Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Puolikas bulldoggi

Puolikas bulldoggi

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle heinäkuu 11, 2015
Facebookissa eteeni lävähti Bored Panda -sivuston julkaisema kuva puolikkaasta englanninbulldogista, joka kaipaa apua. Koirasta todellakin puuttui takaosa kokonaan, joten olin vakuuttunut, että kyse on kuvamanipulaatiosta, jostain sairaasta vitsistä. Jokin sai minut kuitenkin klikkaamaan linkin auki. Lukuisat muut kuvat ja lopuksi vielä video, todistivat kuitenkin, että kyse on valitettavasti ihan todellisesta jutusta. USA:ssa (missäpä muuallakaan) ihan oikeasti elää puolikas bulldoggi. Ainakin toistaiseksi. Pentu nimittäin kärsii jos jonkinmoisista fysiologisista ongelmista – siis vielä sen lisäksi, että koirasta on puolet kateissa. Takajalat olivat niin alikehittyneet, että ne amputoitiin. Onhan pennulla vielä etujalat. Harmi vain, että niille nouseminen aiheuttaa painetta pennun sisäelimille. Tämä Bonsaiksi ristitty englanninbulldoggi kärsii nimittäin myös niin sanotusta uimarin syndroomasta. Sen kaksi olemassa olevaa jalkaa eivät toimineet vielä jokin aika sitten. Nyt se pystyy jo nousemaan niiden varaan, mutta tästä aiheutuu painetta sen sisäelimille. Lisäksi pennulla ei ole toimivaa lantiota ja sen selkäranka on epämuodostunut.



Bonsai ei tule koskaan juoksemaan, se ei tule koskaan käymään itse tarpeillaan, se ei voi elää koiran elämää, eikä sitä oikeastaan edes kohdella koirana. Sitä pallutellaan kuin vastasyntynyttä ihmisvauvaa ja se elääkin lasten sängyssä. Liikuntakyvytön, pyöreänaamainen bulldogin pentu herättää toisissa ihmisissä vahvan hoivavietin. Sen hoito on ollut, ja tulee olemaan äärimmäisen kallista. Pennulle tullaan tekemään useita eri operaatioita ja se kärsii kivuista. Mutta sitä ei haluta lopettaa. Päinvastoin sen hoitoon ja leikkauksiin kerätään lahjoituksia. Tällä hetkellä kasassa on jo yli 11 000 dollaria (linkki keräyssivulle).

Kuvakaappaus keräyssivulta. Kuva otettu ennen kuin Bonsain takajalat amputoitiin.

Bored Panda sivuston Facebook -sivuilla käydään vilkasta keskustelua Bonsain kohtalosta. Se herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan. Moni ylistää sitä kuinka ihmiset tekevät kaikkensa Bonsain hyväksi. Samaan aikaan USA:ssa lopetetaan vuosittain miljoonia terveitä, kodittomia koiria. Mutta terveet, aktiiviset koirat eivät herätä tietyissä ihmisissä samanlaista hoivaviettiä. Ne koirat ovat liikkuvia, vaativat aktiviteettejä, eikä niiden avulla pääse yhtä helposti julkisuuteen.

Bonsain vaivojen epäillään johtuvan osaksi siitä, että se oli syntyessään täynnä nestettä (vesipöhö, anasarka). Ei ole tarkalleen tiedossa mistä se johtuu, mutta vaiva on tavallista yleisempää lyttykuonoisilla koirilla. Bonsain tulevaksi diagnoosiksi epäillään selkäydintyrää/-halkiota. Tämä on tyypillinen ongelma lyttykuonoisilla koirilla, joille on jalostettu lyhyt, ns. korkkiruuvihäntä. Alla lainaus Suomen kennelliiton sivuilta:

“Spina bifida (selkärankahalkio) on tila, jossa nikaman katto ei ole sikiönkehityksen aikana sulkeutunut ja selkäydin tai sen kalvot ovat ilman nikaman luista suojaa. Myös häntä ja ristiluu ovat näillä roduilla muodostuneet epämuodostuneista nikamista, minkä takia häntä on epämuodostunut, hyvin lyhyt ja jäykkä. Kipuja tai neurologisia ongelmia esiintyy, jos epämuodostuneet nikamat painavat selkäydintä. Tällainen selkä on myös normaalia alttiimpi tapaturmille. Hännän epämuodostumat voivat aiheuttaa virheasennon, joka voi johtaa ulostamisvaikeuksiin tai ihovaurioihin. On todennäköistä, että kaikilla tämän tyyppisillä koirilla esiintyy epämuodostuneita nikamia, mutta niiden määrä ja muoto vaihtelevat eri yksilöillä.”

Pet Caring sivustolla kerätään samanaikaisesti lahjoituksia myös toiselle bulldogille, joka myös kärsii  selkärankahalkiosta. Bamboo nimisellä bulldogilla on osittainen takajalkojen halvaus ja pidätyskyvytttömyyttä. Lisäksi Bamboolla on vielä kirsikkasilmä, jota suomalaisillakin bulldogeilla esiintyy noin 23 % (lähde). 
Bonsai ja Bamboo ovat surullisia esimerkkejä siitä mihin tiettyjen rotujen äärimmäinen jalostus on johtanut. Kirjoitin viime vuonna suomalaisesta englanninbulldogista, joka tukehtui raskauteen. Koirat ansaitsisivat paljon parempaa. Ne ansaitsevat terveet lähtökohdat ja kivuttoman elämän. Ne ansaitsevat myös humaanin lopetuksen silloin, kun niille ei enää voida enää taata kivutonta elämää.

Samasta aiheesta aiemmin:
Kunhan on terve
Englanninbulldoggi tukehtui raskauteen

Seuraa blogia:
Facebook | Bloglovin | Instagram

Seuraa blogia:
Facebook | Bloglovin | Instagram
Seuraa blogia:
Facebook | Bloglovin | Instagram

Katso myös nämä

16 Kommenttia

Katariina Launiala heinäkuu 11, 2015 at 09:08

Tämä tekee minut uskomattoman surulliseksi. Ei vain sen takia, että on lukemattomia tämän rotuisia, jotka kärsivät ihmisten käsittämättömien jalostusvalintojen takia, vaan ettei ihmiset tunnu enää hahmottavan, missä raja menee. Kun suurin osa bulleista tarvitsee jotain erityishoitoa (poimujen puhdistusta, silmäongelmia, liikkumisrajotteita helteillä ym), hämärtyy se raja, miten paljon koira voikaan kärsiä ihmisen huvitukseksi. Tässä on pentu, joka ei pysty koiranelämään, mutta ihmiset tuntuvat olevan lähes innoissaan, että jes, nyt heillä on koira, jota voi paapoa ja hoivata ja hoitaa ja joka ei pärjää sekunttiakaan ilman mammaa. Tähän tuntuu jalostun tähtäävänkin moisia koiria tehtäessä. Aivan sairasta koko touhu! Ja aivan kuten sanoitkin, tuo lahjoitussumma voisi tehdä niin paljon hyvää jossakin eläinsuojassa, jonne tyhmät ihmiset hylkäävät lemmikkejään, kun ei niitä jakseta hoitaa ja joista moni päätyy ruumissäkkiin.

Uskomattominta tässä kaikessa on, ettei tälläisetkään esimerkit avaa ihmisten silmiä. Jankutetaan vain, että muissa roduissakin on ongelmia eikä hyväksytä sitä faktaa, että näiden rotujen perusrakenne altistaa niitä niin monille vaivoille, jotka eivät todellakaan vaivaa monia muita rotuja. Uskaltaisin väittää, että jos samoilla ongelmilla syntyisi pentu esimerkiksi kultaisellenoutajalle, niin sitä kauhisteltaisiin ja lopetettaisiin pieni parka sen omaksi parhaaksi.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 12, 2015 at 06:00

Aivan samaa mieltä kanssasi. En usko, että missään käyttökoirarodussa kukaan kasvattaja olisi hetkeäkään miettinyt pennun henkiin jättämistä. Kun taas on kyse rodusta, johon syntyy muutenkin jatkuvasti ulkopuolisten silmissä sairaita koiria (rodunharrastajien mielestä normaaleja), ei kasvattajilla näköjään tule mieleenkään lopetus.

Vastaa
Tiina heinäkuu 11, 2015 at 09:32

Ei voi kyllä muuta sanoa, että ihmiset ovat vaan niin itsekkäitä, yksinkertaisia ja tyhmiä….ugh, taisi suuttumus nousta täälläkin…

Niin kauan kun ei opita kunnioittamaan eläimiä ja ymmärtämään niiden itseisarvoa, kaikki tällainen pelleily jatkunee….

Jos ymmärrettäisiin auttaa ja korjata virheitä tuhoamisen sijaan.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 12, 2015 at 06:03

Pelleily kuvaa tosiaan aika hyvin tätä touhua. Harmi vain, että se tehdään elävien olentojen kanssa, eikä sirkuksessa 🙁

Vastaa
Anonyymi heinäkuu 11, 2015 at 09:36

En voi sanoa muuta kuin, että oon niin samoilla linjoilla sun kanssa.
Kiitos että puit sanoiksi myös tämän yhden aran ja hiljaisen ihmisen mielipiteen. 😀

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 12, 2015 at 06:05

Olepa hyvä 🙂 Kiitos kun kuitenkin kommentoit!

Vastaa
Syvältä.Sanna. heinäkuu 11, 2015 at 15:55

Voi hyvä päivä, mitä tämä/nämä eläimet joutuvat kestämään, aaarggh.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 12, 2015 at 06:05

No sanopa muuta!

Vastaa
Vikki heinäkuu 11, 2015 at 19:11

Tunteita herättää todella! Päällimmäinen tunne taitaa olla suru!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 12, 2015 at 06:06

Todellakin vetää surulliseksi ja sen perään tulee suuttumus ainakin minulla.

Vastaa
Henna heinäkuu 12, 2015 at 13:17

Huoh… voi ihmiset!! Näkeehän sitä välillä kuvia koirista, joille on rakennettu sellainen pyörätuolimainen perä, ja hyvin rullaa, mutta tuo, että joutuu kärsimään kivuista ja tarvitaan useita leikkauksia, niin on kyllä aivan sairasta 🙁

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 14, 2015 at 16:26

Sepä se, kun tälle pikku bullalle ei taida paljoa niitä kivuttomia päiviä olla tarjolla 🙁

Vastaa
miia ketunkololla heinäkuu 12, 2015 at 13:32

Mikä suru ja suuttumuskin tästä heräsi. Niin suloinen ja varmasti rakastettava tapaus kuin hän onkin niin todellakin maailmassa on miljoonittain terveitä kodittomia koiria joiden auttamiseen ehkä kannattaisi panostaa. Ei tuo ole enää koiran elämää, ei tuo ole millään tavalla luontevaa.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 14, 2015 at 16:27

Juurikin näin. Valitettavasti vain niiden normaalien koirien pelastamisella ja auttamisella ei pääse uutisiin ympäri maailmaa.

Vastaa
Anonyymi heinäkuu 12, 2015 at 22:46

Ei ole todellista…. Itku tuli, kun alkaa miettimään miten tyhmiä ja itsekkäitä ihmiset on eivätkä tiedä missä menee raja.. Kuulostaahan se karulta, mutta tuo (nuo) koirat olisivat onnellisempia, jos pääsisivät täältä pois – niillä ei olisi enää kipuja..
Pistää vihaksi ihmiset, jotka ei ymmärrä mikä on parasta koiraa ajatellen..

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle heinäkuu 14, 2015 at 16:30

Niinpä. Tuntuu niin pahalta ajatella, että koira joutuu pennusta pitäen kärsimään jatkuvista kivuista 🙁

Vastaa

Jätä Kommentti