Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Somekiire ja läsnäolo

Somekiire ja läsnäolo

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle huhtikuu 5, 2015
Minun piti julkaista tänään postaus Alaskasta, mutta kun tämä aihe nakersi mieltä, oli pakko istua alas ja kirjoittaa. Reilu viikko sitten osallistuin ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä kertaa järjestettyyn PING Helsinki -tapahtumaan. Sen ideana oli koota yhteen sisällöntuottajat ja yritysmaailman edustajat. Kuuluin tapahtumassa yritysedustajiin, vaikka hieman kaksoisagenttina tämän blogin myötä toiminkin.  Paikalla oli 55 sisällöntuottajaa ja jonkin verran enemmän yritysedustajia. Suhdeluku kertonee, että tapahtumalle on tilausta ja yritysmaailmassa ollaan jatkuvasti entistä kiinnostuneempia sisällöntuottajista (bloggaajat, tubettajat ja instagrammaajat).
Minun ei oikeastaan ollut tarkoitus kirjoittaa tapahtumasta mitään tänne
blogiin, enkä aio nytkään paneutua sen tarkemmin päivän sisältöön. Sen sijaan haluan sanoa sanan sivuilmiöstä, joka on mietityttänyt minua jo aiemminkin, mutta pomppasi Pingissä suorastaan silmille. Olimme laivalla, tarkemmin sanottuna uudistetulla Eckerö Finlandialla. Tapahtuma alkoi aamupalalla, jonka jälkeen koko kööri kasattiin istumaan konferenssitilaan ja oli virallisen osuuden vuoro. 
Oli aika istua ja kuunnella. Tai näin olisi ollut ainakin perinteisessä mielessä. Sen lisäksi, että edessämme oli puhuja ja kahdelle näytölle heijastui hänen esityksensä, edessämme oli myös toisenlaiset näytöt. Niihin tulivat esille #pinghelsinki twiitit. Katsoin ympärilleni. Näin puhujan, näin jonkin verran keskittyneitä kuuntelijoita ja näin lukuisia henkilöitä, jotka olivat syventyneitä puhelimeensa. Sisällöntuottajilla oli kiire olla aktiivisia. Kiire sanoa jotain fiksua ensimmäisenä. Kiire olla näkyvillä. Katse harhautui puhujasta ja hänen esityksestään lukemaan vieressä olevalta näytöltä twiittejä. Mietin hetken miltä olisi tuntunut olla puhujan roolissa. 
Niinhän siinä sitten kävi, että itsekin koin tietynlaista painetta osallistua tuohon twiittimaniaan ja lähetin oman (tai siis puhujalta lainatun) fiksun lauseeni eetteriin. Nyt minäkin olin oikeasti mukana, enkä vain fyysisesti läsnä. Olinhan jättänyt somemerkkini. Puhelimeen syttyi pian valo. Twiittini oli retweetattu. Nyt kun olin aloittanut twitteröinnin kuumana käyvällä hästägilla, tätähän pitäisi seurata. Mutta vaikka nainen olenkin, en pysty keskittymään kovin moneen asiaan kerrallaan. Siksi päätin unohtaa somen ja keskittyä siihen miksi olin paikalla. Halusin oppia. Halusin verkostoitua, mutta en verkossa. Sen voisi tehdä kotonakin.
Muistelen kuulleeni päivän lopuksi, että pinghelsinki hashtagilla oli twiitattu 300 kertaa. Instagram-kuvia näyttää kyseisellä hashtagilla löytyvän reilut 400 kpl. Kourallinen niistä on tapahtuman jälkeen lisättyjä. Jälkikäteen luin jonkun (anteeksi, en muista kenen) blogista, kuinka ihanaa olikaan, että tuossa tapahtumassa sai hyvällä omalla tunnolla olla naama kiinni kännykässä, vaikka oli seuraa ympärillä. Koska kaikki muutkin tekivät ihan samaa.
Omalla instagram-tililläni on hyvin vähän kuvia, jotka olisi lisätty heti kuvan ottamisen jälkeen. Siellä on paljon kuvia, jotka on lisätty saman päivän aikana, mutta että heti – ei. Yleensä, kun on meneillään jotain niin kivaa, että siitä haluaa ottaa kuvan, olen myös hyvässä seurassa. Ja hyvässä seurassa sitä haluaa keskittyä läsnäoloon ja siihen hetkeen. Kun vierellä on kaveri, ystävä tai kumppani, hetken voi jakaa hänen kanssaan. Ehtiihän sen hetken jakaa somessa myöhemminkin vai kuinka? Ei kukaan tule kysymään, miksi et jakanut tätä jo kaksi tuntia sitten.

PING Helsinki tapahtumassa somepaineeseen on syynsä. Markkinoinnin parissa työskentelevänä ymmärrän miten tärkeää tapahtumalle on saada näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Bloggaajana ymmärrän miten tärkeää on itse olla näkyvillä sosiaalisessa mediassa, etenkin kun kyseistä hashtagia seuraa potentiaaliset yhteistyökumppanit. Mutta aina ei tarvitse olla nenä kiinni puhelimessa. Olen syyllistynyt seurassa somettamiseen ja tulen varmasti syyllistymään siihen jatkossakin. Todennäköisesti sinäkin. Mutta aina voi yrittää siitä huolimatta olla hieman enemmän läsnä. Jooko?

Seuraavaksi sitten sitä (lähes vuoden takaista) Alaskaa ja hieman pohdintaa matkablogin reaaliaikaisuudesta.

Katso myös nämä

20 Kommenttia

Tiina huhtikuu 5, 2015 at 09:22

Täytyy myöntää, että mua vähän huvittaa ( ja kauhistuttaa) tämä nykymeno, kun kaikki on niin kiinni laitteissaan. Toki tämä tekniikka mahdollistaa kätevän yhteydenpidon ja tiedon jakamisen, mutta liika on liikaa.

Itse en edelleenkään omista älypuhelinta tai twittertiliä. Instagramiin liittymistä harkitsin pitkään ja lisäilen kuvia aina jälkikäteen, useamman kerralla. Ilta ja ruokapaussit ovat nettiaikaa, jolloin luen uutiset, blogit, facebookit sun muut, mutta muuten kuljetan mukanani vain kameraa, joka tuntuu sekin välillä liian hallitsevalta elementiltä.

Olisi kyllä tärkeää olla enemmän läsnä nykyhetkessä ja parasta se on juuri luonnon keskellä netin ulottumattomissa. Lähdetään itseasiassa ylihuomenna kahden yön retkelle merenrantaan Tomin synttäreiden kunniaksi ja on taas niin hyvää vaihtelua nukkua auton takakontissa luonnon keskellä ilman mitään laitteita tai edes sähköä. Meren pauhu riittää oikein hyvin taustaääneksi 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 5, 2015 at 17:05

Kuulostaa kivalta tuo teidän tuleva reissu 🙂 Jos vaan jalat saa suoriksi, niin kyllä autossa nukkuminen on välillä ihan jees. Alat olla kyllä melko poikkeustapaus tuon älypuhelittomuutesi osalta. Lähes kaikilla meidän ikäluokkaan kuuluvilla sellainen tuntuu olevan ja itsekin tunnustan olevani puhelimestani hyvin riippuvainen. Nopeasti se sen riippuvuuden puolelle lipsahti, vaikka myöhään liityin älypuhelinta käyttävien joukkoon. Hups.

Vastaa
Milla - Pingviinimatkat huhtikuu 5, 2015 at 12:58

Hyvä postaus! Ihan alkuun tunnustan olevani todella some-riippuvainen. Varsinkin nyt kun makaan kotona koipi kohti kattoa olen muuttumassa some-monsteriksi! Ei riitä, että silmien edessä pyörii mielenkiintoinen sarja tai leffa, vaan silti pitää silittää sitä pirun käsikokoista valon lähdettä. Joku toimittaja taannoin kutsuikin älypuhelinta isojen ihmisten tamagotcheiksi. Samalla myönnän täysin häpeäväni käytöstäni ja sättiväni itseäni asiasta harvasepäivä. Muutama viikko sitten vietin sometonta sunnuntaita ja teki kyllä todella hyvää. Sosiaalisissa tilanteissa pyrin kyllä minimoimaan somettelun, eikä se oikeastaan tule ystävien kanssa iltaa istuessa edes samalla tavalla mieleen. Muuten olen kyllä huomannut kuinka helposti porukassa liutaan tuijottamaan ruutuja. Se voi lähteä ihan siitä liikkeelle, että yksi kaivaa laitteen esiin ja tekee jotain. Muut pöydän ymärillä eivät jaksa odottaa tai olla toimettomina ja alta minuutin kaikki jo surffaavat ei yhtään minkään perässä. Voin hyvin uskoa, että tuollaisessa PING:n kaltaisessa ympäristössä on sinne verkkoon karattu alta sekunttien jos ei ole just joku jonka kanssa ja jutella. Mitä itse toivoisin on se, että ihmiset tajuaisivat kuinka vaikeasti lähestyttäviä heistä tulee härvelit kourassa. Joku mielenkiintoinen tyyppi voisi haluta aidosti ja oikeasti jutella, mutta jos olet tamagotchisi hoitopuuhissa, niin ei ehkä haluta häiritä tai ainakin kynnys nousee aika paljon ylemmäksi. Parannettavaa tässä on itsellänikin, mutta tosiaan enimmäkseen kotioloissa. Sitten kun ottaa ja on poissa somesta hetken aikaa, niin kummasti huomaa kuinka siellä ei ole tapahtunut itse asiassa yhtään mitään 😉

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 5, 2015 at 17:14

Kiitti Milla! Toinen some-monsteri täällä vastailee 😀 Teen tuota ihan samaa, että katson jotain ohjelmaa ja silti vilkuilen puhelinta välillä. Tuossa on tosiaan vaan se ero, että tv ei loukkaannu tekemisistäni. Ja erittäin koukuttavien ohjelmien / leffojen kohdalla keskityn kyllä täysiä niihin. Lueskelinkin tuosta somettomasta sunnuntaista ja muistelin ajattelevani, että ei ikinä 😀 Mullehan sunnuntai on yleisin päivä postata! Olen siis hyvin some-riippuvainen itsekin, mutta kuten sinäkin, pyrin rajoittamaan sen kotioloihin.

Tamagotchi on aika hyvä vertauskuva ja ihan totta, että pää puhelimessa kiinni olevaa on vaikeampi lähestyä kuin avoimesti hymyilevää ihmistä.

Vastaa
Anu / Anu Goes huhtikuu 5, 2015 at 13:32

Hyvä kirjoitus 🙂 Samoja juttuja olen minäkin pohtinut. Itse kuulun myös siihen porukkaan, joka lisäilee Instaan kuvia vasta myöhemmin – en silloin, kun olen ystävieni kanssa syömässä, tai keskellä katua, jos näen jotain kaunista. Kukaan ei välitä, julkaisenko kuvan muutaman tunnin viiveellä.

Somesta on tullut minulle pääasiallinen ajantappoväline. Yhtä automaattisesti kuin avaan puhelimessa tai koneella hesarin, ajaudun myös facebookiin tai instaan. En kumpaankaan postaile kovin aktiivisesti, mutta "täytyyhän sitä muiden menoista tietää". Kovasti kyllä yritän irrottautua, ja odotan sitä päivää, kun en käy Facebookissa kertaakaan 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 5, 2015 at 17:26

Kiitos 🙂 Ajantappoväline on varmasti monelle hyvin kuvaava termi, kun puhutaan somesta. Facebookhan on kaikkien trendien mukaan lähes kuolemassa, kun nuoriso suuntaa aikansa kaikkiin muihin kanaviin, joten ehkä se aika vielä tulee, kun mekään emme koe tarvetta käydä koko päivänä facebookissa 😀

Vastaa
//aNNiKa huhtikuu 5, 2015 at 15:44

Hyvä teksti. Mua ärsyttää silloin, kun someilu menee ihan yli – esim. jos kaveri hiplaa puhelintaan samalla kun selität jotain, vaikka itsekin kyllä olen aikamoinen some-monsteri. En siltikään ikinä lisäile kuvia instaan muiden seurassa. Enkä myöskään ota kuvia ruuista yms. jos olen vaikka kahvilla sellaisen kaverin kanssa, joka ei itse kuvaile. Usein jaan kuvia vasta jälkikäteen, kun olen yksin tai jo kotona. Mutta samalla mua myös ärsyttää, että twitter, instagram ja Fb on automaattisesti sekä muu someilu on automaattisesti jotenkin "huono ja huolestuttava" asia. Aivan kuten kaikkeen muuhunkin elämässä, someenkin pätee sanonta "kohtuus kaikessa". 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 5, 2015 at 17:30

Luin juuri jostain tutkimuksesta, jonka mukaan ne nuoret, jotka olivat aktiivisia somessa, olivat aktiivisempia myös muun sosiaalisen elämän osalta. Ei some-aktiivisuus siis todellakaan ole mikään huono juttu. Minäkin olen monesti kuullut samaa kommenttia, mutta itse en osaa nähdä somettelua yleisesti ottaen negatiivisena asiana, vaan se on tätä päivää. Tietäähän sen, miten sosiaalista tämä matkabloggaaminenkin on 🙂

Myös meillä tuntuu olevan hyvin samanlainen tapa käyttää somea. 🙂

Vastaa
Kea | Deep Red Blues huhtikuu 5, 2015 at 20:44

Mä luin tän aamulla heti herättyäni ja ajattelin että tätä on selkeästi nyt liikkeellä, kun Ullallakin oli tätä sivuava ja hyvin osuva postaus muutama päivä sitten. Luulen että mun pitää pistää lusikkani samaan soppaan ja kirjoittaa pari valittua sanaa myös. Ehkä kun pääsen tästä kuumeaivosta eroon saan ajatukset kunnolla kasaan. 🙂

Mutta tätä kommentoidakseni niin mulla tuli ton edellisen reissun aikana sellanen vastareaktio kaikelle somettamiselle. Jotenkin tuntu siltä, että joillain se on niin että kunhan kuvat ja kaikki näyttää hyvältä niin muulla ei oo väliä. Mä en kertakaikkiaan pysty sellaseen kulissielämään ja siihen että koko ajan pitää näyttää ja olla jotenkin edustava somessa. Koska eihän epätäydellistä instafeediä voi mitenkään julkaista, ja postaukset pitää tulla aikataulutettuna, laskelmoituna ja tarkkaan mietittynä ulos. Ihan puistattaa ajatuskin siitä, etten tekis asioita fiiliksellä ja sydämeni pohjasta. Luulen että mun on pakko siis kirjoittaa jonkunlainen avautuminen.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 7, 2015 at 14:40

Avaudu ihmeessä 😀 Sitähän some-feedit paljolti on, tietynlaista kiillotettua todellisuutta. Enhän minäkään jatkuvasti ole jossain matkalla, vaan suurin osa elämästä menee töissä ja kotona, vaikka tätäkin blogia lukiessa voi tulla sellainen kuva, että olen jatkuvasti jossain. Mutta mun mielestä sulla on kyllä aika täydellinen instafeed 🙂 Silleen erittäin positiivisella tavalla!

Vastaa
Veera Bianca huhtikuu 7, 2015 at 10:52

Paljon hyviä pointteja! 🙂 Itse olin tapahtumassa mukana ja twiittasin paljon 'livenä', kuten teen mielenkiintoisisa talkeissa yleensäkin. Itse koen, että pystyn hyvin nauttimaan esityksestä, vaikka ohessa teenkin muistiinpanoja twiitteinä, mutta ei siitäkään pidä stressiä ottaa. Se, että tuollaisten talkkien aikana monella on nenä puhelimen ruudussa kun katsoo ympärille, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö yleisö keskity olennaiseen. Omasta mielestä on mukavaa, että ketään ei tuomitse sitä, että twiittaan tai instagrammaan jotain livenä, mutta pidän ehdottoman tärkeänä sitä, että olen läsnä myös verkon ulkopuolella ja verkostoidun ympärillä olevien ihmisten kanssa 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 7, 2015 at 14:45

Kiva kun kommentoit! 🙂 Varmaan paljon twiittaavilla siihen on erilainen rutiinikin, jolloin se ei niin paljon häiritse muun ympäristön seuraamista. Itselläni vain keskittyminen luennosta herpaantuu, jos yritän jotain twiittiä kirjoittaa samaan aikaan, ihan kuin herpaantuisi vaikka tekstarin kirjoittamisestakin.

Missään nimessä en kirjoituksellani tarkoittanut tuomita niitä, jotka "livenä" twiittaa. Enemmänkin pohtia tätä uuttaa kulttuuria, jossa pitäisi olla aktiivinen kahdessa eri ulottuvuudessa samaan aikaan ja sen mukanaan tuomia haasteita.

Vastaa
Maarit huhtikuu 7, 2015 at 15:49

Mulla oli tästä some hommasta tarkoitus kans kirjoittaa joskus vuodenvaihteessa kun avasin facebookin blogille ja aktivoiduin instassa. Ehkä jossain vaiheessa kirjotan kun taas saan sellasen fiiliksen. Mulle some on ollut suorastaan kauhistus ja oon ollut ihan tosi epäaktiivinen facebookissakin. Nyt on pitänyt vähän pakottaa itseä tuohon someen. 😀 Instagram on mulle ihan erityisen vaikea. En oikein ikinä muista kuvata kännykällä ja sitten muutenkin just se instan idea julkaista hetkessä on ihan tosi vaikee. Toisaalta tuntuu hölmöltä vanhojakaan kuvia siellä julkaista. Oon jotenkiin niin putkiaivoinen, etten oikein pysty keskittymään moneen asiaan yhtä aikaa. Siksi tuntuu paremmalta vaan nauttia aina hetkestä ja ehkä kuvata kameralla. Kotona sitten on mukava myöhemmin katsella kuvat ja mietiskellä saako niistä postausta. Blogiin on kiva tehdä kun voi tuhertaa sitä yhtä postausta pitkäänkin aina sillon kun sopivaa aikaa löytyy.

Mulle tuntuu ihan lomalta aina kun ollaan jossain reissussa, kun sillon yleensä jätän tietokoneen ja kännykän sivuun. Joskus meillä oli miehen kanssa kerran viikkoon päivä jolloin ei saanut mennä nettiin. 😀 Ehkä pitäisi ottaa taas ohjelmaan. Itseasiassa mietin jopa pitäväni jossain välissä netittömän viikon. Ilman nettiä/somea saattaa tulla tunne, että jää paitsi kaikesta, mutta todellisuudessa siitähän se oikee elämä vasta alkaakin. 🙂 Tässä somehommassa mulle pahinta päänsärkyä kyllä aiheuttaa nuorten selfie -kulttuuri.. Mietinpä vaan että jos kakskymmentä vuotta sitten ihmiset olisi ottanut itsestään kymmeniä- jopa satoja kuvia päivässä ja jakaneet niitä pitkin poikin, niin ne olis mahdettu viedä hoitoon vakavaan narsismiin ja mielenterveysongelmiin sairastuneina henkilöinä.. 😀

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 7, 2015 at 18:40

Olisikohan se sitten ihmistyypistä kiinni. Kun mä olen samanlainen. Tykkään hetken pohtia ennen kuin postaan mitään. Mullakin meni kauan saada itseni mukaan noihin kanaviin, mutta instaan olen kyllä ihastunut. Ja olen ihan samaa mieltä sun kanssa, että some-loma tekee välillä oikein hyvää 🙂 Nykyään vaan wi-fi löytyy jo melkein joka paikasta, niin tuleehan sitä lomallakin kurkittua mitä tapahtuu ja itsekin on kivaa päivitellä kuulumiset. Mulle siis riittäisi ihan sellainen 23h vuorokaudessa ilman yhteyksiä 😀

Selfieitä en ole vielä opetellut ottamaan. On kyllä hurjaa miten paljon niitä nykyään otetaan!

Vastaa
Katinka huhtikuu 8, 2015 at 10:04

Todella hyvä kirjoitus. Olen miettinyt samaa itsekin monta kertaa. Ja syyllistynyt, vaikka olen päättänyt olla läsnä. Olen tiedostanut, että some maailma on vienyt minulta jo pikkurillin ja taistelen nyt kovasti sitä vastaan, ettei se veisi koko kättä, sillä ympärillä olevaa elämää pitäisi muistaa elää myös =D.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 8, 2015 at 16:26

Kiitos. Eiköhän se meiltä bloggaajilta ole vienyt jo ainakin aika ison osan kädestä 😀 Mutta välillä pitää tosiaan muistuttaa itselleen, että sitä kännykkää ehtii räpeltää myöhemminkin.

Vastaa
Héléna @ Chez Héléna huhtikuu 8, 2015 at 10:39

Kun olin Kaliforniassa opiskelemassa journalistiikan proffat oikein kannustivat twiittaamaan – se kun toi yleisöä. Itse oli ihan uuno siinä hommassa. Yritin kyllä, jopa tanssiesityksessä, mutta sitten meni puolet ohi. Jotkun sen sijaan naputtelivat ihan huoletta menemään siinä kaiken ohessa ja tuntuivat pysyvän kärryillä. Persoonakysymys, luulen. Saattaa johtua omalla kohdalla myös harjoituksen puutteesta. Instaa sen sijaan rakastan – kuvat ovat helpompia kuin nasevat sanankäänteet.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 8, 2015 at 16:28

Silloin kun minä olin opiskelemassa, kehoitettiin olemaan käyttämättä kännyköitä luennoilla 😀 Niin se maailmaa muuttuu. Ja onhan se vähän niin, että muutoksessa on hyvä pyrkiä pysymään mukana, toki siihen tahtiin kuin kellekin sopii. Mullakin insta on se paremmin sopiva 🙂

Vastaa
Jenna huhtikuu 10, 2015 at 04:52

Pakko kommentoida tätäkin. Saan välillä niin kovan päänsäryn tästä someriippuvuudesta. Itse tunnustan olevani aika addikti, mutta se ärsyttää mua ihan suunnattomasti. Laitan Instaan kuvia silloin, kun on sellainen fiilis. En koskaan ajattele reaaliaikaisuutta kuvia postaillessa. FB:tä en oikein enää käytä aktiivisesti. Mulla ei ole enää edes FB-sovellusta puhelimessa, vaan jos haluan käydä siellä niin menen selaimen kautta. Tämä on vähentänyt huomattavasti aktiivisuuttani ja itselleni se on ollut vain hyvä juttu. Mutta Twitterissä puolestaan sitten olen aktiivinen ja tilaisuuksista yleensä twiittailen jonkun verran. Twitter on itselleni luonteva somekanava ja pidän siitä paljon.
Olen kyllä sitä mieltä, että jos tapaa kavereita niin silloin puhelin pysyy laukussa. Sitä ei tarvitse ottaa siihen pöydälle ja vilkuilla koko ajan. Livekontaktit ja verkostoituminen on edelleen ihan parasta ja niin niitä ihmisiä oppii tuntemaan 🙂 Tulipa tilitys.. 😉

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle huhtikuu 13, 2015 at 17:22

Hyvä tilitys, kiitos! Mullakin FB:n käyttö on vähentynyt, mutta sen rinnalle ei ole tullut twitteriä, vaan instagram. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä twitterin suhteen. 🙂 Mikään ei tosiaan voita livekontakteja ja uusiin ihmisiin livenä tutustumista. Ja onhan se tullut huomattua, että bloggaajat on oikeasti hyvin sosiaalista porukkaa, ihan IRL!

Vastaa

Jätä Kommentti