Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Parhaat matkakohteet nähdä eläimiä luonnossa

Parhaat matkakohteet nähdä eläimiä luonnossa

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle helmikuu 22, 2015

Siinä on aivan omanlaista taikaa, kun näkee leijonan astelevan savannilla, kirahvin kurkottelevan korkeisiin oksiin tai kengurun pomppivan tien yli. On vaikea olla hymyilemättä, kun katsoo pingviinien sukeltavan esiin laineista ja kävelevän vaappuen rannalle. Valaiden katselussa on oma jännityksensä, kun odottaa milloin ja mistä meren valtias kohoaa pinnalle ja läiskäyttää pyrstönsä veden yläpuolelle. Olen äärimmäisen onnellinen, kun olen saanut kokea nämä kaikki ja vielä paljon enemmän.
Ihminen on tehnyt paljon pahaa eläinkunnalle. Eläinten elinolot ovat kaventuneet merkittävästi ja monet lajit ovat kuolleet sukupuuttoon ihmisten aiheuttamana. Mutta ihminen myös suojelee eläimiä. Jos haluat nähdä eläimiä niiden omassa elinympäristössään, voit usein myös samalla auttaa niiden suojelussa. Kansallispuistoissa voit ihastella vapaana eläviä eläimiä ja samalla auttaa niiden suojelua ja tutkimustyötä lahjoitusten ja pääsymaksujen muodossa.

Tähän olen kerännyt muutamia parhaita kansallispuistoja, joissa olemme vierailleet ja missä näkee runsaasti eläimiä.

Yellowstonen kansallispuisto – USA

Tämä Yhdysvaltojen ensimmäinen kansallispuisto on tunnettu ennen kaikkea geysireistään ja maan alla piileskelevästä supertulivuoresta. Minulle Yellowstone on koiraharrastajan ja susista kiinnostuneen henkilön näkökulmasta edustanut kuitenkin aina ennen kaikkea äärimmäisen mielenkiintoista eläinkohdetta. Olen lukenut vuosien varrella paljon siellä tehdyistä susitutkimuksista ja mieleeni on jäänyt kertomukset maailman suurimmasta susilaumasta. Yellowstonen sudet oli jo metsästetty sukupuuttoon, mutta ne tuotiin sinne takaisin. Tällä oli uskomattoman suuri vaikutus koko ekosysteemiin ja se kertoo siitä miten tärkeää on, että suojelemme kaikkia eläimiä sukupuutolta. Katso neljän minuutin pituinen video Yellowstonesta ja siitä kuinka sudet muuttavat jokia. Jos tämä video on sinulle ennestään tuntematon, lupaan, että vaikutut.
Yellowstonessa pääsee parhaiten kiertämään puistoa autolla. Me näimme parin päivän aikana paljon eläimiä. On unohtumaton kokemus, kun pusikko rytisee ja esiin astelee mustakarhu.

Ja näimme myös niitä susia, joita niin kovasti toivoin näkeväni. Mutta siitä missä tilanteessa niitä näimme, en ollut osannut edes unelmoida. Vai olisiko joku keksinyt haaveilla näkevänsä susilauman ja monta karhua samalla haaskalla?! Valitettavasti kuvat tästä ainutlaatuisesta tapauksesta eivät ole parasta mahdollista laatua, kun seurasimme tätä erikoislaatuista tapahtumaa aamuhämärässä suhteellisen kaukaa.

Lisää Yellowstonesta voit lukea matkakertomuksistani täältä ja täältä.

Kangaroo Island – Australia

Koko Australia on eläinbongarin unelmamaa. Siellä kohtasimme eläimiä, joiden olemassaolosta emme olleet edes tietoisia. Voisin listata lukemattomia paikkoja, joissa näimme eläimiä Australiassa, mutta valitsin tähän nyt yhden parhaimman. Kertoohan sen jo paikan nimikin. Kengurusaari ei voi olla pettymys, eikä se sitä ollutkaan. Tällä Australian kolmanneksi suurimmalla saarella on asukkaita vain 4400, mutta eläimiä sitäkin enemmän. Saarella sijaitsevalla Seal Bayllä, elää mm. australianmerileijonayhdyskunta. 



Flinders Chasen kansallispuistossa puolestaan elää upeissa maisemissa valtava yhdyskunta uuden-seelannin hylkeitä.

Kangaroo Islandilla voi nähdä mm. koaloja, kenguruita, wallabeita, papukaijoja, matelijoita, kettukusuja ja myös tälläisiä hauskoja nokkasiilejä.

Lue lisää Kangaroo Islandin kotisivuilta.

Australiasta ja eläimistä puhuttaessa on myös mainittava Rottnest Island, jossa vietimme aikaa uskomattoman hellyyttävien lyhythäntäkenguruiden eli quokkien kanssa. Lue lisää tästä suloistakin suloisemmasta eläinkokemustasta täältä.

Iguassun kansallispuisto, Argentiina / Brasilia

Yksi hauskimmista tapaamistani eläinlajeista on nenäkarhu. Siitä ei oikein ota selvää onko se lintu vai kala. Se on kuitenkin varmaa, että aivan mahtavia nämä otukset ovat! Nenäkarhuja eli coateja elää Keski- ja Etelä-Amerikassa. Me näimme niitä paljon Iguassun kansallispuistossa Argentiinan puolella. Suloisten eläinten ihailun kaupanpäälle saat myös uskomattoman upeat vesiputousmaisemat vai menikö se toisinpäin?! 😉
Usein ihmiset häiritsevät vapaana eläviä eläimiä, mutta Iguassun putouksilla asia oli päinvastoin. Eräs putouksilla oleva kahvila taistelee coatirosvoja vastaan ja meidänkin siellä ollessa moni turisti menetti eväänsä näille häikäilemättömille, mutta todella suloisille otuksille. Ne todellakin ottivat hyödyn irti ihmisistä. Alkunsahan tämä ongelma on saanut varmastikin siitä yleisestä virheestä, että ihmiset ruokkivat villieläimiä. Jokaisen matkailijan tulisi aina muistaa, ettei koskaan syötä villieläimelle mitään, koska se voi olla sekä vaarallista eläimelle että aiheuttaa eläinten kesyyntymistä, joka altistaa villieläimen monille riskeille. 

Näimme Iguassulla myös apinoita ja opossumin (meni sarjaan “googletetaan hotellilla mikä tämä eläin on”).

Lue lisää Iguassun putouksista ja nenäkarhuista matkakertomuksistani täältä.

Yalan kansallispuisto, Sri Lanka

Jos safari kiinnostaa, mutta Afrikka ei, Sri Lanka on yksi mielenkiintoinen vaihtoehto. Sielläkin pusikosta voi yhtäkkiä tallustella vastaan norsu tai jopa leopardi. Yalan kansallispuistossa elää 44 nisäkäslajia. Varmuudella näet ainakin kauriita, suuria liskoja, paljon lintuja ja apinoita. Puisto on myös hyvin kaunis maisemaltaan ja safariautolla, aamuhämärässä liikkumisessa on tunnelmaa. Lue lisää kirjoittamastani postauksesta Safarilla Sri Lankalla.

Denalin kansallispuisto, Alaska, USA


Muistan nähneeni joskus vuosia sitten luontodokumentin Denalin kansallispuistossa. Se kuvattiin eläimille hyvin karuksi ja ankaraksi paikaksi elää. En tuon dokumentin nähtyäni kokenut mitään mielenkiintoa paikkaa kohtaan. Kun sitten viime kesänä suuntasimme Alaskaan, luin ylistäviä kommentteja Denalista ja sitä kuvattiin yhtenä suosituimpana Alaskan turisikohteena. Olihan se lähdettävä tarkastamaan omin silmin ja onneksi niin. Denalissa yhdistyvät upeat maisemat ja siellä näkee paljon eläimiä jo senkin vuoksi, matalan kasvillisuuden vuoksi ne on helppo havaita.

Lue lisää Denalin kansallispuistosta kirjoittamistani postauksista täältä ja täältä. Alaskassa eläimiä näkee paljon myös kansallispuiston ulkopuolella. Nämä ystävälliset hirvet hengailivat Anchoragen lentokentän tuntumassa.

Ehkä upein paikka nähdä eläimiä Alaskassa oli kuitenkin Prince William Soundilla, jossa päivän risteilyllä voi nähdä silmiä hivelevien maisemien lisäksi valaita, merileijonia, kirjohylkeitä ja aivan ihania merisaukkoja.

Krugerin kansallispuisto, Etelä-Afrikka

Kun on hullaantunut villieläiten näkemiseen, sitä ryhtyy vääjäämättä haaveilemaan Afrikan safareista. Iso osa safarimatkustajista suuntaa kulkunsa Tansaniaan ja Keniaan, mutta me varasimme lennot Etelä-Afrikkaan. Krugerin kansallispuisto on yksi Afrikan suurimmista ja vanhimmista puistoista. Etelä-Afrikassa suuria eläimiä ei elä enää lainkaan vapaana, vaan ne elävät aidatuilla suojelualueilla. Yksi eniten apua tarvitsevista eläimistä on tällä hetkellä sarvikuono. Varatessamme majoitukset ja maksaessamme suojelualueen maksun, pystyimmekin samalla lahjoittamaan rahaa myös sarvikuonojen suojeluprojektiin.

Lue lisää Krugerin kansallispuistosta postauksistani:
Tonnilla safarille – ohjeita Krugerin kansallispuistoon
Saaliita ja saalistajia – Krugerin kansallispuisto
Leopardi silmästä silmään – mieletön Kruger
Sarvikuono – sarvella vai ilman?

Boulders Beach – Pöytävuoren kansallispuisto, Etelä-Afrikka

Voiko pingviineistä olla pitämättä? Jos haluat nähdä pingviinejä Boulders Beach on sinulle unelmapaikka. Siellä näitä hauskoja mustavalkoisia, lentokyvyttömiä lintuja taapertaa vaappuen suuret määrät. Sadat pingviinit pitävät muuten myös melkoista meteliä, kun niitä pääsee näkemään vain metrien päästä turisteille rakennetuilta kävelysilloilta. Boulders Beach kuuluu Pöytävuoden kansallispuistoon ja se koostuu useammasta eri suojelualueesta. 

Afrikanpingviinit ovat hyvin uhanalaisia. Bouldersilla niitä elää yli 2000 yksilöä. Niitä pyritään suojelemaan ja niiden lisääntymistä helpottamaan, pingviineille rakennetuilla pesäkoloilla. Tästä hurmaavasta paikasta minulla on vielä postaus tekemättä. Jossain vaiheessa on siis luvassa paljon lisää pingviinikuvia!

Sain tähän mahdutettua vain pienen osan upeista eläinkohtaamisistamme. Olen onnellinen, että minulla on ollut mahdollisuus matkustaa niin paljon ja nähdä eläimiä luonnossa. Lisää kertomuksia näistä ja muista eläinkohteista on luvassa. Aion jatkossakin suunnata matkoillani kansallispuistoihin. Haaveilen useista kohteista, joissa yhdistyvät upeat maisemat ja mahdollisuus päästä näkemään vapaana, omassa elinympäristössään eläviä eläimiä. On hienoa, että näitä kohteita on olemassa ja eläinten suojeluun panostetaan. Näethän sinäkin mieluummin eläimet luonnossa kuin vankeudessa?

—————-

Tämä postaus on osa #ReilutBlogit haastetta. Sain haasteen sekä Kinttupolulla -blogin Tiinalta että Laura Let’s Go -blogin Lauralta.

Reilutblogit -tempaus sai alkunsa erään ison matkanjärjestäjän instagram-kuvasta, jossa heidän oppaansa poseerasi huumatun tiikerin kanssa. Siinä oli kyse epäeettisestä matkailusta, johon aktiivisessa matkabloggaajaryhmässämme puututtiin nopeasti. Tarinoita maailmalla -blogin Annika ja Matkakuume.net blogin Gia pistivät nopeasti pystyyn tämän #ReilutBlogit haasteen. Sinäkin voit osallistua!

1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi. Voi olla ettet ole aiemmin suonut ajatustakaan tälle asialle, ja senkin voi hyvin kertoa.

2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.

3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia mukaan tähän. Sinun ei todellakaan tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.

Kerro myös kommenttiboksissa omista kokemuksista ja osallistu mieluusti sekä Twitterissä että instagramissa hashtagilla #ReilutBlogit tähän kamppikseen ja jaa FB:n puolella ilosanomaa myös muille kun kohtaat hyvä tarinan! Voit myös osalllistua tähän omassa blogissasi vaikket nimettyä haastetta saisikaan. Mitä enempi, sen parempi!

Haastan seuraavat blogit mukaan kertomaan reilusta matkailusta:
With huge passion to Life
Rentomatkablogi
Lähdetään taas

Seuraa blogia:

Katso myös nämä

34 Kommenttia

Maarit helmikuu 22, 2015 at 08:20

Mukava vähän erilainen postaus tähän teemaan! Olette kyllä päässeet ihan mielettömiin kohteisiin eläimiä katsomaan. Kaikki varmasti upeita kokemuksia! 🙂 Tässähän tuli hyvin kattava katsaus kohteisiin eripuolilla maailmaa.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 22, 2015 at 11:18

Kiitti! Ihan huomaamatta tuli näköjään listattua kohteita monelta eri mantereelta 😀 Nuo kaikki ovat todellakin olleet upeita paikkoja ja niitä voi lämmöllä suositella muille matkailijoille.

Vastaa
Evelinka helmikuu 22, 2015 at 09:23

Aivan mielettömiä kuvia! Olette todella onnekkaita, kun olette nähneet tällaisen "läpileikkauksen" maailmasta.
Tuli mieleen, että yksi elämäni satumaisimmista hetkistä on kyllä ollut se, kun eräänä juhannusyönä ihan Suomessa näin peuran juoksevan pellon poikki. 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 22, 2015 at 11:20

Kiitos 🙂 Voi miten ihanan kuuloinen juhannusyön kokemus! Täälläkin tulee nähtyä koirien kanssa lenkillä ollessa aina silloin tällöin peuroja, mutta en koskaan kuljeta isoa putkea lenkillä mukana, jotta niistä saisi kunnollisia kuvia.

Vastaa
Rva Kepponen helmikuu 22, 2015 at 10:22

Upeat reissut ja upeat kuvat 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 22, 2015 at 11:20

Kiitos! 🙂

Vastaa
Eevi / Rento matkablogi helmikuu 22, 2015 at 10:51

Kiitos haasteesta 🙂 Sivusin aihetta kevyesti Plettenberg Bay Game Reserve -postauksessa ja taisit saada tällä postauksella mut innostettua jatkamaan vielä yhden jutun verran. Minullakin oli mielessäni Boulders Beach ja Krüger, yhdessä saadaan levitettyä ilosanomaa Etelä-Afrikasta 😀 Ja odotan muuten erityisellä innolla sun Boulders Beach -pingviinikuvia, omani olenkin jo jakanut.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 22, 2015 at 11:21

Kivaa, että lähdet mukaan haasteeseen. Senhän ei ole mitenkään pakko käsitellä eläimiä, vaan matkustamista sen vastuullisuutta yleisesti 🙂 Pitikin heti käydä katsomassa sun Boulders Beach postaus!

Vastaa
Laura/ My post-University life helmikuu 22, 2015 at 11:31

Kivasti toteutettu postaus tähän haasteeseen ja todella kattava läpileikkaus eri paikoista! Mikään ei voita kyllä sitä näkymää kun näet eläimet niiden oikeasti luonnollisessa elinympäristössä….

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 22, 2015 at 12:35

Kiitos 🙂 Onhan se helppo mennä katsomaan eläimiä eläintarhaan, mutta itselle siitä tulee ennemmin surullinen olo. Sen sijaan luonnossa jo yhdenkin eläimen näkemisestä tulee aivan mahtava fiilis 🙂

Vastaa
//aNNiKa helmikuu 22, 2015 at 13:40

Ihania eläinkuvia, ei näistä voi tulla kun hyvä mieli. Muutama viikko sitten bongasin jonkun kansainvälisen pingviinipäivän ja rupesin kattelemaan omia vanhoja pingukuvia Patagoniasta. Tarkoitus oli laittaa niitä blogiin asti, mutta se on saanut vielä toistaiseksi odottaa.. odottelen siis sun pingukuvia sitten 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 22, 2015 at 17:34

Kansallinen pingviinipäivä, hah 😀 Tuo multa on mennyt ohi. Pingupostaus tulossa jossain välissä! Mä lukisin kyllä erittäin mielelläni Patagoniasta noin muutenkin, kun se on haavelistalla.

Vastaa
Senja helmikuu 22, 2015 at 16:43

Aivan upeita kuvia! Itsellä kirjoitus eläintarhoista vielä edessä, mutta ihan samaa mieltä, luonnossa oleva eläin on kaikkein paras.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 22, 2015 at 17:36

Kiitos. 🙂 Luontoonhan nuo villieläimet kuuluvat, eivätkä eläintarhoihin.

Vastaa
Vikki helmikuu 22, 2015 at 17:41

Olet jälleen nähnyt paljon vaivaa ja käyttänyt aikaa tämän postauksen eteen!
Arvostan, kiitos paljon tästä, luin mielenkiinnolla sanasta sanaan.
Nokkasiili vei sydämeni 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 23, 2015 at 15:55

Kiitos tästä ihanasta kommentista 🙂

Vastaa
Tiina helmikuu 22, 2015 at 19:39

Kääk, nyt mä sekosin täällä 😀 Sä olet kyllä päässyt ihailemaan eläimiä niin upeisiin paikkoihin! Voin vaan yrittää kuvitella miltä tuntuu bongata vaikkapa norsu tai kissapeto luonnossa….Nenäkarhuja olen onnekseni saanut tavata. Ne on niin mahtavia ahmatteja 🙂
Tuo susivideo kertoo niin hyvin siitä, miten luonnon tasapaino säilyy eläinten avulla! Ja sitten me ihmiset tapamme lähes kaikki sudet Suomesta….ja sitten on liikaa hirviä, joita pitää ammuskella 🙁 Ihminen ei vaan osaa eikä tajuu!!! Mur!

Nämä sun eläinpostaukset on muuten ihan parhautta!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 23, 2015 at 15:58

Kiitos! Olen kyllä hyvin hyvin onnellinen, että olen päässyt noihin paikkoihin. 🙂 Kovasti haluaisin nähdä enemmän Suomenkin eläimiä ja etenkin suurpetoja. Tuo susien metsästäminen ei kyllä mene meikäläisen jakeluun 🙁

Vastaa
Tiina helmikuu 22, 2015 at 20:03

Pakko vielä vinkata upea kirjoitus sudesta ( ja ihmisen suhteesta eläimeen): http://hermithounds.com/2015/02/21/susiviha-ja-suomalainen-ihmisyys-2/

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 23, 2015 at 15:59

Kiitti vinkistä! Tuo on hyvä kirjoitus. 🙂

Vastaa
Terhi helmikuu 23, 2015 at 02:20

Vau mitä paikkoja ootte nähneet!

Noista coatirosvoista mulle tuli ekaksi heti mieleen tyypit, jotka siis varastelisivat niitä coateja (eläimiä) itselleen, ja ajatus pysyi niin sinnikkäästi mielessä, että meni hetki ennen kuin tajusin, että puhuit siis siitä eläinten tekemästä varastelusta (eväät jne). Pitkät piuhat näin aamuisin… 😀

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 23, 2015 at 16:03

Haha 😀 Piti käydä lukemassa tuo kohta uudelleen ja sen lauseen alun voi tosiaan tulkita myös tuolla tavalla. En kyllä yhtään ihmettelisi sitäkään, jos joku turisti tuolta yrittäisikin poistua coati kainalossa (siitäkin huolimatta, että joka puolella oli varoituksia, että nämä eläimet purevat ja raapivat), etenkään kun siellä oli ihania vauvacoatejakin. Youtubesta itseasiassa löytyy useitakin videoita lemmikkicoateista…

Vastaa
Teija / Lähdetään taas helmikuu 23, 2015 at 11:23

Nää on kyllä aina yhtä upeita – kuvat ja jutut!

Kiitos haasteesta. Täytyy alkaa asetella ajatukset kirjoitukseksi.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 23, 2015 at 16:04

Kiitti! Tekstin tuoton iloa 😀

Vastaa
Jenni helmikuu 23, 2015 at 16:52

No nyt rupesi tekemään mieli takaisin Yellowstoneen – vaikka uusiakin kohteita olisi listalla!

Alaskaan on kyllä pakko päästä. Tässä on vielä kesäsuunnitelmat auki, pitääkin oikeasti painottaa tätä vaihtoehtoa.

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 23, 2015 at 19:41

No siinä olisi kaksi loistavaa matkakohdevaihtoehtoa kesälle! Mäkin voisin lähteä koska vaan uudelleen sekä Yellowstoneen että Alaskaan. Etenkin jälkimmäisestä jäi vielä monta kolkkaa koluamatta. 🙂

Vastaa
Milla - Pingviinimatkat helmikuu 23, 2015 at 20:55

Ootte kyllä käyneet uskomattoman upeissa eläinten bongauspaikoissa! Siinä riittää tarina jos toinenkin jälkipoville kerrottavaksi 🙂

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 24, 2015 at 17:23

Me ollaan ihan tarkoituksella haettu nimenomaan noita paikkoja, jossa näkisi paljon eläimiä 🙂

Vastaa
Laura R helmikuu 24, 2015 at 12:42

Sä oot kyllä melkoinen reissunainen. Oot käynyt niin uskomattoman huikeissa paikoissa nuoren elämäsi aikana, että sanattomaksi menee! Moni noista kolkista on omalla bucket listalla, ja on hyvä tietää, että siinä vaiheessa kun jonnekin niistä tie vie niin sulta voi kysellä lisää vinkkejä 🙂 Kiitti Elina hyvästä #reilutblogit -kamppispostauksesta! <3

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 24, 2015 at 17:28

Haha 😀 Me ollaan reissupariskunta. Sillä vaikka mä kovasti haluan noihin eläinkohteisiin, niin tuskinpa ilman Tomia olisin näihin(kään) paikkoihin päätynyt. Mutta kysele ihmeessä vinkkejä sitten, kun niiden aika tulee 🙂

Vastaa
säppä helmikuu 24, 2015 at 19:52

Niin mahtavia bongauksia! Erityisen kade oon Yellowstonen karhuista – ihan huikea näky takuulla!

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle helmikuu 25, 2015 at 15:36

Yellowstonen karhut oli tosiaan huikeita nähdä. Niitä bongailtiin sekä tosiaan tuolta haaskalta että yhdellä parkkiksella. Karhuja ollaan nähty myös Glacierin ja Denalin kansallispuistoissa 🙂 Suomen karhut ovat pysytelleet piilossa 😉

Vastaa
Teea helmikuu 28, 2015 at 15:29

Mä tulen vain taas kehumaan näitä kuvia ja ihmettelemään mitä kaikkea olet nähnyt. Ihan mieletöntä! 🙂 Olen aina ollut eläinrakas, ja kaikki rottaa isommat eläimet saavat mun sydämen heltymään, ja näitä kuvia katsellessa ei voi muuta kuin huokailla…

Vastaa
Elina / Vaihda vapaalle maaliskuu 1, 2015 at 18:01

Kiitos 🙂 Eläimet kyllä sulattaa sydämen.

Vastaa

Jätä Kommentti