Jos minun pitäisi valita yksi kohde Pyreneiltä ylitse muiden olisi se ehdottomasti Cirque de Gavarnie. Ei sitä turhaan ole listattu yhdeksi Pyreneiden pääturistikohteista. Me odotimme sen näkemistä innoissamme, mutta sääennusteet saivat meidät huolestuneiksi. Aamulla Luz Saint Saveurissa verhoja auki kiskoessani toivoin ja toivoin, että häikäistyisin auringonpaisteesta. Se oli kuitenkin turha toivo. Raskaat pilvet roikkuivat vuorten yllä. Emme me sen antaneet estää päiväretkeämme vaan lähdimme toiveikkaina liikkeelle. Olihan meillä sadevarusteet mukana.
Pysähdyimme lyhyen matkan aikana kuvailemaan korkeaa siltaa. Alhaalla kiemurteli sinisenä kimmeltävä vuoristojoki. Silta on sen verran korkea, että siltä järjestetään myös benji-hyppyjä. Tällä hetkellä kukaan ei kuitenkaan ollut hyppäämässä sillalta. Sen sijaan viereinen korkea seinämä oli houkutellut kiipeilijän paikalle ja katselimme kauhulla hänen kiipeämistään lähes pystysuoraa kalliota pitkin.
Mitä lähemmäs Fiatimme nokka rullasi Gavarnien kylää, sitä korkeammalle innostuksemme kasvoi. Pilvet alkoivat väistyä ja edessä näkyi sinistä taivasta. Maisemat olivat todella kauniit, tien kiemurrellessa joen myötäisesti.
Gavarnien kohdalle saapuessamme pilvistä ei ollut enää tietoakaan. Tulimme suurehkon parkkipaikan kohdalle, jossa innokkaat ulkoilijat purkautuivat autoistaan ja lähtivät kävelemään kohti Euroopan korkeinta vesiputousta. Me päätimme kuitenkin kurvata ensin autolla hieman ylemmäs kohti laskettelurinnettä. Toiveenamme oli nähdä vesiputous korkealta, kun taas kävellen sen näkee alhaalta päin, vaikka emme edes tienneet onko se mahdollista. Emme me kovin kauaa ehtineet ajella, kun huusin “STOOOOP”. Tomi oli aivan ihmeissään mikä minulle oikein tuli, kun vain osoittelin kiihtyneenä jonnekin tien sivuun. Murmeli sana sai kuitenkin Tomiinkin liikettä ja pian olimme kameroinemme tien sivussa päivystämässä.
Murmelit olivat kuitenkin huomattavasti liukkaampia liikkeissään kuin kaksi suomituristia. Näimme niistä vain karvaiset pyllyt ja sitten ne olivatkin jo vihellellen kadonneet onkaloihinsa. Maisemat olivat kuitenkin enemmän kuin kohdillaan.
Alistuneena epäonnisesta murmelijahdista hyppäsimme takaisin autoon. Emme kuitenkaan ehtineet ajella varmaan paria sataa metriä pidemmälle, kun seuraavat murmelit jo viipottivat viereistä rinnettä pitkin. Tällä kertaa kuskikin oli jo enemmän varuillaan ja auto pysähtyi hyvin nopeasti. Murmelit eivät pelänneet autoa ollenkaan niin paljon, kuin ulkona kameroiden kanssa heiluvia turisteja, joten saimme ikuistettua useaan otteeseen näitä isoja jyrsijöitä Fiatin ikkunoiden tarjoaman kuvaussuojan turvin.
Mitä sitten tulee tavoitteeseemme nähdä vesiputous korkealta vuorilta, se tuli tiensä päähän. Ei kuitenkaan aivan niin kuin olimme ajatelleet. Viikkoa myöhemmin tavoite olisi voinut olla helpommin toteutettavissa. Nyt siihen olisi tarvittu nelivetoinen auto, jota Fiatimme ei todellakaan ollut. Tiellä oli nimittäin sellainen lumipeite, että se sai meidät pysähtymään kuin seinään. Jäimme katselemaan, kun eräs perhe saapui paikalle maastoautolla, otti vauhtia ja jäi lumeen jumiin. Aikansa siinä taisteltuaan se jatkoi kyllä matkaansa, mutta Fiat ei olisi jatkanut matkaansa, vaan olisimme jääneet odottelemaan kesää. Aikataulumme ei kuitenkaan antanut myöten sellaiselle vaihtoehdolle, joten peruutimme kiltisti ja palasimme takaisin alas.
Gavarnien kylä ei ole suuri. Ilman mahtavaa vesiputousta ja upeita vuorenseinämiä, se olisi minimaalinen. Nyt turistit taitavat pitää sen hengissä. Ensimmäiselle vastaantulevalle parkkipaikalle ei kannata jättää autoa ellei erityisesti halua. Monet tuntuivat haluavan. Niin sanotusta keskustasta, jonka läpi reitti vesiputoukselle kulkee, löytyi runsaasti parkkipaikkoja. En tiedä miten on asian laita high seasonin aikaan, mutta nyt tilaa oli enemmän kuin autoja. Meillä oli ihan syykin sille miksi halusimme ängetä koslamme mahdollisimman lähelle. Meikäläisen polvi ei ollut oikein toipunut monen tunnin Andorran luontoseikkailusta ja kiukutteli, vaikka ilmakin oli kuin morsian.
Sen verran olin epätoivoisesti (koska englannin, saatika suomenkielistä infoa tuntui olevan mahdoton löytää) saanut selville esim. instagramissa ihmisiltä kysellen, että kävely vesiputoukselle olisi pitkä. Noin kolmen tunnin edestakaisella matkalla ei pääsisi kovinkaan lähelle. Sellaiseen suoritukseen vihlova polvi ei olisi kyennyt. Huomasimme, että yksi vaihtoehto kulkea vesiputoukselle olisi ratsain. Ehdin jo innostua, että polvivammaisena ei kovin paljon parempaa vaihtoehtoa oikein olisikaan ja olin muutenkin halunnut pitkästä aikaa ratsastamaan. Katsoessamme suoraan auringon paahteeseen vieri viereen ilman heinää tai vettä sidottuja hevosia ja aaseja, jotka roikottivat päitään, tulimme kuitenkin toisiin aatoksiin.
Niiden hoito ei näyttänyt niin hyvältä, että olisin halunnut tukea toimintaa. Monissa turistikohteissa on tarjolla ratsastusta tai hevosajelua, mutta kannattaa aina tarkastella toimintaa kriittisesti, eikä vaaleanpunaisten lasien läpi. Esimerkiksi Kinttupolulla blogin Tiina on kirjoittanut millaista hevosten ja aasien elämä voi olla turistibisneksessä Espanjassa. Me päätimme edetä ihan omin kintuin niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu ja kääntyä sitten takaisin.
Totesimme, että kovin pitkälle ei oikeasti tarvinnut edes mennä, koska maisema oli jo etäältä aivan itkettävän kaunis. (Olen ehkä yksin tämän ongelman kanssa, mutta tarpeeksi kauniit luontokohteet, kuten Iguassun putoukset, nostavat paikan päällä koettuna liikutuksen kyyneleet silmiin.)
Kävelimme ehkä vain kilometrin verran joen vierustaa kulkevaa hiekkatietä eteenpäin. Kulkumme oli hidasta, ei kipeän polven vuoksi, vaan koska oli aivan pakko pysähtyä vähän väliä ottamaan kuvia. Ihan kuin maisema olisi juurikaan muuttunut…
Parkkeerasimme itsemme hieman hiekkatietä korkeammalle olevalle kumpareelle istumaan, syömään eväitä ja vain nauttimaan maisemasta. Tämä oli ehdottomasti Pyreneiden kaunein maisema matkallamme. Katselimme upeita vuoria Ranskan puolella, Pyreneiden kansallispuistossa. Näiden vuorten toisella puolella on Espanja.
Ja minä vähän sekosin tuosta upeasta maisemasta…
 |
|
| Hilfigerin aurinkolasit reissuun sponssasi Specsavers. |
Cirque de Gavarnie on listattu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Kohde on siitä harvinainen, että se on listalla sekä kulttuurin, että luonnon osalta. Samaan on yltänyt vain harva kohde, mm. Machu Picchu, jossa vierailimme 1,5 vuotta sitten. Cirque tarkoittaa sanakirjan mukaan onsiloa tai kattilalaaksoa. Näistä kumpikaan sana ei sano minulle mitään, mutta onsilo tarkoittaa Wikisanakirjan mukaan jäätikön vuorenseinämään kovertamaa jyrkkäreunaista kuoppaa. Täytyy sanoa, että näkisin mielelläni onsiloita tulevaisuudessakin. Tämä onsilo on alhaalta 800 metriä leveä ja ylhäältä 3000 metriä. Sitä todellakin kaunistaa vielä entisestään Ranskan korkein vesiputous, jonka pudotus on 422 metriä.
Päivä Pyreneiden kansallispuistossa ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän, vaan jatkoimme alueeseen tutustumista. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.
Seuraa blogia:
50 Kommenttia
On kyllä mahtavan näköistä. Ihana tuo kuva teistä kahdesta. 🙂 Vihtyisin tuolla varmaan itsekin hyvin! Meidät yllätti myös kevään reissulla lumi, mutta onneksi se ei ollut valunut noin tielle. Kaikenlaisia ylläreitä voi tulla.
Kiitos! Tuolla oli helppo viihtyä. Hassua, että sitä toivoo huippujen olevan vielä lumen peitossa (kun se on niin makean näköistä), mutta sitten sitä yllättyy, kun sitä lunta onkin yhtäkkiä konepellin edessä 😀
Niin kauniita kuvia ja maisemia! Mä oon ihan samanlainen. Oikein kaunis maisema ja hetki saa kyllä herkistymään… melkein kyyneliin asti. 🙂
Kiitos Kea! Onhan se herkistyminenkin ihan hyvä taito 🙂
Harmi, että valokuvat aina latistavat syvyyden. Vähän hankala hahmottaa mittasuhteita. Pitäisi päästä ilmasta käsin katsomaan. Mutta eihän se kauneus mihinkään katoa : ) Ihania murmeleita ja hullu kiipeilijä.
Tuolla sai kyllä maasta käsinkin ihan hyvän käsityksen mittasuhteista, mutta valokuvat eivät tietenkään koskaan tee kauniille paikoille oikeutta.
Siis murmeleita, oikeesti? Ihan parasta! Ja sivistyinpä taas tämän lukemalla vähän lisää, en ole minäkään nimittäin koskaan mistään onsilosta kuullut.
Joo! Murmelit on ihania 🙂 Ollaan yritetty niitä ennenkin nähdä, mutta vasta tällä reissulla tärppäsi!
Ihana treffikuva tämä toisiksi viimeinen! <3 Ja voihan murmelit sentään, me nähtiin viime reissulla monta, muttei yhtään sellaista josta olisi ehtinyt napata kuvan 😀
Kiitos 🙂 Oli niin ihana treffipaikka! Murmelit on tosiaan sen verran vikkeliä liikkeissään, että meiltäkin jäi varmaan ainakin 20 (niitä oli rinteet täynnä!) ikuistamatta.
Uskomatonta mitä maisemia, ei mikään ihme että noissa menee vähän pää sekasi. 😀 Ihana tuo teidän yhteiskuva! Ja argh, voin vaan kuvitella sen fiiliksen mikä oli kun tajusitte että nyt on pakko tehä uukkari, voin kuvitella että vähän harmitti.
Kyllähän sitä nyt pää noissa maisemissa pehmenee 😀 Vähän harmitti joo, mutta yllättävän vähän, kun tiedettiin alhaalla upeiden maisemien odottavan meitä, eikä meillä ollut edes varmuutta mitä sieltä ylhäältä näkyisi 😀 Ilmeisesti jotain kuitenkin, kun sinne oli muitakin menossa ja osa lähti haikkaamaan, kun autolla ei enää edemmäs päässyt.
Aivan mahtavan näköinen paikka. Minä vaelluskärpäsen puraisemana jo kiivaasti mietin seuraavaa kohdetta ja nuo vuoret eivät lakkaa lumoamasta. Pyreneiden vuoristo on listalla vahvana!
Pyreneet on tosiaan hyvä vaihtoehto. Siellä riittää vaellusreittejä ihan pilvin pimein 🙂
On kyllä aivan upeat maisemat! Tuonne voisi itsekkin lähteä joskus 🙂 Näin itse murmeleita muutama vuosi sitten Itävallassa, ovat kyllä ihania otuksia.
Murmelit ja Pyreneet on pop! 😀
Vau miten upeaa siellä onkaan! Kyllä sielu varmasti lepää. Harmi jos polvesi temppuilee, tiedän itsekin kokemuksesta että se voi olla tosi ikävää.
Todellakin sielu lepää noissa maisemissa. Harmi vain, että loma menee aina niin nopeasti 😀 Polvi on onneksi loman jälkeen ollut tosi paljon paremmassa kunnossa *koputtaa puuta*, eikä vaivannut juuri lainkaan.
Aivan järjettömän kaunista! On helppo ymmärtää, että luontoihminen melkein itki.
Vähän noloa, mutta joskus meinaa aina kyynel tirahtaa 😀
Ihania murmelikuvia! Näissä maisemissa ei ole oltu, vain Barcelonasta Andorrassa ja takaisin pitkän viikonlopun verran, mutta jotain samaa noissa maisemissa on kuin Uuden Seelannin eteläsaaren maisemissa, vuoristoa ja vuoristopuroja.
Aijai! Nostat entisestään jo korkealla olevaa Uuden-Seelannin kuumettani! 😀
Aivan mahtavat maisemat! Veikeän näköisiä nuo murmelit 🙂
Kiitos! 🙂 Murmelit on yllättävän isoja jyrsijöitä!
No nyt on murmelit ja maisemat! Ihana kuva tuo teistä kahdesta 🙂 Upea paikka!
Kiitos Jenna! 🙂
Nuo murmelit on niin söpöjä, mutta hauska nähdä niistä lähikuvia, sillä nehän ovat myös ihan eri näköisiä tuolla kuin Kalliovuorilla! Meidän murmelimme ovat selvästi punertavampia, jotenkin pyöreämpiä ja Wikipedian mukaan myös merkittävästi isompia. Iiro on ristinyt ne toteemieläimikseen: ei voisi olla sopivampaa elukkaa tuohon tarkoitukseen kuin sellainen, joka nukkuu 9 kuukautta vuodesta ja loput kolme keskittyy syömiseen ja naimiseen. 😉
Pakko oli selvitellä murmeliasiaa 😀 Siellä Kalliovuorilla on keltavatsamurmeleita ja nämä on alppimurmeleita. Keltavatsamurmelit voi tosiaan kasvaa 70 senttisiksi, kun taas alppimurlit on maksimissan vain reilu 50 cm. Kyllä sekin tuntui kuitenkin aika isolta koolta jyrsijälle. Kuulostaa kyllä aika leppoisalta tuo murmelin elämä 😀
Voi murmelit ♥ Mekin näimme murmeleita Intian Ladakhissa ja sekosin ihan täysin… siis murmeleita, kuinka hienoa! 😀 Aivan upeita kuvia muutenkin, on mahtanut olla mainio road trip. Tuo kolkka Euroopasta on vielä käymättä, mutta kuviesi ja juttujen perusteella olisi ehdottomasti visiitin arvoinen!
Ai murmeleita on Intiassakin! Melkoisen laajalle levinneitä tyyppejä! 🙂 Pyreneillä on kyllä upeita paikkoja, joten kyllä nekin kannattaa käydä tsekkaamassa jossain välissä.
Kaunista! Mulle oli ihan vierasta, että miltä murmelit näyttää. Nyt selvisi sekin! Kyllä itsellänikin on toisinaan tippa linssissä kauniiden luontomaisemien äärellä, eli et tosiaan ole ainut 🙂
Hyvä, että meitä hölmöjä on enemmänkin 😀
Hienoa matkakerrontaa ja kuvaamista. Tällaisista tykkään ja jäänkin seuraamaan. Kiitos.
Voi kiitos! Mukava kuulla, että jäät seuraamaan. 🙂
Mä rakastuin Pyreneiden vuoristoon vaihtoaikana, se on jotenkin paljon vehreämpi kuin Alpit. Tästä paikasta en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta tuonne on kyllä pakko päästä itsekin upeita vuoristomaisemia ihailemaan! 🙂
Pyreneihin on kyllä helppo ihastua. Itse en ole vielä Alpeilla käynyt, joten en osaa vertailua suorittaa, mutta kovasti nekin vuoret kiinnostaa.
Voi mitä kuvia! Ihanat murmelit ja etenkin tuo halikuva on upea! On varmasti ollut äärimmäisen upeat maisemat livenä kun kuvissakin näyttää näin mahtavalta 🙂
Kiitos! Oli ne hulppeat maisemat.
Huh, miten upeeta luontoo! Enpä ole koskaan murmeleita nähnyt livenä. Söpöi. (-:
Vuoristomaisemissa vaan aina on sitä jotain.
Niinpä, vuoret <3
Hienon näköistä, eipä muuta voi sanoa. Andorrassa olen pikaisesti Barcelonasta pyörähtänyt, mutta tuonne Espanjan pohjois-rannikolle ja pyreneille olisi kiva kyllä joskus mennä ajan kanssa! Kivoja kuvia 🙂
Kiitos! Tuolla tosiaan riittäisi nähtävää ja tutkittavaa pidemmäksikin aikaa. Etenkin, jos tykkää vaeltaa.
Rakastan vuoristomaisemaa. Ihanan värikkäitä kuvia 🙂
Niin minäkin! Kiitos 🙂
Vau, mitkä maisemat 🙂
Tollasen vuoren edessä ihminen on todellakin vain yksi kärpäsen paska.
Tosi upeita maisemia! Kyllä noissa kelpaisi retkeillä! Olen käynyt Pyreneillä joskus vuosia sitten viikonlopun vietossa espanjalaisen au pair -perheeni kanssa, mutta noin kauniisiin maisemiin en kyllä päässyt.
Huikeita maisemia! Meillä on oikeastaan vasta tämän reissun myötä alkanut trekkaaminen kiinnostaa. Hienoa nähdä että lähempääkin löytyy näin upeita kohteita, ihan vain vastaisuuden varalle. Ei tarvitse aina lähteä Himalajalle tai Uuteen-Seelantiin saakka 😀
Miika
Mahtava vesiputous, tälläisesta en ollut edes kuullutkaan! Hihittelin murmelijutulle, Kiinassa oli noita myös ja kaikki kirkuivat "mammal mammal"..ihmettelin silloin mikä hemmetin mammal
kiesus mitä näkymiä ja tunnelmia 🙂