Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Highway 1 – Big Surin alue

Highway 1 – Big Surin alue

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle kesäkuu 16, 2016
Route 66:n ohella yksi Amerikan tunnetuimmista roadtrip-teistä lienee meidän toukokuussa taittama Highway 1, joka tunnetaan myös nimillä California State Route 1 ja Pacific Coast Higway. Nuo kaikki nimet viittaavat tuohon samaan tiehen, joka kiemurtelee Kalifornian kaunista rannikkoa, osavaltion kahden tunnetuimman kaupungin, Los Angelesin ja San Franciscon välillä. Tie alkaa virallisesti Los Angelesin eteläpuolelta ja päättyy San Franciscon pohjoispuolelle. Emme siis voi retostella ajaneemme tietä aivan päästä päähän, koska emme ajelleet Losiin asti, mutta ajoimme siitä parhaimman pätkän, sen minkä varrella sijaitsevat ne varsinaiset maisemat, joita tuolle tielle tullaan katsomaan. 
Kirjoittelin jo aiemmin kokemuksiamme Highway ykkösen varrelta Santa Cruzista ja 17-Mile Drivelta sekä viimeisimpänä Point Lobosin luonnonsuojelualueelta. Nyt on vihdoin aika siirtyä näyttämään kuvia niiltä kaikkein kuvatuimmilta paikoilta, jotka kaikki haluavat tuolla reitillä nähdä. Tämä osuus sijaitsee Montereyn ja Morro Bayn välillä. Näiden kaupunkien välimaastoa kutsuttavalla Big Surin alueella ei ole juurikaan asutusta. Hotellit ja motellit ovat hyvin harvassa, kalliita ja täyttyvät nopeasti. Tällä alueella tie mutkittelee rantaviivaa pitkin. Toisella puolella kohoaa vehreä Santa Lucian vuoristo ja toisella puolella kimmeltää meri. Mutkan takaa paljastuu toinen toistaan upeampia näkymiä. Ainakin teoriassa. Meillä kävi vähän toisin. 
Aamu alkoi kirkkaasti ja Point Lobosin suojelualueella ihastelimme maisemia ja pulleita hylkeitä auringonpaisteessa. Emme tuolloin osanneet arvata vielä yhtään mitään tulevasta, vaikka edellisen postauksen viimeistä kuvaa nyt katsoessani, osaisin näin jälkiviisaana arvioida asioita toisin. Sama ilmiö näkyy tässä alla olevassa kauniissa, Big Surin alueelle tyypillisessä maisemassa, jota jäimme kuvaamaan pian Point Lobosissa vierailun jälkeen. 
Yksi Highway ykkösen kohokohdista on Pixby Bridge. Tuo tunnettu silta on rakennettu 1900-luvun alussa. Kun näin siitä ensimmäistä kertaa kuvan, olin heti, että tuonne on päästävä. Nyt olimme aivan huudeilla, enää joidenkin kilometrien päässä tuosta tunnetusta sillasta ja odotimme siitä päivän kohokohtaa. Kun aiemmin sanoin, että mutkan takaa paljastuu upeita maisemia, voi sieltä paljastua myös jotain ihan muuta. Siinä se nyt sitten oli. Upea, historiallinen silta kaikessa komeudessaan ja taustalla jumalaiset maisemat. Ei kun…
Merisumu yllätti matkailijat. Se voi saapua ilmeisen vauhdilla. Se voi kai hälventyäkin melko nopeasti. Ainakin uskoimme niin, joten me odotimme. Jossain puolen tunnin ja tunnin välimaastossa me luovutimme. Eteenpäin oli ajeltava, vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että meiltä jää ne makeimmat maisemat näkemättä. Ja niinhän monet niistä ehkä jäivätkin. En osaa oikein sanoa, koska me ajeltiin sumussa aika kauan, eikä tiedetä mitä kaikkea me oikein missasimme siinä matkalla. Jos alkoi kiinnostaa miltä se Pixby Bridge kirkkaalla kelillä näyttää, voit kurkata kuvan esim. Maarit Helenan Highway 1 -postauksesta.

Julia Pfeiffer State Park ja McWay Falls 

Kenties Santa Lucian vuoristosta löytyy vaikka millaisia hienoja vesiputouksia, mutta yksikään niistä ei päihitä kuuluisuudessaan McWay Fallsia. Se on Julia Pfeiffer State Parkissa sijaitseva vesiputous, joka laskeutuu autiolle hiekkarannalle ja suoraan Tyyneenmereen. Kaikki Higway ykkösen ajavat haluavat nähdä tämän vesiputouksen ja se kävi kyllä hyvin selväksi, kun saavuimme paikalle. Muistelin lukeneeni etukäteen, että paikasta on helppo ajaa vahingossa ohitse, mutta meillä ei sellaista ongelmaa kyllä ollut. Tien reunat olivat niin täyteen pakkautuneina autoja, että olisimme pysähtyneet ottamaan selvää, mikä nähtävyys oli kyseessä, vaikkemme olisi tienneet siitä etukäteen. Onneksi tässä vaiheessa sumu oli jo hälvennyt. Tosin tilalle oli tullut pilviä, eikä kirkasta taivasta näkynyt missään. Silti pilvinen sääkin oli sata kertaa mukavampia kuin kaiken alleensa nielaiseva sumu. 
McWay Falls on kätevästi aivan lyhyen matkan päässä tiestä, jos vain saa autonsa lähettyville. Meillä kävi tuuri ja pian jo ihmettelimme muiden turistien kanssa tuota hiekalle valuvaa vesinoroa. Paikka oli kieltämättä hieno. Vesi turkoosia ja ympäristö mukavan vehreä. Ei se putous nyt silti livenä näyttänyt niin kovin paljon ihmeellisemmältä kuin kuvistakaan. Putous on kuitenkin melko pieni. Toiset paikat täytyy vain kokea itse, eikä kuvien kautta pääse lähellekään sitä, mikä on todellisuus, mutta McWay Falls yksittäisenä nähtävyytenä ei tähän sarjaan kyllä yltänyt. Kyllä se silti ihan pysähtymisen arvoinen paikka on.
Jatkoimme matkaa silloin tällöin pysähdellen. Maisemat olivat kivoja, mutta kieltämättä takaraivossa hieman kaihersi, että mitä me emme olleet nähneet aiemmin. Olivatko kaikki makeimmat paikat olleet Pixby Bridgen ja McWay Fallsin välimaastossa, kun me vain ajelimme sumussa. 
Eräällä pysähdyspaikalla
maisemien sijaan suurempaan osaan olivat päässeet maaoravat. Jos 17-Mile
Driven oravat tuntuivat kesyiltä, niin nyt voin todeta, että ne iphonen
linssiinkin tunkevat yksilöt olivat suorastaan arkoja verrattuna nyt
tapaamiimme tyyppeihin. Nämä oravat suorastaan juoksivat ihmisiä vastaan. 
Ja sitten sumu tai pilvet, nyt en ole ihan varma, iski taas. Tällä kertaa me kuitenkin nousimme sumun tai pilvien yläpuolelle ja se teki maisemasta oikeastaan aika makean. 
Pari ventovierasta turistia eksyi mukaan kuvaan, mutta oli niin hauska nähdä ihmisiä kuvailemassa tuota valkoista ainetta, joka oli peittänyt meren alleen.
Tämän jälkeen pysähdyimmekin jo Ragged Pointissa, jossa on näköalapaikan lisäksi tarjolla majoitusta, bensaa, pari ravintolaa ja pikkuinen kauppakin. Tämä voisi olla ihan varteenotettava majoituspaikka, jos haluaa yöpyä jossain muualla kuin lähikaupungeissa. Paikka näytti ihan siistiltä ja kaipa sitä auringonnousua tai -laskua voisi huonommassakin paikassa ihastella. 
Tämän jälkeen vuoristo loppuikin ja tie laski pian merenpinnan tasolle.
Viimeinen highlight oli vielä kuitenkin edessä. Piedras Blancas State Marine Reservessä elelee valtava määrä merinorsuja ja niitä me tietenkin halusimme päästä ihmettelemään. Niitä olikin sellainen määrä, että ihmettelemistä todella riitti. Kuviakin on sellainen määrä, että näistä tyypeistä on tulossa ihka oma postauksensa.
Matkalla olisi voinut poiketa vielä katsomaan suositun nähtävyyden Hearst Castlen (kurkkaa kuvia ja lisätietoja Paula Gastonin blogista), mutta me jätimme sen väliin. Kello oli jo yli seitsemän, kun ajelimme Morro Bayhin, jota oli ihan kivaksi ja kauniiksi paikaksi kehuttu. Kukaan ei vain ollut kertonut, että kylän kupeessa on aivan julmetun ruma ja korkeapiippuinen tehdas, joka “hieman” pilaa maisemaa. Etsimme motelliamme ja ruokapaikkaa, mutta löysimme itsemme kävelemästä Morro Bayn laiturilta. Paikalliset olivat paikalla virveleineen ja me kameroinemme. Nyt nimittäin näkyi jotain sellaista, jota olimme yrittäneet nähdä heti aamusta alkaen. Alaskassa yhdeksi lempieläimekseni kohosi merisaukko ja nyt sellaisia oli taas näköpiirissä. Nämä suomalaisiin serkkuihinsa verrattuna jättikokoiset Ameriikan serkut uiskentelivat Morro Bayn laguunissa ja mutustelivat simpukoita tyytyväisen oloisina. Voi vitsi mitä ihanuuksia!
Morro Bayssa oli kylmää ja harmaata, mutta merisaukkojen näkeminen lämmitti mieltä.
Highway ykkönen oli mukava reitti ajaa. Sen varrella on mahtavia maisemia ja meille iso ilo oli nähdä runsaasti villieläimiä. Olimme odottaneet, että Kaliforniassa olisi toukokuun lopulla lämmintä, mutta lämpötila oli reilusti 20 alapuolella ja mereltä puhaltava tuuli teki ilmasta vielä kylmemmän. Merisumu tuotti pienen pettymyksen ja koska osa reitistä jäi meiltä näkemättä, niin sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa. Pakko palata joskus! Ehkä loppukesästä, kun olisi lämpimämpää. Mitään “maailman upein reitti”-palkintoa en lähtisi tälle Kalifornian rantareitille jakelemaan. Kyllä se valtavan hieno on, mutta niin on myös esim. Australian Great Ocean Road ja Etelä-Afrikan rannikko. Eniten omaa silmää miellyttää silti kunnon vuoristoreitit, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina. 
Ihan viimeisenä. Jos olet lähdössä ajelemaan Highway 1:n – varaa riittävästi aikaa! Meille kolme päivää välille San Francisco – Morro Bay oli riittävästi, mutta kauemminkin olisi saanut aikaa kulumaan lukuisia paikkoja tutkimalla. Monet ajavat reitin päivässä Los Angelesista San Franciscoon tai toisin päin, mutta en haluaisi itse taittaa matkaa sellaisella tahdilla ja pitää kamalaa kiirettä jokaisella maisemapaikalla. Lomalla pitää olla aikaa nauttia kauniista maisemista ja niitä tällä reitillä riittää!

Onko Highway 1 sinun suunnitelmissasi vai joko olet ajellut tätä rannikkotietä etelään tai pohjoiseen?

Pysy mukana:

Katso myös nämä

22 Kommenttia

Sara I Sara's Fab Life kesäkuu 16, 2016 at 07:24

Route 66 ja tää Highway 1 SF-LA on ne mun ykkös prioreetin matkahaaveet… 66 toki ajettu losi-GrandCanyon välillä, mutta koko 66:n olis kiva.

Voi että noi elukat on ihan super söpöjä! Oravat söpöjä ja ihana kuva tuo saukko kun simpukka kätösissä. Super Aww… <3
(Nähtävästi oli ihan super postaus :D)

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle kesäkuu 16, 2016 at 13:57

Mahtavaa, jos tykkäsit! 🙂 Sama homma tuon Route 66:n suhteen. Olisi se kiva ajaa joskus kokonaan. 🙂

Vastaa
Matkatar kesäkuu 16, 2016 at 11:33

Ihanalta näyttää, etenkin nuo sumukuvat.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle kesäkuu 16, 2016 at 13:58

Kyllä siellä tosiaan kauneutta riitti. 🙂

Vastaa
Maarit kesäkuu 16, 2016 at 12:42

No onpas tosiaan sattunut melkoinen sumu! En arvannutkaan, että silta olisi ollut ihan niin totaalisesti usvan peitossa. Reitti on kaunis, mutta meille jäi vähän sama fiilis, ettei se aivan siinä määrin saanut sydäntä pamppailemaan kuin maisemat sisämaassa. Joskus nuorempana ajattelin, että merimaisemat olisivat ne minulle rakkaimmat, mutta itseasiassa Suomen järvimaisemat vievät voiton ja niin myös kaikki vuoristoseudut. 🙂 Highway 1 on silti ehdottomasti ajamisen arvoinen, ja lähtisin itsekin sinne mielellään uudelleen,nähtäväähän matkalla riittää useammaksikin päiväksi. Itseasiassa kun suunnittelimme omaa jenkkireissuamme, niin tuo reitti taisi olla yksi ensimmäisistä lukkoonlyödyistä minun ultimaattisena roadtrip haaveena. 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle kesäkuu 16, 2016 at 14:13

Sumua voi todella olla ihan kunnolla! :O Sama juttu, että vuoristot miellyttää tätä nykyä enemmän kuin meren rannat, vaikka aiemmin on ollut toisin päin. Noh, onneksi kiinnostaa niin monenlaiset kohteet, että tulee käytyä vaikka missä. 😀

Vastaa
Jenni / Unelmatrippi kesäkuu 16, 2016 at 17:06

Ovathan nuo sumuisetkin kuvat hienoja! Mutta joo, varmasti vähän harmittaa. Säälle ei vain voi mitään. Toivottavasti ensi kerralla on parempi tuuri! Mulla on tämä reitinpätkä vielä suunnitelmam asteella, mutta siis ehdottomasti haluan joskus käydä ajamassa tuon. Great Ocean Roadia ja Uuden-Seelannin reittejä on aika vaikea päihittää, mutta ehkä vertailu ei ole edes tarpeen. Uskon, että tuolla on joka tapauksessa hienot maisemat.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle kesäkuu 18, 2016 at 17:07

Se on kyllä niin totta, ettei säälle vain voi mitään. Sitä olen harmitellut tänäänkin moneen otteeseen, kun pelkkää sadetta on ollut koko päivän. 😀 Uuden-Seelannin reitit meiltä on vielä näkemättä ja voin uskoa, että niitä on vaikea päihittää, mutta eihän kaikkia tosiaan tarvitse vertailla keskenään, vaan ottaa jokainen vastaan omanaan. 🙂

Vastaa
Katinka kesäkuu 16, 2016 at 18:18

Tarjolla oli jälleen jumalaisen upea nojatuolimatka! Merisumu todella on nopea ja sankka. Tuo kuva sillasta sumussa oli todella uskomaton. Vaikka komeita maisemia ei nyt nähnytkään, oli kuvassa uskomattoman upea ja ainutlaatuinen tunnelma =).

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle kesäkuu 18, 2016 at 17:08

Kiitos! Mukava kuulla, että tykkäsit tästä nojatuolimatkasta. Ja kiitos kuvakehuista. Onhan tuo silta sumussa omalla tavallaan hieno. Paras olisi ollut, jos olisi nähnyt molemmat. Ensin ilman sumua ja sitten sumussa tai toisinpäin. 😀

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle kesäkuu 18, 2016 at 17:05

May Gray onkin ihan uusi termi, mutta se on selvästi syntynyt syystä! Ihana paikka, mutta jatkossa menisin kyllä jonain toisena kuukautena. 😀 Kaksi päivää on tosiaan aika nopea keikaus tuolle pätkälle, mutta kyllä te varmasti highlightit ehditte hyvin nähdä, vaikka jostainhan silloin aina joutuu tinkimään, kun aikaa nipistetään.

Vastaa
Milla - Pingviinimatkat kesäkuu 20, 2016 at 04:44

Voihan merisumu! Meille osui upealle maisemareittipäivälle vastaava Marokossa ja kyllä otti päähän. Voin siis hyvin uskoa, teidän fiilikset. Tämä teidän reitti kuuluu ehdottomasti omiinkin haaveisin! Kuten nämäkin kuvat osoittavat, niin kannattaa siitä haaveesta pitää kiinni 🙂 Upean näköistä sumusta huolimatta.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle kesäkuu 20, 2016 at 17:47

Kyllähän se vähän fiilistä syö, kun tietää upeita maisemia olevan nenän edessä, muttei niitä vain yksinkertaisesti näe. 😀 Toivotaan, että silloin ei ole sumusta tietoakaan, kun sinä olet tuolla!

Vastaa
Annika | Travellover kesäkuu 20, 2016 at 19:32

Sumussa on minusta jotain tosi hienoa. Siis siinä, miten se peittää alleen suunnilleen kaiken. Pelottavaa siinä on kyllä ajaa, ja kyllä vain sen vuoksi on yhtä ja toista jäänyt näkemättä, mutta onneksi aina voi palata takaisin, jos siltä tuntuu.

Todella kauniilta reitillänne näyttää, mutta kuten itsekin sanoit, ei ehkä vuoden maisemareitti, mutta epäilemättä kuuluu niihin kiva nähdä -reitteihin ja kohteisiin, joita maailmassa on vaikka kuinka. Vesiputousta jäin ihmettelmään. ainakin kaukaa kuvattuna se näyttää aika onnettoman pieneltä. Onko toisaan? Ja sitä kaikki haluavat katsomaan.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 07:52

Sumu tosiaan on tietyllä tavalla kiehtova, mutta ajaessa se ei tosiaan ole mikään kuljettajan paras ystävä. Vesiputous oli tosiaan ainakin kaukaa katsottuna aika pieni. Oli kai se oikeasti aika korkea ja läheltä katsottuna olisi voinut olla hienokin, mutta kaukaa hyvin vaatimaton.

Vastaa
IKILOMALLA kesäkuu 23, 2016 at 01:21

Vaikka teistä tuntui, että jotain hienoa jäi näkemättä, koitte reitin ihan erilaisella perspektiivillä kuin monet muut. Ihan oma uniikki kokemus tuokin! <3 Mun mielestä tuo sumuinen siltakuva on ihan huikea!

Meillä oli Uudessa-Seelannissa ajoittain hyvin syksyisen sateiset ja sumuiset ilmat ja pakko myöntää, että välillä se pisti harmittamaan.

Jotkut kuvat näyttivät ihan Australia Great Ocean Roadilta – etenkin nuo vedestä kohoavat kivenmurikat! Itse emme Great Ocean Roadia ajaneet, vaan kävelimme miltei koko 100 kilometrin pätkän metsäpolkuja ja rantaa pitkin. 😀 Aivan erilainen seikkailu, mutta maisemat vähintään yhtä hienot!

Vallan veikeitä saukkoja, eipä ole ikinä tullut bongattua! 😀

Thomas ja Titta

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 07:54

Huuh, millä tavalla olette kokeneet Great Ocean Roadin! :O Ihan mieletön vaihtoehto tuo käveleminen. Maisemat tosiaan oli paikoitellen saman tyyppiset, mutta ilman ihania aussieläimiä ja tielläkin ajettiin oikealla puolella. 😉

Vastaa
Erja/ Andalusian auringossa-blogi kesäkuu 23, 2016 at 07:38

Kun en mitään kulkuneuvoa osaa ajaa, eivät roadtripit ole omissa suunnitelmissa ehkä… koskaan? Kivaa kuitenkin päästä muidne kautta fiilistelemään. ON teitä kyllä ympäristö hellinyt noilla suloisilla elukoillaankin <3

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 07:56

Heh 😀 Sulta puuttuu vain kuljettaja! Enhän minäkään ratissa ollut kertaakaan tällä(kään) reissulla. 😉

Vastaa
Mika / Lähtöportti kesäkuu 23, 2016 at 11:31

Kalifornia on ollut kauan suunnitelmissa, muttei ole vielä tullut lähdettyä. Monenlaisia reittisuunnitelmia on pyörinyt mielessä ja Big Sur on tullut useammastakin lähteestä vastaan. Kiitos tästä kuvauksesta, joka kertoi hyvin mistä on kysymys ja paljonko aikaa kannattaisi varata. En nosta tätä ihan suunnitelmien kärkeen, mutta pidän ehdottomasti mielessä. Nuo eläinkohtaamiset kiinnostaisivat kovasti, eivätkä maisematkaan hullummilta näytä. Tosi harmi tuo sumu, joskus on tullut itsekin koettua, että se voi todellakin peittää kaiken alleen.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 4, 2016 at 07:57

Ehdottomasti kannattaa pitää tämä rantareitti mielessä, jos Kaliforniaan suuntaatte. Kuuluu klassikoihin! 🙂

Vastaa
Ville Sala lokakuu 18, 2016 at 08:01

Piti ajaa keväällä 2011. Piti seuraavana päivänä lähteä hw1:sta pitkin, oltiin Santa Clarassa. Uutisissa sitten kertoivat että koska Japanissa oli maanjäristys (Fukushimassa meni ydinvoimala) niin lähti tulemaan tsunami kohti Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiennyt kuinka korkea ja mitä tapahtuu, niin kaiken varalta ajoimme 101:sta pitkin. Jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut odotella päivän ja katsoa mitä tapahtuu. Mitään ei tapahtunut, aallot olivat matalia. Tosin yksi urhea oli kuollut kun kävi kuvaamassa niitä aaltoja. Mutta oli ollut kai melko vaarallisella paikalla.

Harmittaa kovasti että jäi näkemättä. En tiedä tuleeko mahdollisuutta lähteä uudelleen tai haluaako lähteä tuonne. Nähtävää kyllä olisi paljon vielä siellä.

Vastaa

Jätä Kommentti