Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Syksyn kohokohta – Vaellusratsastus islanninhevosella

Syksyn kohokohta – Vaellusratsastus islanninhevosella

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle lokakuu 4, 2015
Nyt on kuulkaa takamus kipeänä. Mutta ei se haittaa! Olen nimittäin rakastunut – islanninhevosiin.
Olen aina pitänyt islanninhevosista eli issikoista. Ne ovat ponin kokoisia, mutta omaavat hevosen voimat. Ne ovat etenkin talvisin pörröisiä ja luonteeltaan kilttejä. Olen salaa haaveillut islanninhevosvaelluksesta Islannissa, mutta vielä siihen ei ole tullut tilaisuutta. Itseasiassa en ollut koskaan aiemmin päässyt edes tutustumaan issikoihin sen lähemmin. En ennen kuin eilen, jolloin nuo pörröiset kauraturvat veivät heti sydämeni. Osallistuin Elämysten ja Ystävyyden Kartanon järjestämälle islanninhevosvaellukselle blogiyhteistyön merkeissä.
Matka Etelä-Suomesta Pohjois-Savoon Rautalammille oli pitkä, mutta taittui helposti ja kivuttomasti, koska syksyinen Suomi näytti parasta väriloistoaan ja seurana oli hyvä ystäväni Laura. Olemme molemmat käyneet läpi nuoruuden heppatyttövaiheen ja siirtyneet sen jälkeen aktiiviseen koiraharrastamiseen. Ei tarvittu kuin vilaus suloisista islanninhevosista ja olimme jälleen taantuneet hevoshulluiksi.
Elämysten ja Ystävyyden eli Sahalan Kartanolla meidät vastaanotti ensimmäisenä reipas tallikissa, joka ei ollut ujoudesta kuullutkaan. Se puski innoissaan vieraiden jalkoja ja nautti rapsutuksista. Ihastelimme kissan silittelyn lomassa siistiä ja idylliä pihapiiriä.
Reipas tallikissa
Hyvin hoidettua pihapiiriä.
Sahalan kartano
Kun kisu oli saanut ansaitsemansa rapsutukset seuraavana vastaanottajavuorossa oli vaelluksen vetäjänä toimiva Sahalan Kartanon ratsastuksenopettaja Anni. Saimme päähämme kypärät ja kävimme vaihtamassa yllemme Lauran työkaverilta lainatut ratsastushousut. Sitten jo vähän jännitti. Ennen eilistä olin ollut hevosen selässä viimeksi vuonna 2008 ystäväni Heidin polttareissa. Silloinkin ohjelmassa oli muutaman tunnin vaellus. Nuoruuden hevosharrastuksesta minulla muisto oikeassa kyljessä. Kuunsirpin muotoinen hammasrivistön jättämä arpi koristaa nahkaani kylkiluiden päällä. 12-vuotias tyttö lentää ihan voimalla maahan, kun iso suomenhevosori hevonen puree. Sen vuoksi olen hieman varuillani vieraiden hevosten lähellä.
Utelias issikka

Islanninhevonen sopii myös ensikertalaiselle ratsastajalle

Issikoiden kanssa tunsin oloni tutuksi ja turvalliseksi ensi hetkestä lähtien. Meille vakuutettiin, että nämä hevoset eivät pure eivätkä potki ihmisiä. Issikat todellakin tuntuivat hyvin kilteiltä ja ystävällisiltä. Se onkin aika tärkeä ominaisuus, kun ottaa huomioon, että suurin osa Elämysten ja Ystävyyden Kartanon asiakkaista eivät ole koskaan aiemmin ratsastaneet hevosella (esim. yritysporukat). Vaelluksilla mukana olevat islanninhevoset ovat myös hyvin helppoja ratsastettavia. Ne seuraavat toisiaan ja ratsastajan tärkeimmäksi tehtäväksi jääkin lähinnä satulassa pysytteleminen. Ja koska issikat ovat pieniä, ei satulassa iske edes korkeanpaikankammo. 
Minä ja Prymur vaelluksen jälkeen
Minun ratsukseni valikoitui Prymur. Jo vuonna 1997 syntynyt ruuna, joka oli saapunut Rautalammille suoraan Islannista – äitinsä vatsassa tosin. Prymur oli minulle seitsemän vuoden ratsastustauon jälkeen aivan täydellinen pari. Se oli kilttiäkin kiltimpi, mutta liikkui silti oikein reippaasti. Iäkäshän se on jo, mutta islanninhevoset ovat kuulema hyvin pitkäikäisiä ja jatkavat ratsastuskäytössä muita rotuja pidempään. 

Ei vain ravia ja laukkaa

Se mikä islanninhevosista tekee niin erityisen, on niiden omat askellajit. Siinä missä normihepalla on kolme askellajia (käynti, ravi ja laukka), menee issikka niiden lisäksi vielä tölttiä ja osa vielä lisäksi myös passia. Me kaikki pääsimme kokeilemaan tölttiä kentällä jo ennen maastoon siirtymistä. Jokainen joka on joskus ollut ravaavan hevosen selässä, tietää sen olevan hyvin pomppuista menoa ellei osaa (tai saa) keventää. Töltti on kaukana siitä. Se on niin tasaista menoa, ettei sitä uskoisikaan! Se näyttää hassulta, mutta tuntuu erittäin mukavalta. 
Lyhyiden tölttiharjoitusten jälkeen suuntasimmekin sitten maastoon. Ja voi vitsit millaiseen maastoon. Odotin meidän kulkevan metsäteitä ja toki me niitäkin kuljimme. Mutta pehmeiden metsäteiden lisäksi kuljimme myös lähes näkymättömiä kinttupolkuja. Edellisenä päivänä riehunut Valio-myrsky toi vaellukseemme vielä oman lisämausteensa, koska useat kaatuneet kuuset ja männyt pakottivat meidät todellisille off road -reiteille. Olin aivan haltioissani. Tuollaisella maastoratsastuksella en ollut ennen ollut. 

Yksi reilun kolmituntisen vaelluksen kohokohdista oli Ruunavuorelle kiipeäminen. Nojauduimme hevosten selkää vasten, kun varmajalkaiset issikat nousivat jyrkkää rinnettä ylös. Sieltä meille avautuikin upeat näkymät aina kaukana siintävälle järvelle asti. Sää ei olisi voinut olla enää parempi. Syksyinen Suomi oli todella kaunis. 

Kiersimme Ruunavuoren huipun ja ihastelimme näkymiä alas ennen kuin suuntasimme kohti kotaa, jossa meitä jo odotettiin nokipannukahvien ja muurinpohjalettujen kera!

Hörpimme kahvia (ja minä teetä) nuotion loimussa. Fiilikset oli katossa ratsastuksesta, hevosista ja raikkaasta syysilmasta. Mieltä lämmitti entisestään kuulla, että Elämysten ja Ystävyyden Kartanossa kaikki ruoka pyritään valmistamaan puhtaista raaka-aineista ilman lisä- ja säilöntäaineita. Tämä aihe on nimittäin pyörinyt mielessäni paljonkin viime aikoina ja tämän viikon torstaikin kului mielenkiintoisten luentojen parissa Luomuelintarvikepäivässä.  
Vatsat pulleina muurinpohjaletuista ja mansikkasurvoksesta punnersimme itsemme vielä takaisin hevosten selkään. Oli aika laukata! 
Turvallisessa paikassa, Annin johdolla kannustimme issikat laukkaan ja voi jestas miten mahtavalta se tuntuikaan kaikkien vuosien jälkeen. Juuri minulle sopivaa vauhdin hurmaa. Kaikki muutkin tuntuivat olevan aivan yhtä innoissaan ryhmän ikäjakaumasta riippumatta. Erään perheen edustajia oli ratsailla kolmen sukupolven verran. 

Kirsikat kakusta odottivat meitä viimeisenä. Lähestyessämme tallia, näimme jälleen auringossa kimmeltävän järven. Sen sijaan, että olisimme ratsastaneet siitä vain ohi, ratsastimme suoraan järveen!
Hevoset saivat jalkakylvyn ja me ratsastajat todellisen elämyksen, kun issikat astelivat järveen. On vaikea kuvailla miltä vedessä ratsastaminen tuntui, mutta johonkin sopukkaan se iski ja lujaa. Minulle se oli ehdottomasti koko ratsastusvaelluksen huippujuttu ja samalla sinetöi tämän issikkavaelluksen tähän astisen syksyn kohokohdaksi. 

Vaelluksen jälkeen riisuimme hevosiltamme suitset ja satulat. Tärkeintä oli muistaa antaa sen jälkeen jokaiselle pollelle leivänpala. Prymurin katseeseen oli tullut sellaista valppautta, ettei tullut mieleenkään unohtaa leipää. Tosin tein ensin sen virheen, että kiikutin ratsulleni palan vaaleaa leipää. Pian kiikutin sen takaisin ja palasin mukanani ruisleivän palanen, joka katosi pian tyytyväisen issikan hampaisiin. Kun kaikki vaelluksella mukana olleet hevoset oli riisuttu, ne päästettiin vapaaksi pihattoon ja pian edessämme oli piehtarointinäytös. 

Pihaton ovet avattiin ja pihalta sisälle ilmaantui lisää uteliaita islantilaisia kärkkymään leipäpaloja ja rapsutuksia. Olimme aivan myytyjä näille karvaturville emmekä olisi halunneet lähteä ollenkaan pois hevosten luota. Olo oli taas kuin 12-vuotiaalla hevostytöllä.
Vaihdettuamme ratsastushousut farkkuihin, kävimme vielä nopeasti pihatolla, mutta hevosia siellä ei enää ollut. Ne kävelivät jo rauhallisesti valtavan suurella laitumella. Aurinko paistoi, vieressä kimmelsi järvi, eikä mistään kuulunut liikenteen melua. Olimme Lauran kanssa molemmat sitä mieltä, että tälläisessä paikassa ihmisen mieli lepää.  

Islanninhevosvaellus on pop!

Tuusulasta oli pitkä matka Rautalammille, mutta jokainen
ajokilometri kannatti (ja reitti oli tähän aikaan vuodesta hyvin kaunis). Maastot olivat niin upeat ja kokemus
kokonaisuudessaan tuotti sellaisen endorfiiniryöpyn, että hyvä olo
jatkuu varmasti vielä pitkään. Tämä postaus saattaa kuulostaa
yltiöpositiiviselta, mutta blogiyhteistyöstä riippumatta kerron kyllä
rehellisen mielipiteeni ja se on tässä tapauksessa vilpittömän
positiivinen. Seuraavaksi voisin hyvin  osallistua Elämysten ja Ystävyyden Kartanon 24 tunnin vaellukselle, jollaisia kuulema myös järjestetään!

Oletko sinä ratsastanut islanninhevosella tai osallistunut ratsastusvaellukselle?

Seuraa blogia:

Katso myös nämä

27 Kommenttia

Karoliina lokakuu 4, 2015 at 17:13

Oih <3 Tää on ollut omalla "pitäismennä"-listalla jo pitkään, pitäis nyt oikeesti joku päivä mennä 🙂 Ihania mussukoita, kuten kaikki hepat 😀 Mulla muuten puolikuuarpi löytyy myös, suokkiorin heitettyä 13-kesäisen tytön ulos karsinastaan hammasotteella 😉

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 4, 2015 at 18:16

Suokkioriit ei selvästikään ehkä ole ihan niitä parhaita hoidokkeja nuorille hevostytöille… 😀 Jos kerta pitkään on ollut issikkavaellus to do -listalla, niin nyt tosiaan vaan toteutusta kehiin! Talvikaan ei ole este. Issikat on vaan entistä suloisempia. Kiva kun kommentoit! 🙂

Vastaa
Anonyymi lokakuu 4, 2015 at 17:22

Voi miten kuulostaa ihanalta❤️ Ehdottomasti myös minua kiinnostaisi tuo 24 tunnin vaellus! Olisi varmasti aika ikimuistoinen kokemus! Kiitos ihanasta blogistasi Elina!
-Marika

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 4, 2015 at 18:18

Kiitos ihanasta kommentista Marika <3 Todellakin 24h vaellus olisi varmasti mieletön kokemus. Tosin pitäisi kyllä ehkä käydä sitä ennen ratsastamassa muutama kerta ensin. Tänään on tosiaan ollut takamus sen verran hellänä, ettei ihan hirveästi olisi tehnyt mieli hypätä ratsaille 😀

Vastaa
Maarit lokakuu 4, 2015 at 17:32

Iiihana postaus! Kylläpä teillä on ollu mahtava päivä ja kiva kuulla, että olet nauttinut! Hurjan hienot kuvat, mikä kamera sulla oli matkassa mukana? Me käytiin joskus äitin kanssa issikkavaelluksella, mutta siitä on aikaa jo ehkä parisenkymmentä vuotta, olin silloin ihan nappula. Voisihan tuollainen retki olla joskus kyllä aika huippu! 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 4, 2015 at 18:23

Kiitos Maarit! 🙂 Todellakin nautin joka solulla! Maastossa ratsastaminen on niin ihanaa.

Mulla oli ihan tuo vanha tuttu Canonin 60D + laajis. Kiva kuulla sulta kuvakehuja. Tuntuu, että alan pikkuhiljaa ymmärtämään jotain noista kameran säädöistä. 😀

Vastaa
Marre lokakuu 4, 2015 at 17:52

Ihanat Issikat ja kauniit maisemat! Olen mennyt tölttiä ja se on kyllä tosi ihana askellaji, helppo istua, niin tasaista menoa.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 4, 2015 at 18:24

Kiitos! 🙂 Mulle oli iso yllätys, että hevonen voi liikkua niin tasaisesti :O Ihan huippua!

Vastaa
Rva Kepponen lokakuu 4, 2015 at 18:02

Hienot kuvat ja kokemus kuulostaa ihanalta! Itse en ole ikinä ratsastanut, mutta poikani ratsastaa näppärästi ponilla ja hän varmasti nauttisi tuollaisesta reissusta. Menee harkintaan, että kykenisinkö tsemppaamaan ratsastushomman niin, että poika voisi päästä tuollaiselle issikkaretkelle yhdessä kanssani. Tiedän, että ilman aikuista häneltä jää menemättä.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 4, 2015 at 18:30

Kiitos. 🙂 Vaikea tietysti sanoa miltä tuntuisi ratsastaa aivan ensikertalaisena, mutta jos pitäisi, niin issikka olisi siihen kyllä nappivalinta. Ne kun on tosiaan vähän pienempiä ja ainakin nämä hepat oli toooosi kilttejä. Suosittelen siis tsemppaamaan itsesi. Tiedä vaikka vielä innostuisit 😀

Vastaa
Nonna lokakuu 4, 2015 at 18:04

No kyllä täältä löytyy toinen "täti", joka on löytänyt issikat aikuisella iällä, täällä Espoossa. Nuo sun kuvien maisemat on kyllä upeita! Mulla edessä vielä joulun aikaan issikointia Islannissa! Paras joululahja!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 4, 2015 at 18:36

Voi sua onnellista! Varmasti ihan mieletön kokemus ratsastaa talvisessa Islannissa islanninhevosilla. Toivottavasti sun blogiin tulee juttua sieltä. 🙂 Onneksi tuolla Pohjois-Savossakin oli hyvät maisemat ja upea keli. 😀

Vastaa
Laura/ My post-University life lokakuu 4, 2015 at 18:45

Issikat on ihan parhaita! Ja en yhtään ihmettele että postaus kuulostaa yltiöpositiiviselta – tiedän itse niin sen tunteen joka tulee tuollaisen ratsastuksen jälkeen, se endorfiinien määrä on ihan hullu. Itse aina hymyilen korvasta korvaan ratsastuksen jälkeen, se on ihan parasta ja vielä varsinkin tuollaisissa maisemissa! Joten en yhtään ihmettele että sulla oli niin ihanaa, kuvat on aivan mahtavia!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 5, 2015 at 19:20

Kiitos! Noissa maisemissa oli helppo ottaa hyviä kuvia. 🙂 Tässähän täytyy kohta ryhtyä harkitsemaan useamminkin ratsastamista, jos siitä endorfiiniryöpystä pääsee nauttimaan joka kerta! Korvasta korvaan meni tosiaan meikäläisenkin hymy ja kuvia katsellessa pääsee siihen uudelleen käsiksi.

Vastaa
Ansku BCN lokakuu 5, 2015 at 06:25

Tähän taas hymiö, jolla on sydänsilmät! Minä en ole koskaan ollut heppatyttö ja vähän pelkään isoja hevosia, mutta ponit ovat ihania, awww! Meillä on täällä kotona kaksi hevoshullua tyttöä, ja olisipa niin mahtava heidän kanssaan joskus käydä jossain ratsastusvaelluksella. Jäisi varmasti ikuisiksi ajoiksi mieleen!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 5, 2015 at 19:21

Saisit kyllä varmasti vuoden äiti -palkinnon, jos veisit tytöt ratsastusvaellukselle. 🙂 Varmasti sitä olisi mukava muistella jälkikäteen.

Vastaa
Hanna / Ranskatar reissaa lokakuu 5, 2015 at 08:26

Issikat on ihania! 🙂 Mä oon kanssa käynyt pari kertaa vaelluksella ja ne on kyllä ehdottomasti ihan huippuhetkiä. Issikat ovat siitä ihania, että ne ovat juurikin niin kilttejä kuin kerroit, mutta sitten laukkapätkillä pikkuiset hepat innostuvat ja päästelevät sydämensä kyllyydestä. Ja hämmästyttävän varmajalkaisia ovat tosiaan, mekin mentiin vaikka millä kinttupoluilla metsässä ja kun vain antoi hepan päättää reitin, niin hyvin löysivät jalansijan kivien ja kantojen keskeltä. Jos joskus matkaan Islantiin, niin ratsastusvaellus on ihan must! 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 5, 2015 at 19:24

En tosiaan tiennyt etukäteen, että issikat on jotenkin erityisen kiltti hevosrotu. Kiva kuulla, että ne on yleisesti ottaenkin loistavan luonteisia. Tahdon kyllä uudelleenkin issikkavaellukselle 🙂 Varmajalkaisuus tuli tosiaan huomattua!

Vastaa
Emmi H lokakuu 5, 2015 at 16:24

Minä oon ollut tuollaisella vaelluksella Vaasan lähistöllä:) Maisemat ei toki ollut yhtä hienot eikä päästy kahlaamaan veteen. Täällä Texasissa on vedessä sitten kahlailtu hepoisten kanssa senkin edestä – mikä on varmaan parempi,kun vesi on täällä pikkaisen lämpöisempää ja siinä kastuu helposti itekin;)

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 5, 2015 at 19:27

Kuulostaa mahtavalta, että siellä voitte viedä hevosia usein kahlailemaan ja ehkä uimaankin? Siellä helteissä se onkin tärkeä viilennyskeino. Tykästyin kovasti tuohon yhdistelmään vesi ja hevoset. Ehkä se ensimmäisellä kerralla tuntui vielä erityisen makealta. Olin aivan fiiliksissä.

Vastaa
Emmi H lokakuu 6, 2015 at 12:35

Jep kyllä se on nimenomaan enemmänkin uimista kuin kahlailua täällä kesäisin;)

Vastaa
Milla - Pingviinimatkat lokakuu 6, 2015 at 19:27

Oih, vanhan heppatytön sydän sanoo nyt po-pom <3 Näyttää ja kuulostaa niin upealta kokemukselta! Saksassa kuukausi takaperin käydessäni pääsin hoitamaan yhtä issikkavanhusta ja hänen shetlanninponi kämppistä. Selkään ei ollut asiaa, kun raasu on jo niin vanha. Mutta oli kyllä muuten varsin terapeuttista olla ponien keskuudessa ja puuhastella tallilla. Hevosen selässä olen ollut viimeksi omissa polttareissani 10 vuotta sitten ja silloinkin oli niin uskomattoman siistä 😀 Issikkavaellus olisi kyllä huippu hieno kokemus. Erityisen hienoa se olisi varmaan Islannissa 😉

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 8, 2015 at 16:33

En tiennytkään sun heppatyttötaustasta! Ja sullakin on ihan hirveän kauan edellisestä kerrasta ratsailla. Se on jännä miten me vanhat heppatytöt ei käydä silloin tällöin ratsastelemassa, vaikka se hevosten kanssa puuhastelu onkin tosiaan niin terapeuttista. Tämä asia pitäisi kyllä korjata! 🙂

Vastaa
Ratsainreissussa lokakuu 7, 2015 at 10:03

Hei, olipa kiva kertomus ja hienoja kuvia! Maastot vaikuttivat monipuolisilta. Täältä löytyy kahden naisihmisen ratsastusreissu-blogi (issikoilla suurin osa) jos kiinnostaa 🙂
ratsainreissussa.blogspot.fi

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle lokakuu 8, 2015 at 16:36

Kiitos! Kiva kuulla, että tykkäsit. 🙂 Käynkin lueskelemassa teidän vaellusjuttuja ja pahentamassa tätä pientä heppakuumetta.

Vastaa
Annika - Tarinoita Maailmalta lokakuu 10, 2015 at 16:41

Oo, mun unelma!! Unelma todellakin, en nimittäin koskaan ole islanninhevosella ratsastanut, mutta joskus on vielä tehtävä vaellus jossain päin maailmaa. Todella ihanan näköiset maisemat, syksy on varmasti aivan loistoaika ratsastusretkelle.
Olen siis myös vannoutunut heppatyttö, tosin ratsastaminen on jäänyt kun muutin ulkomaille. Suomessa asuessa kävin muutaman kerran uittamassa hevosia meressä ja vitsi mikä tunne olla uivan hevosen selässä – Aivan mieletöntä! Ja vähän pelottavaa, kun niitä ei juuri voi ohjailla vaan pitää antaa mennä sinne minne ne menee. Voi kun pääsisin taas ratsastamaan!

Vastaa
Henna /suurin onni lokakuu 15, 2015 at 17:13

Voi mitä ihania heppasia ja aivan mainio tuo piehtarointikuva! Ihastelinjo Instagramissa ollutta ratsastuskuvaa, kiva että sait tällaisen mahdollisuuden! Blogistani löytyy sinulle haaste Liebster Award -tekstin lopusta. Haaste ei kuitenkaan ole tuo kyseinen Liebster Award 🙂 http://suurinonni.com/2015/10/15/liebster-award-11-tarinaa-maailmalta/

Vastaa

Jätä Kommentti