Myös Swazimaassa päämatkakohteemme oli eläinten suojelualue. Jo aiemmassa Swasimaasta kertovassa postauksessa lyhyesti mainitsin, suuntasimme hyvin nukutun yön ja ihan mukiin menevän aamupalan jälkeen autolla kohti Mlilwanen suojelualuetta. Lumian navigaattori oli yhtä yhteistyökyvytön kuin edellisenäkin päivänä. Selvästikään Swazimaan tiekartasto ei kuulu Nokian karttojen vahvuusalueisiin. Emme niinkään navigaattorin ansiosta, vaan enemmänkin siitä huolimatta, löysimme perille tuonne maan vanhimmalle, vuonna 1964 avatulle, eläinten suojelualueelle. Täällä eläimet elävät suojatusti vapaana 4560 hehtaarin aidatulla alueella.
Sisäänpääsyportin luona esiteltiin perinteisiä paikallisia asumuksia. Näitä kutsutaan nimellä beehive hut. Mikä lie olisikaan sen suomenkielinen vastine. Näissä majoissa voi myös yöpyä kansallispuiston alueella. Jos kiinnostaa miltä tälläisessä näyttää sisällä, kurkkaa tämä video.
 |
Kuten Etelä-Afrikan puolella Krugerin kansallispuistossa, myös Mlilwanessa saa ajaa omalla autolla. Maksoimme nyt jo unohtuneen, mutta hyvin pienen kansallispuiston vierailumaksun. Kartta olisi maksanut enemmän, mutta nainen tiskin takana vakuutti ettemme eksyisi ilman karttaakaan. Päätimme luottaa siihen ja ohitimme puomin, joka nostettiin automme nokan edestä miesvoimin.
Ensisilmäys Mlilwane Wildlife Sanctuaryyn oli hyvin kaunis. Eteemme avautui iso tasainen alue, jossa laidunsi seeproja ja erilaisia antilooppeja. Vähän matkaa ajettuamme näimme myös pahkasikojen jolkottelevan sivummalla. Pysähdyimme pitkäksi toviksi vain ihastelemaan eläimiä ja maisemaa.
Lehmäantiloopit (?) tarjosivat meille sarvilla miekkailunäytöksen aivan automme vieressä.
Kauempana näkyi hieman yllättävä näky, kun lauma lehmiä jolkotteli paimen perässään pitkin heinikkoa. Me lähdimme ajelemaan karjalauman perään, mutta ne ehtivät kadota kauas, kun ajaa köröttelimme hissukseen kuoppaista hiekkatietä.
 |
| Tälläisiä termiittikekoja olimme nähneet jo sadoittain Etelä-Afrikan puolella, mutta tämä taisi olla ensimmäinen josta tuli otettua kuva. |
Saavuimme hippolammelle (Hippo Pool), jossa elää nimensä mukaisesti virtahepoja. Tiirailimme kovasti ympärillemme, mutta ainuttakaan hippoa emme onnistuneet pongaamaan. Olimme toki nähneet niitä jo Krugerissa, mutta olimme toivoneet näkevämme niitä vielä lisää ja mielellään suhteellisen läheltä. Jouduimme kuitenkin pettymään, emmekä nähneet yhtään pulleaa uimaria, vain varoituksen krokotiileistä. Alla olevassa kuvassa näkyy muuten melkoinen määrä linnun pesiä (?), joissa keltaiset linnut hääräsivät suurella intensiteetillä.
Ajelimme eteenpäin ja näimme lisää antilooppeja.
Maisemat alla näkyvien njalojen takana näyttivät jopa eurooppalaisilta ellei punaista hiekkaa lasketa mukaan
Mlilwanen puiston tienhoitoyksikkö tuntui olevan melko välinpitämätön ja Tomi esitti huolensa auton puolesta. Niinpä emme lähteneet suorilta tekemään mitään kovin suurta lenkkiä, vaan piipahdimme Mlilawanen leirissä kyselemässä kannattaisiko kauemmas suunnata. Löysimmekin leiristä oppaan, joka kertoi, ettei kauempanakaan välttämättä näe virtahepoja. Olimme kieltämättä hieman pettyneitä, koska ne ovat Mlilwanen suurin vetonaula. Puistossa ei ole lainkaan suuria petoeläimiä, eikä esimerkiksi norsuja tai kirahveja.
Onkin sanottava, että Mlilwane oli kiva paikka piipahtaa, mutta meidän olisi pitänyt käydä ensin siellä ja mennä vasta sen jälkeen Krugeriin. En olisi ennen matkaa uskonut, jos joku olisi sanonut, että esimerkiksi saman tyyppisiin antilooppeihin lähes kyllästyy, kun niitä näkee jatkuvasti, mutta niin se vain on. Suurin innostus antiloopeista oli jo mennyt ohi (seeproihin en kyllästy ikinä), eikä Mlilwane tarjonnut varsinaisesti mitään uutta. Se oli kuitenkin hyvin kaunis ja erittäin seesteinen paikka. Emme nähneet lisäksemme kuin pari muuta turistia.
Suuntasimme vain lyhyen puistossa oleskelun jälkeen takaisin portin suuntaan. Jos olisimme olleet Swazimaassa paremmalla ajalla, olisin
ehdottomasti halunnut Mlilwaneen ratsastamaan. Ihmiselle vaarallisten eläinten puuttuessa
puistosta, siellä voi ratsastaa tai ajaa pyörällä.
ehdottomasti halunnut Mlilwaneen ratsastamaan. Ihmiselle vaarallisten eläinten puuttuessa
puistosta, siellä voi ratsastaa tai ajaa pyörällä.
Matkalla takaisin portille meitä ihastutti valloittava pahkasikapoikue. Eläinlapset ovat kyllä aina suloisia, tulee niistä sitten minkä tahansa näköisiä isoina!
Näimme kaukaa (pahoittelut sen vuoksi heikosta kuvan laadusta) myös melko tuoreen näköisen seepratulokaan, joka askelsi hyyyvin haparoivasti. Oli mieletöntä nähdä sen vieressä myös antilooppi pienen vasansa kanssa. Useiden eri lajien näkeminen samaan aikaan on aina upeaa ja vielä erityisemmän siitä tekee se, jos eläimillä on vielä jälkikasvuakin. Ei Mlilwanessa käynti siis missään tapauksessa pettymys kokonaisuutena ollut!
Kaiken kaikkiaan Mlilwane on mielessäni lämpinämä muistona ja voin hyvin suositella siellä käymistä kaikille luonnon ja eläinten ystäville. Lisää Mlilwanesta ja muista Swazimaan puistoista voit lukea voittoa tavoittelemattoman Big Games Parkin sivuilta.
14 Kommenttia
Ihana tuo pahkasikavauva, en kestä <3 Ärsyttäviä noi kommentointiongelmat kyllä. Mullekin laittoi joku vähän aikaa sitten viestiä, että ei mee läpi. Jos jatkuu pidempään niin pitää varmaan ihan tosissaan alkaa suunnitella sitä blogimuutta… :/
Se on Pumba <3
En millään jaksaisi siirtää blogia uudelle alustalle, joten täytyy toivoa, että Blogger saisi kommentoinnin kuntoon. Juttelin juuri kaverini kanssa, joka sanoi, että samaa ongelmaa on ilmeisesti ollut jo vuosia.
Mulla ei ainakaan ole ikinä ollut mitään ongelmia kommentoida Bloggerin-alustalle oleviin blogeihin. Mutta olen kyllä kuullut muilta että kommentit on vaan hävinnyt kun tuhka tuuleen kun niitä on yrittänyt lähettää.
Mutta voi vitsit siis tuolla olisi ihan mahtava ratsastaa noissa maisemissa, ihan mun unelma! Ja toi pahkasika vauva <3 Ah, mikä söpis!
Mä olisin kanssa kovasti halunnut tuonne ratsastelemaan, mutta ehkä joku toinen kerta sitten 🙂
Ei mullakaan ole koskaan ollut mitään ongelmia bloggerin kommentoinnin suhteen, siksi tuo tulikin ihan puskista, mutta nyt kun olen kysellyt, niin on ilmeisesti laajempikin ongelma.
Ihan mielettömiä kuvia! Kevätaurinko saa matkakuumeen nousemaan, eikä tällaiset kuvat yhtään helpota asiaa 🙂
Mun kommentit katoaa aina, jos kommentoin google-tilillä, enkä ole valmiiksi kirjautunut google-tilille. Melkeinpä nykyään kopioin aina kommenttini, jos sattuu katoamaan, niin voin saman tien kommentoida uudelleen ilman turhaa vaivaa. Toisena vaihtoehtona en käytä google-tiliä kommentointiin.
Kiitos 🙂 Kyllä tässä itselläkin alkaisi matkajalkaa jo vipattaa.
En tiennytkään, että nämä bloggerin kommentointiongelmat on niin yleisiä, kun itsellä ei ole ollut mitään vaikeuksia kommentoida.
Voi noi eläinlapset! <3
Jäin miettimään että mikähän on eläintiheys noin pienellä alueella, kun meidän metsästysseuran alue on 8000hehtaaria ja silti täällä ei oikein näe mitään, ei ainakaan seepralapsia, eikä myöskään virtahepoja.
Kyllä tuollaisella eläinten suojelualueella varmasti eläintiheys on paljon suurempi. Lajejakin taitaa olla enemmän. Paljonhan vaikuttaa myös se, että maasto on erilaista ja eläimet tottuneempia ihmisiin. Ajattele, jos suomalaiset hirvet ja peuratkin elelisivät tuollaisilla laajoilla tasangoilla (eivätkä olisi niin säikkyjä), niin kyllähän niitä varmaan näkisi ihan toisella tavalla 🙂
Voi mitä heeproja ja heppojakin. Oon aina haaveillut safarista ratsain. Se olis vasta elämys! Kuulostaapa herttaiselta "hippo pool", Nää sun eläinpostaukset saa aina hymyilemään. Hienoja kuvia taas kerran ja komea uus kansikuva. 🙂
Sori, mutta mä repesin tuolle heepralle 😀 Olen kai hieman väsynyt työviikon jälkeen.
Ihana kuulla, että näillä postauksilla saa hymyn huulille. Sun kommenteistakin tulee aina hyvä mieli, ihan ilman hauskoja kirjoitusvirheitäkin 😉
Voi ei, minä sekoaisin tuolla varmasti ihan totaalisesti. Ihanan näköistä ja upean nojatuolimatkan jälleen meille järjestit. Ja pahkis, se on minun suosikki se. Tallinnan eläintarhassa vietän aina eniten aikaa heidän seurassa. Tosin myös seeprat ovat ihania. Tätä sinun blogia on todella ihana seurata!
Kiitos Katinka! Ihana kuulla. Minulla se sekoaminen oli lähellä Krugerin kansallispuistossa, mutta täällä oli jo hieman tasoittunut 🙂
Vaikuttaa tosi kivalta paikalta ja mielettömiä nuo kuvat! Tälläset eläinjutut saa mun sydämen aina sulamaan, niin hellyyttäviä nuo eläinvauvvat 🙂
Kukapa ei tykkäisi eläinlapsista 🙂 Mlilwane oli tosi symppis paikka.