Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Oodi Suomen metsille

Oodi Suomen metsille

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle syyskuu 30, 2014

Monissa matkablogeissa on paljon juttuja ja suosituksia myös kotimaan matkailusta. Minä en ole kunnostautunut tällä saralla. Oikeastaan on tunnustettava, että olen viime vuosina matkaillut kotimaassamme lähinnä työmatkojen puitteissa. Onneksi olen sitä kautta saanut nauttia niin Rauman kuin Porvoonkin vanhasta kaupungista, veneillä Kotkan saaristossa ja nauttia kimmeltävistä keväthangista Tahkolla. Tunnustan kuitenkin, että kaikki lomapäivät ovat kuluneet Suomen rajojen ulkopuolella. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö arvostaisi kotimaatani. Päinvastoin. Vaikka rakastan matkustamista, en silti haluaisi muuttaa kokonaan pois Suomesta (talvet voisin kyllä viettää jossain lämpimässä). Matkustaminen on itseasiassa nostanut Suomen arvoa silmissäni entistä enemmän. Yksi asia Suomessa on minulle ylitse muiden ja se on metsä. Lepikko, kuusikko, koivikko, mäntymetsä. Kaikki käy.

 

Sekä vajaan vuoden mittaisen maailmanympärimatkan että puolen vuoden mittaisen opiskelijavaihdon aikana eniten kaipaamani asia on ollut ystävien, perheen ja koirien lisäksi metsässä käveleminen. Toki olen yrittänyt lievittää tätä kaipuuta kävelemällä ties missä viidakoissa, mutta ei ole Suomen raikkaiden metsien voittanutta. Tietenkin yksi oleellinen asia matkoilla on puuttunut ja se on koirat. Ei minua Suomessakaan saa helpolla metsään kävelemään ilman nelijalkaisia ystäviäni. Osa metsän viehätystä perustuu siis siihen, että saan katsoa kuinka hauskaa koirilla on, kun ne juoksevat edestakaisin ja ympärilläni keppi suussa. Yhtä hyvään fiilikseen en kuitenkaan pääse esimerkiksi pellolla, vaan kaipaan puita ympärilleni.

Kerrottakoon tässä vaiheessa kaikille koirien vapaanapidosta kauhistuneille, että koirillani ei ole metsästysviettiä, vaan ne ovat välittömästi kytkettävissä. Olemme monet kerrat koirien kanssa katselleet metsässä niin pois loikkivia rusakoita kuin peurojakin. Pari kertaa olen bongannut hirven. Mieleenpainuvin Suomen eläinkokemus oli kuitenkin, kun huomasin yhtäkkiä Yumin olevan nenät vastakkain pesukarhun kanssa! Kesti pari sekuntia vetää syvään henkeä, kutsua koira luokse ja hahmottaa, että närkästyneenä poispäin kävelevä otus oli sittenkin ihan suomalainen supikoira. Tuolloin harmitti, ettei ollut kameraa mukana.

Me emme käy metsässä vain hyvällä säällä fiilistelemässä, vaan meille metsälenkit ovat päivittäisiä satoi tai paistoi. Koirat saavat lenkkien aikana ottaa ilon irti mutalätäköistä ja suo-ojista. Meillä ei asu hienohelmoja. Suihku on keksitty.

En tee pitkiä lenkkejä hihnassa valoisan aikaan käytännössä ollenkaan. Pidän kadunvarsien tallaamista äärettömän tylsänä. Ekologista tai ei, mutta lastaan koirat päivittäin autoon ja ajamme vaihtelevan matkan päähän metsään, jossa teemme vaihtelevan pituisia lenkkejä. Meillä on onneksi tässä lähietäisyydellä useita kivoja lenkkipaikkoja, joten ei tarvitse edes tallata päivästä toiseen samoja polkuja. Yleensä vastaan ei tule ketään muita. Joskus harvoin joku toinen koiranulkoiluttaja tai maastopyöräilijä. Jaksan lähes aina hämmästellä miten rauhassa saamme kulkea. Asun kuitenkin ruuhkasuomessa, eikä kehäkolmoselle aja kymmentäkään minuuttia.
 

Syksy on minulle ristiriitaista aikaa. Muistan tämän syksyn ensimmäisen päivän. Tai ainakin minulle se oli syksyn ensimmäinen päivä. Vihdoin se pitkään jatkunut kuumuus oli ohi. Heräsin lauantaiaamuna aikaisin ja olin koirien kanssa metsässä jo kahdeksan jälkeen. Ilma oli raikas ja viileä sateen jäljiltä. Sellaista ei ollut ollut koko kesänä. Metsän tuoksu tuollaisena aamuna on ihana.

Nautin syksyn väreistä ja siitä, ettei ole liian kuuma pitkille lenkeille. Myös hyttyset ovat kadonneet. Hirvikärpäsiä täällä ei onneksi pahemmin ole ollutkaan. Mutta se mikä syksyssä ahdistaa on tuleva pimeys. Pelkään nimittäin pimeää. Paljon ja vielä vähän enemmän. Pari kertaa olen ollut metsässä otsalampun turvin, mutta se ei ole todellakaan ollut mikään nautinto. Siksi loppusyksy pakottaa arkisin minut ja koirat siihen mistä emme niin paljon pidä. Pimeys eristää meidät metsästä. Se pakottaa lenkkeilemään valaistuja katuja pitkin ja kuuntelemaan vieressä kulkevien autojen kaasuttelua. Silloin olen aivan valmis antamaan koirat pariksi kuukaudeksi pois ja noutamaan ne takaisin päivien taas pidennyttyä. Tästä syystä sanonkin, että lempivuodenaikani on kevät. Pidätän oikeuden muuttaa mieleni.

Koska minulle metsä ja luonto ovat niin tärkeitä, hämmästelen monen muun asian ohella sitä, miten välinpitämättömästi moni siihen suhtautuu. 

Tämän sohvan entinen omistaja säästi 11 euroa.

Mitenkäs teille muille nämä vuodenajat kolahtavat? Nautitko pimenevistä illoista vai odotatko jo kevättä?

Katso myös nämä

30 Kommenttia

Susanna syyskuu 30, 2014 at 17:08

Nautin pimenevistä illoista siihen asti, että jaksan pysyä hereillä nähdäkseni auringon laskevan. Sitten iltojen pimeneminen voisi loppua. Ei ole ollenkaan hullumpaa, että on pimeää, kun käy nukkumaan. Mahdottoman ikävää on, että on jo pimeää, kun tulee töistä kotiin.

Tiedän, että kohta alan kärsiä taas valon vähyydestä. se vaikuttaa minuun kokonaisvaltaisesti. Ei pelkästään päivän lyhyys, vaan päivien pilvisyys ja vähävaloisuus verottavat minua… Vaan vielä nautin, vaikka jo hieman vähemmän kuin kuukausi sitten.

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 30, 2014 at 17:51

Tuo on kyllä totta, että valon vähäisyys vaikuttaa kokonaisvaltaisesti. Sitten, kun pilvisten päivien keskelle tulee aurinkoinen päivä, sen piristävyyden huomaa. Lumikin auttaa paljon, mutta marraskuu, se on se kaikkein kamalin kuukausi. Ei vielä lunta ja pimeä tulee aikaisin.

Vastaa
Tiina syyskuu 30, 2014 at 17:37

Ihania kuvia ja tuo hauva on kyllä niin mainion näköinen 😀 Täytyy myöntää, että tässä vuoden aikana on mieli harhaillut muutamaan otteeseen Suomen metsissä. Vasta ens keväänä/kesänä varmaankin päästään visiitille ja se sopii oikein hyvin, kun talvea ei ole yhtään ikävä….

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 30, 2014 at 17:53

Joo, tänne pitäisi tulla joko pikaisesti nyt heti tai sitten vasta ensi keväänä / kesänä. Eli ei teillä ole kyllä yhtään pöllömmin asiat siellä lämpimässä, vaikka metsiä vähän ikävöisikin 😀

Vastaa
Teea syyskuu 30, 2014 at 19:32

Voin hyvin pitkälti samaistua tähän tekstiin hehe :). Metsä on henkireikä ja huonoa metsäsäätä ei olekaan (mitä nyt talvella sitä vaatetta on vedettävä päälle kolmesataa kerrosta, mutta luonto on siltikin kaunis ja rauhoittava!). Siitä kyllä eroan, että pidän pimeistäkin metsistä. Kyllähän ne välillä jännittävät, mutta toisaalta kuunvalossa tai sitten taskulampunkin kanssa kulkiessa on ihanan tunnelmallista mennä ja tähtitaivasta ihailla. Joten nämä pimenevät illat eivät siinä mielessä haittaa ollenkaan, kivaa vaihtelua kesän valoisuudelle. Ehkä parasta onkin se kun metsiä on niin erilaisia ja ne näyttäytyvät eri tavalla kesän valossa, syksyn sateissa ja talven kinoksissa. Ja keväällä luonnon uudelleen herätessä <3

Mutta äh, luontoon roskien heittäminen. Ei voi ymmärtää, ei niin millään.

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 1, 2014 at 06:50

Kiva kuulla! Vähänkö haluaisin kanssa tykätä pimeällä metsässä kulkemisesta, mutta kun pitää olla tälläinen pöhkö pimeää pelkäävä… 🙁 Onneksi jotkut sentään uskaltaa, niin ei mene hyvät metsät pimeälläkään ihan hukkaan, hehheh. 😀

Vastaa
Emmi H lokakuu 1, 2014 at 01:34

Luonto, metsälenkit ja raikas ilma ovat ne, mitä Suomessa eniten kaipaan! (Jos nyt ei niitä oleellisia, eli perhettä ja ystäviä oteta huomioon). Ihana postaus kuvineen! 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 1, 2014 at 06:51

Kiitos 🙂 Hauska kuulla, että joku muukin kaipaa ihan samoja asioita Suomesta pois ollessa.

Vastaa
anna lokakuu 1, 2014 at 08:09

Pakko "vastakommentoida", kun huomasin uusimman postauksesi. Suunnittelin koko kesän kirjoittavanu "Oodi Helsingille"-otsikon alle sijoittuvan tekstin. Se kuitenkin jäi.

Suomessa talvet ovat hyytäviä ja moni ihminen voisi opetella hymyilemään. Moni muu asia on kuitenkin niin hyvin, että nämä puutteet jo melkein kompensoituvat. Varsinkin ulkomailla asuessa viimeistään huomaa, kuinka etuoikeutettuja me suomalaiset olemmekaan. 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 1, 2014 at 08:26

Me suomalaiset olemme todella etuoikeutettuja ja kuten sanoit, se tulee parhaiten ilmi ulkomailla asuessa tai matkustellessa. Hymy tekisi kyllä jokaiselle terää talvisin 🙂

Vastaa
Sanna lokakuu 1, 2014 at 18:49

Osuit asiaan! Minäkin olen tykännyt Suomessa aina liikkua myös metsässä ihan ympärivuoden ja sitä välillä myös kaipaa täälläkin. Kävely täällä luonnossa tai puistoissa ei korvaa sitä, vaikka onkin hyvä korvike kun ulkoilusta tykkää.

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 1, 2014 at 19:24

Ei korvaa ei, mutta onhan ulkoilu toki aina piristävää. 🙂 Joskus on kyllä mukava kierrellä puistojakin. Monipuolisuudesta ei ole koskaan haittaa.

Vastaa
Katinka lokakuu 1, 2014 at 19:25

Onneksi meillä on metsät! Minä olen siitä onnekas, että vaikka asunkiin Espoossa, meidän pihasta alkaa iso metsä. Meidän perhe myös veneilee, joten pääsemme saaristoon ja siellä metsään. Mikään… siis m i k ä ä n ei ole niin mahtavaa, kuin että pääsee metsään latamaan henkistä akkua (ja tietysti valokuvamaan =D). Samaa olen minäkin monesti ihmetelly, että miten kukaan voi jättää luontoon roskia, heittää mereen, hiettää metsään. Siinä sitä ei todella ajatella mitään muuta kuin omaa napaa. Vai ajatellaankohan edes sitä.

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 2, 2014 at 07:58

Hyvä yhdistelmä; henkinen akku latautuu ja kameran akku vähenee metsässä 😀

Voi miten ihanaa olisikaan päästä suoraan kotipihasta metsään. Kerran olen muutaman vuoden asunut sellaisessa paikassa, mutta muuten on aina joutunut kävelemään tai autoilemaan pidemmälle metsään päästäkseni. Ja veneilykin on kyllä niin ihanaa!

Vastaa
Satu VW / Destination Unknown lokakuu 2, 2014 at 09:04

Suomen metsät!! Niistä vie voiton vain Norjan metsät ja vuoret… Hih 😉 Ei vaan, ei ole kotimaata voittanutta ja itsekin olen sitä alkanut arvostamaan enemmän ja enemmän sen jälkeen kun muutin pois. Näitä kuvia katsoessa en malta odottaa syksyistä Suomi-vierailuamme!

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 2, 2014 at 09:29

Voin kyllä uskoa, että Norjan metsät (ja ne vuoret ja vuonot!!!) pistää aika hyvin kampoihin Suomen metsille. 🙂

Vastaa
Sirokko lokakuu 2, 2014 at 13:26

Yhdyn tähän oodiin ihan joka sanalla, koirien iloista pimeän pelkoon ja kaikkeen siltä väliltä (hirvikärpäsistä kun vielä pääsisi). Just hiljan sieltä tulin, enkä lakkaa ihmettelemästä mikä siinä imee itseensä, siis sellaista ryteikköä että saappaanvarret tuskin riittää. Täällä etelämmässä on tottunut vuoriston tammimetsiin, joissa tuskin aluskasvullisuutta on, hienoja nekin, helppokulkuisia ja kauniita, samalla tapaa kuin Les Landes Ranskassa….mutta se jokin, se puuttuu. Ehkä se on villi kaikenkattavuus, Suomihan on oikeastaan vain yksi iso monimuotoinen metsä, mitä nyt vähän raivattu asutukselle tilaa sinne keskelle 🙂 Mutta ehkä en sanoisi näin jos olisin syntynyt Pohjanmaalla enkä hämäläisessä korvessa 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 2, 2014 at 16:40

Hahhah 😀 Ihana kuvaus Suomesta! Asuin muuten opiskeluaikana Pohjanmaalla ja ajoin vähintään kerran viikossa noin 10 km, että pääsin koirien kanssa metsään… Onneksi nyt on metsät huomattavasti lähempänä.

Vastaa
Lucky Traveller Merja lokakuu 2, 2014 at 14:49

Kyllähän metsä on stadilaisenkin suomalaista sielunmaisemaa, jota varmaan kaipaisi, jos muuttaisi pysyvästi muualle. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän minusta on tullut kesäihminen ja hiukan kauhulla odotan taas tulevaa talvea. Silloin on ihan pakko päästä jonnekin, missä mittari näyttää yli 30C. Nuorena olin innokas skimbaaja, joten talven tulo oli vaan mukavaa. Ja talvilomat vietettiin yleensä Alpeilla (nyt en menisi mistään hinnasta sinne palelemaan, vaikka upeaahan siellä tietysti on).

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 2, 2014 at 16:42

Minulle talvet ovat tulleet entistä vaikeammiksi jo näin kolmekymppisenä sen jälkeen, kun vietin yhden talven kokonaan lämmössä. Kyllähän sellainen aurinkoinen, -5 astetta talvisää kimmeltävillä hangilla on ihana, mutta ne kaikki muut päivät siinä ympärillä… Lämpöön on päästävä!

Vastaa
Nanna lokakuu 2, 2014 at 15:40

Täällä odotetaan kevättä kuin kuuta nousevaa, mun puolesta riittäisi hyvin kaksikin vuodenaikaa; kevät ja kesä 🙂 Välillä (tai itse asiassa aika usein) tuntuu siltä kuin olisin syntynyt väärälle mantereelle.

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 2, 2014 at 16:44

Onneksi se kevät tulee aina ennen pitkää. 😀 Ihan varmasti ensi vuonnakin. Eihän sinne ole enää kuin puoli vuotta 😉 Minäkin voisin tässä välissä viettää muutaman kuukauden ihan toisella pallon puoliskolla…

Vastaa
Iina Elo lokakuu 2, 2014 at 20:49

Kyllä koiran on hyvä olla tuollaisella omistajalla kun pääsevät metsään kirmaamaan 🙂 Itsellä vähän eri rotu, mutta erityisesti toinen yksilö tykkää kirmailla ulkona. 🙂

Niin ja itselle pimenevät illat tuo nautintoa niin kauan kun tulee tammikuu. 😀 En tiedä miksi se on niin synkkää aikaa. Jospa siitä saisi tänä vuonna kuitenkin jotakin irti 🙂

http://iinaneloa.blogspot.fi/

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 3, 2014 at 07:21

Bordercollieiden kanssa on vähän jo pakkokin järjestää niille mahdollisuuksia päästä kirmaamaan kunnolla. Muuten niillä hajoaa pää ja sen myötä myös omistajalla 😀

Vastaa
Taru lokakuu 3, 2014 at 06:30

Mä voin kans allekirjoittaa joka kohdan 🙂 Suomen metsät on se paikka mihin kuulun ja metsälenkki koirien kanssa on se mitä odotan eniten ulkomaan matkan jälkeen (saunan lisäksi). Me ei kanssa valoisan aikaan tehdä lenkkejä kävelyteillä juuri ollenkaan kun me vieläpä asutaan ihan metsän vieressä (<3). Pimeällä minäkään en lähde metsään.

Minä olen todella onnellinen että asun maassa jossa on (yleensä) neljä selkeää vuodenaikaa. Kaikissa on hyviä ja huonoja puolia mutta en missään tapauksessa vaihtaisi ikuiseen kesään (esim. Dubai), tai kesään ja sateiseen talveen. Pidän paljon talvesta – tosin lumisesta sellaisesta – mutta loppusyksy ilman lunta on paha. Periaatteessa se on ihan mukavaa aikaa kun joulu on tulossa mutta en mahda sille mitään että pää ja kroppa ei meinaa kestää sitä pimeyttä… Ja tästäkin huolimatta edellinen kohta pätee – en muuttaisi mihinkään missä näitä vuodenaikoja ei ole 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 3, 2014 at 07:25

Ihanaa, kun blogin lukijoista paljastuu samankaltaista porukkaa 🙂 Kyllä nuo vaihtuvat vuodenajat vain piristävät! Olisi se tylsää, jos aina olisi samanlaista. Vaikka kieltämättä kovasti palelevana pidän erittäin paljon erityisesti lämpimistä keleistä. Mutta eihän keväästä voisi iloita samalla tavalla ellei sitä edeltäisi pitkä talvi!

Vastaa
Taajamafarmari lokakuu 5, 2014 at 11:03

Mä joskus ajattelen ettei mun kannata edes kommentoida sun juttuja, kun en tiedä niistä mitään. Mutta nyt voin sanoa, että kerrankin postaus johon pääsen sisälle jokaista männynneulasta myöden.

Me asumme maalla, mutta silti metsä sykähdyttää joka kerta kun sinne menee. Rakastan kevättä, syksyä ja talvea metsässä. Kesään liittyy ristiriitaisuutta, eläinten pesimisaika ja käärmeet joiden takia koitan pysyä sieltä pois koirien kanssa. Ilman niitä tulee liian harvoin mentyä.

Metsä on mulle niin tärkeä asia, että vaikeaa ymmärtää ettei kaikki tunne samoin. Että joku haluaa pokalla heitellä sinne roskia, hajottaa ja sotkea laavuja, tai se, ettei käy koskaan metsässä. Ei ole mitään suhdetta siihen. Mä haluan hyödyntää metsää, kerätä marjoja, sieniä, metsästää, juoksuttaa koiria, nauttia vaan siitä voiman tunteesta jota metsässä saa.

Ja nyt mua ottaa entistä enemmän päähän että olen kipeänä enkä siellä metsässä! 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 5, 2014 at 17:52

Tottakai aina voi kommentoida, mutta hyvä, että nyt löytyi se oikea taajuus 🙂 Mullekin tämän postauksen innoittaja oli itseasiassa se, että olen ollut tänä syksynä tosi kipeänä, enkä todellakaan ole päässyt metsään joka päivä. Olen sitten joutunut puoliväkisin pakottamaan sinne metsään tuon pikkuhiljaa entistä enemmän maalaistuneen kaupunkilaiskasvattimieheni, jolle metsä ei (vielä ;)) näyttele mitään erityistä roolia. Tuntuu hurjalta, että tätä nykyä kasvaa entistä enemmän kaupunkilaislapsia, jotka ei koskaan käy metsässä.

Vastaa
Anu lokakuu 11, 2014 at 13:47

Syksy on kyllä ehdottomasti lempivuodenaikani 🙂 Nautin pimenevistä illoista ja iltakävelyistä, vaikka samaan aikaan energiatasoni ovatkin normaalia matalammalla.

Näitä ihania kuvia katsellessa tuli kovasti ikävä koti-Suomeen ja oman koirani luo! Rakastan metsää, vaikka takaraivossa onkin jostain syystä aina pieni pelko kohtaamisesta karhun kanssa. Siksi Uuden-Seelannin metsissä on itselleni erityinen lumo – niissä ei ihmiselle vaarallisia petoeläimiä piileksi 🙂

Ja niin, luonnon roskaamista en tule ikinä ymmärtämään…

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla lokakuu 18, 2014 at 08:22

Voin kyllä uskoa, että Uuden-Seelannin metsissä on melkoinen lumo ihan jo maisemienkin puolesta. 😀 Täällä Etelä-Suomessa ei onneksi ole pelkoa karhun kohtaamisesta. Opiskeluaikoina asuin Pohjanmaalla ja lenkkeilin alueella, jossa tiedettiin olevan useita kymmeniä karhuja. Silloin kyllä joskus hieman mietti millainen kohtaaminen kontion kanssa voisi olla.

Vastaa

Jätä Kommentti