yhden illan kuvaten. Omalta kohdalta on ehkä enemmän kyse siitä, että kaupunki on kirjaimellisesti kansojen sulatusuuni ja täynnä samanlaisia turisteja kuin itse olen, niin joukkoon sulautuu hyvin. Ja Meillä oli tosin majoitus Lower East Sidella, joka oli ympäristöltään melko hiljainen verrattuna keskustaan. Kuljettiinkin ehkä suurempi osa ajasta vähän sivummalla, ja keskustassa olimme vain puoli päivää. Meillä oli myös sopivan lämmintä paitsi jonain päivänä oli sadetta, siitäkin nautin! 😀 Kiva päästä seurailemaan sinun matkajuttuja, tulee mukavia muistoja mieleen omaltakin reissulta.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 04:25

Kansojen sulatusuuni New York todellakin on! Onkohan missään muualla niin pienellä alueella kuin Manhattanilla, yhtä paljon eri kansalaisuuksia?! Sinä osasit selvästi asennoitua Times Squarelle oikein. Minäkin kyllä yritin, mutta ei vaan jotenkaan onnistunut. Samasta syystä esim. Hong Kong ei viehättänyt ollenkaan. Liikaa ihmisiä on vain liikaa mulle.

Vastaa
sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi heinäkuu 3, 2016 at 08:06

Olipa ihanat kuvat ja jotenkin tosi kiva tunnelma koko postauksessa! Mä en myöskään oikein viihdy tungoksessa, mutta tokihan Times Square täytyy pikaisesti käydä kurkkaamassa sitten joskus kun ehtii itse New Yorkiin saakka.. ;–D Mutta enköhän minäkin halua enemmän katsella niitä puistoja, joten sitä postausta odotellessa!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 04:26

Kiitos! Tosi kiva kuulla, että tykkäsit. 🙂 Times Square on tosiaan melko pakollinen nähtävyys Nykissä, mutta onneksi sieltä pääsee tarvittaessa nopeasti pois – vaikka niihin puistoihin!

Vastaa
Milla - Pingviinimatkat heinäkuu 3, 2016 at 09:04

Jes, aivan mahtavaa!! Arvaa olenko odottanut tätä postausta ja miten onnelliseksi tulen siitä, että tällä kertaa ihastuit 🙂 Huonompi homma onkin sitten se, että itselle tuli taas aivan älytön kaipuu… Olin ajatellut ettei kaupunkiin olisi asiaa tänä vuonna, jotta voi antaa tilaa muillekin kohteille, mutta jos vaikka ihan vaan pitkän viikonlopun verran.. 😉 Oi se olisi ihanaa. Haluan hypätä jokaiseen näistä kuvista!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 04:29

Haha! 😀 Olet kyllä varmasti pahin New York fani, mitä tiedän! Katsotaan vaan, niin teillä on taas syksylle lennot sinne. 😀 Pystyn tämän reissun jälkeen näkemään jo hieman paremmin mihin se rakkaus New Yorkia kohtaan perustuu.

Vastaa
Ansku heinäkuu 3, 2016 at 17:37

Oi ihana New York! En malta odottaa muita tekstejä, erityisesti puistot jäi kiinnostamaan 🙂 Itse olen päässyt tuonne vain kerran ja joskus tulevaisuudessa toivottavasti uudestaan. Ei ole vielä hermot riittäneet siihen, että alkaisi käymään läpi amerikkalaisten viisumipolitiikkaan – meillä kun tuo mies tarvitsisi viisumin. Kerran aloitin, mutta se on oli jo alkuunsa ihan loputon suo 😀

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 04:31

Onpa mukava kuulla, että tulevat New Yorkista kiinnostaa. 🙂 Viisumin hankkiminen taitaa tosiaan olla oma projektinsa! Kyllä Estan kanssa on niin helppoa. Toivottavasti jossain välissä löytyy riittävästi hermoja viisumin hakemiseen!

Vastaa
Matkatar heinäkuu 3, 2016 at 19:12

Sinulta saa kyllä hyviä vinkkejä, kiitos taas! Hotellipostausta odotellessa…

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 04:33

Mahtava kuulla, että vinkit on hyviä! Toivottavasti niistä olisi tulevaisuudesta hyötyä. 🙂

Vastaa
Rva Kepponen heinäkuu 4, 2016 at 07:22

Mukava kuulla, että matka oli mukava 🙂 Minulla on edellisestä Nykin matkasta niin kauan aikaa, että pitäisi alkaa suunnittelemaan uutta reissua. Olen vaan kauhuissani katsellut hotellien sekä ravintoloiden hintoja ja siksi vähän himmaillut matkan suhteen. Samalla hinnalla kävisi melkein missä tahansa unelmieni matkakohteessa, jossa en ole vielä käynyt… ehkä hotellipostauksesi avulla saisin matkakustannukset kuriin 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 17:51

New York taitaa tosiaan olla sellainen kohde, että siellä voi käydä aina säännöllisin väliajoin. Kaupungissa on varmasti aina jotain uutta. Hintatasosta olet kyllä niin oikeassa ja kyllä mekin hampaita kiristeltiin, mutta onneksi lopputulos oli ihan hyvä. 🙂

Vastaa
Anonyymi heinäkuu 4, 2016 at 13:35

Hei!Löysin vähän aikaa sitten blogisi ja olen varmasti jo suurimman osan postauksista käynyt läpi. Olen sanaton, blogisi on loistava! Niin paljon mielenkiintoisia maita ja kohteita ja kerrot niistä vielä erittäin mielenkiintoisella tavalla. Peru on ollut haaveena jonkin aikaa ja luettuani kirjoituksesi sieltä innostuin vielä enemmän. Tämän vuoden puolella olisi tiedossa vielä Praha ja Tokio, mutta ensi vuodeksi täytyy alkaa tosissaan suunnittelemaan reissua Peruun. Kiitos tästä älyttömän ihanasta blogista, inspiroit hurjasti meitä matkailusta kiinnostuneita 🙂

Mahtavaa, että sait tällä reissulla New Yorkista hieman positiivisemman kuvan. Olen itse ollut siellä myös talvella juuri ennen joulua sekä viime kesänä, ja kyllä siellä niin paljon mukavampaa oli kesäkuussa. Itse tosin rakastan kaupunkia niin paljon, että olisin valmis menemään sinne koska tahansa 😀

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 17:55

No nyt tuli kyllä mahtavin kommentti pitkään aikaan! KIIIITOS! 🙂 Ihan mahtavaa, että olet tykännyt blogista niin paljon. Mukavia hetkiä vielä lukemattomien vanhojen sekä tulevien uusien postausten parissa! 🙂

Moni tosiaan rakastaa New Yorkia niin paljon, ettei säällä tai lämpötilalla ole väliä. Minulla on siihen vielä aika paljon matkaa, vaikka nyt tulikin otettua jo iso harppaus. 😀

Vastaa
Marre heinäkuu 5, 2016 at 09:51

Me olimme Nykissä marraskuussa ja välillä oli hyytävä viima, mutta myös aurinkoa. Ilma häiritsi kun käveltiin sitä Park Linea, ei yksinkertaisesti voitu kävellä sitä kovin pitkälle koska jäädyttiin. 🙂 Mutta ihanaa oli. Keskuspuisto oli ihana myös marraskuussa, mutta luultavasti keväällä ja kesällä aivan upea..

Vastaa
Jenna heinäkuu 4, 2016 at 18:08

Hihiii, menit sitten ihastumaan 😉 Vaikuttaa siltä, että teidän suurkaupunkijuhannus oli oikein onnistunut. Minäkin hengailisin tuolla mielelläni puistoissa. Mä en tosin uskalla ehkä matkustaa NYC:in toista kertaa. Pelkään, että ihastun.

Vastaa
Archie gone Lebanon heinäkuu 5, 2016 at 06:35

Ihanaa, nyt tuli New York -tunnelmaa semmoinen annos että mun matkakuume alkaa nousta jo aika omiin sfääreihinsä! Times Square on mun mielestä parhaimmillaan aamukuudelta, muutoin määki jätän mielelläni sen kohteen välistä.

Oli jännä lukea miten nää koit tuon excuseme-kulttuurin, en nimittäin oo koskaan kiinnittäny siihen tuolla tavalla huomiota. Tosin saattaa johtua siitä, että mulla voi olla pieni taipumus mennä siihen mukaan heti… Mutta anteeksi mitä ihmettä se myyjä siellä Century21:ssä puuhasi, eihän tuommoinen toiminta kuulu amerikkalaiseen asiakaspalvelukulttuuriin lainkaan!!! Ihme hommaa!

Mutta summa summarum: ihanaa, että NYC sai sunt ihastumaan viimein! 🙂

Vastaa
Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi heinäkuu 5, 2016 at 06:40

En ole vielä koskaan käynyt Nykissä, mutta niinkun aiemmin oli puhettakin, niin ei ole suurkaupungitkaan mun juttu, paitsi just puistojen osalta 😀 Eli voin jotenkin kuvitella, että samat fiilikset vois olla kaupungista itselläkin! Mut ihana kuulla, että nyt vähän jo ihastutti <3

Vastaa
Andrina / Andante heinäkuu 5, 2016 at 17:54

Times Square ja Midtown "pilasi" mun ekat kolme Nykin reissua, mutta sitten kun muutin kaupunkiin puoleksi vuodeksi ja välttelin noita edellä mainittuja alueita niin rakastuin ihan täysin! Omat lempialueet Nykissä olivat pitkälti kaupungin rantaviivan vieressä sekä tietenkin mahtava Central Park. Jos muuten etsii rauhallisempaa shoppailupaikkaa, niin Century 21:lla on Upper West Sidellä toinen piste. UWS:n liike on paljon siistimpi ja laadukkaampi kuin Finance Districtin paikka, ja siellä on huomattavasti vähemmän turisteja.

Kirjoitin just myös omaan blogiin siitä, että pakolliset turisikohteet voi ihan hyvin jättää välistä jos siltä tuntuu. Times Squaresta viisaantuneena jätin Los Angelesissa Hollywood Boulevardit sun muut käymättä ja tykkäsin kaupungista kovasti 🙂

Vastaa

Jätä Kommentti