Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Denali National Park – eläimiä ja tundraa

Denali National Park – eläimiä ja tundraa

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle syyskuu 1, 2014

Siellä missä taigan alue päättyy, alkaa puuton vuoristotundra. Kesä loppuu melkein ennen kuin on alkanutkaan. Käsite silmän kantamattomiin saa konkreettisen merkityksen. Siellä ihminen tuntee olonsa pieneksi. Sellainen on Denalin kansallispuisto Alaskassa. Me vierailimme puistossa kesäkuun seitsemäntenä päivänä.

Siinä missä Yellowstonen kansallispuistossa risteilee loistavassa kunnossa oleva asfaltoitu tieverkosto, Denalin kansallispuistossa kulkee yksi tie. Se on 146 kilometriä pitkä, kuoppainen hiekkatie, joka on rajoitettu yksityiseltä liikenteeltä ensimmäisen 24 kilometrin jälkeen. Sen sijaan vuoristotundraa ja sillä eläviä eläimiä pääsee katsomaan vihreän bussin kyydissä. Tie on kuoppainen, mutta matka on jokaisen pompun arvoinen.

Denalissa kulkee pääsääntöisesti kaksi bussireittiä. Me valitsimme neljä tuntia suuntaansa kestävän reitin Eielsonin Visitor Centeriin. Toinen vaihtoehto on kuusi tuntia suuntaansa kestävä bussimatka. Se jatkaa Eielsonin ohitse vielä parin tunnin ajan ja päättyy Wonder Lakelle. Lukemamme mukaan Wonder Laken maisemat eivät olleet sen neljän extratunnin arvoiset. Onneksi olimme etukäteen päättäneet matkata päivän aikana bussissa vain tuon noin kahdeksan tunnin ajan. Nimittäin aamulla mennessämme ostamaan lippuja, ei Wonder Lakelle enää olisikaan päässyt. Ne liput oli myyty loppuun jo edellisenä päivänä. Denalin kansallispuisto on Alaskan suosituimpia matkakohteita. Lisävaihtoehtoja shuttlebusseille tuo erilaiset järjestetyt retket.

Saimme liput kymmeneltä lähtevään bussiin. Oikeastaan se oli ollut täynnä jo kauan, mutta suuresta kysynnästä johtuen oli järjestetty tuplavuoro. Pienistä väärinkäsityksestä johtuen päädyimme kuitenkin sen ensimmäisen bussin kyytiin. Se oli täynnä, toisin kuin se tuplavuorobussi olisi ollut. Jouduimme aivan viimeiseen penkkiriviin ja olin hieman huonolla tuulella. Eihän sieltä perältä näkisi mitään. Kun vielä käytävän toisella puolella istuva mies päätti avata bussin sivuikkunan ja Alaskan aamupäivän kymmenen asteinen tundratuuli alkoi tuivertaa tukkaa, olin jo valmis hyppäämään pois kyydistä. Tutisin kesälomamatkalla jälleen kylmissäni untuvatakista huolimatta ja mietin mielessäni seuraavaa matkaa jonnekin hyvin lämpimään paikkaan. Maisematkaan eivät ensimmäisten kilometrien aikana poikenneet Suomalaisesta metsästä.

Kun sitten matka jatkui, maisemat vaihtuivat ja sain sanaisen arkkunikin auki avoimen ikkunan suhteen, alkoi päivä yhtäkkiä parantua melkoisin harppauksin. Ensimmäisiä kertoja bussin pysähtyessä valokuvausta varten, totesimme viimeisen penkkirivin olleenkin paras mahdollinen istumapaikka. Bussissa oli takaosassa invahissi, joten penkit eivät jatkuneet perälle saakka. Sen vuoksi pystyimme bussin pysähtyessä pomppimaan omalta puoleltamme myös toiselle puolelle kuvaamaan. Bussin etu- tai keskiosissa istuvilla ei tälläistä mahdollisuutta ollut, vaan he pystyivät kuvaamaan vain omalla puolellaan näkyviä maisemia.

Ja kuvattavaahan Denalissa riitti. Siellä kulkevaa tietä nimitettiin yhdessä esitteessä eläinten highwayksi. Toisessa taas kerrottiin ehkä hieman totuuden mukaisemmin, ettei Denalissa varsinaisesti ole sen enempää eläimiä kuin muuallakaan. Tundran ansiosta eläimiä on vain paljon helpompi nähdä. Ei ole näköesteenä puita, kun niitä ei kasva. Bussinkuljettajamme oli eräjorman alaskalainen ilmentymä, joka kertoili matkan aikana mikrofonin välityksellä Denalista ja siellä asuvista eläimistä. Yksi mieleenpainuvimmista hänen kertomistaan ohjeista oli mitä tehdä, jos kohtaa karhun tai hirven. Karhulle pitää ilmoittaa selkeällä ja kuuluvalla äänellä, että olet ihminen, et lounas. Tässä vaiheessa karhu yleensä muuttaa kurssiansa. Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että karhu suuntaakin reittinsä sinua kohden, on syytä käydä taisteluasemiin – siis jos teitä patikoijia on enemmän kuin yksi. Yleensä karhu ei hyökkää ihmisryhmän kimppuun. Jos taas olet yksin, niin, no, kannattiko lähteä… Karhun kohdalla tärkeintä on kuitenkin, ettet missään nimessä lähde juoksemaan karkuun, koska silloin näytät maukkaalta aterialta. Sen sijaan hyökkäävän hirven kohdalla – juokse – mieluiten mutkia.

Jostain kumman syystä ei innostanut ihan hirveästi lähteä patikoimaan. Sekin olisi ollut mahdollista. Bussista olisi voinut poistua, vaellella rinteillä tai laaksossa ja hypätä sitten taas seuraavan bussin kyytiin. Seuraavan bussin saapumiseen saattaa tuolla tosin mennä mitä tahansa 15-50 minuutin väliltä, eikä takuita kyytiin mahtumisesta ole. Siinä sitä sitten odotellaan bussia tien poskessa (niin, älä nyt kuvittele, että tuolla mitään bussipysäkkejä on), mutta entä jos tietä pitkin ei tulekaan bussi vaan karhu?

Kontioita nimittäin näimme. Kaukaa, mutta kuitenkin. Alhaalla laaksossa emokarhu tallaili pentujensa kanssa. Myöhemmin Eielsonin vierailukeskuksessa näimme taas karhun. Senkin tosin kaukaa. Sillä kertaa vuorenrinteessä.

Eläinhavainnot eivät toki jääneet kaukaa kuvattuihin karhuihin. Aivan ensimmäisenä näimme dallinlampaita (dall sheep), jotka tunnetaan myös nimellä alaskanlammas tai ohutsarvilammas. Niitäkin näimme ensin vain kaukaa vuorella. Jonkin matkan kuluttua pieni lauma näitä valkoisia, villin vuohen näköisiä lampaita olikin sopivasti bussimme vieressä. Ne ylittivät tien ja jäimme katselemaan niitä sekä upeana avautuvaa maisemaa.

Pian dallinlampaiden jälkeen näimme rinteillä karibuja. Suomalaisillehan “porojen” näkeminen ei ollut niin ihmeellistä kuin monelle jenkille. En voi tosin väittää nähneeni kovinkaan usein poroja. Olen nimittäin vieraillut Lapissa viimeksi alakoulukäisenä. Denalissa karibut hakeutuivat vilvoittelemaan lumelle, jota oli vielä paikoitellen maassa, vaikka elettiin jo kesäkuun alkua.

Arctic ground squirrel tiiraili ohitse rymistelevää vihreää bussia. Ehdimme napata siitä kuvan juuri ennen kuin se rynnisti piiloon jonnekin koloon. Suomeksi tämä kurre tunnetaan nimellä napasiiseli (mitä vikaa olisi ollut arktisessa maaoravassa?!).

Tie oli todellakin sellainen, ettei sinne olisi voinut
päästää tuhansia turisteja kurvailemaan mielivaltaisesti. Reitti kulki
osan matkasta vuorten rinteessä ja tie oli kapea. 

Neljän tunnin jälkeen olimme määränpäässämme. Eielsonin vierailukeskuksesta näkee Mt McKinleyn aka Denalin tai sitten ei. Suurin osa puistossa vierailevista ei vuorta näe. Korkeat vuoret kun vetävät pilviä puoleensa magneetin tavoin. Siellä se vuori pilvien seassa on. Veikkaisin, että tuon kaikkein korkeimman pilvinyppylän alla.

Emme kuitenkaan jääneet murehtimaan, vaikka pilvet estivätkin meitä näkemästä McKinleytä, sillä maisemat olivat kokonaisuudessaan kerrassaan mahtavat. Meillä oli puoli tuntia aikaa palloilla alueella. Sinne olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta se olisi tarkoittanut johonkin toiseen bussiin kiipeämistä. Olimme tuossa vaiheessa jo kiintyneet takapenkin paikkoihimme, emmekä halunneet ottaa riskiä, ettemme mahtuisikaan seuraaviin busseihin. Siitä ei nimittäin ollut mitään takuita. Päätimme siis ottaa kaiken ilon irti siitä ajasta mikä meillä oli. Ehkä seuraavalla kerralla vietämme tuolla kauemmin aikaa. Denali nimittäin on kohde, jonne palaisin mielelläni vielä uudelleen. Niitä kohteita vain alkaa kertyä aika paljon.

Miksi ihmeessä Tomi kuvaa piknikpenkkiä, eikä takana avautuvia huikeita maisemia?

No napasiiselien vuoksi! Ne pinkoivat ympäri Eielsonia ja jäivät odottamaan, että joku tiputtaisi niille osan eväistään. Me emme ruokkineet luontokappaleita, mutta aika moni muu ilmeisesti oli niin tehnyt. Sen verran ihmisiä pelkäämättömiksi nämä olivat kehittyneet. Yksi siiseli seurasi äitiä ja pikkutyttöä. Lopuksi äiti nosti itkevän tytön syliinsä. Ei ollut tainnut tyttö tottua eläimiin.

Paluumatka
koitti, mutta nähtävää riitti edelleen. Istuimme bussissa oikealla puolella ja
nyt olimme niin sanotusti paremmalla, laakson puolella. Kuten olemme monilla
muillakin retkillä huomanneet, paluumatkalla moni nukahtaa. Niin täälläkin.
Melkein teki pahaa vilkaista bussissa nukkuvia ihmisiä, kun me seurasimme
pysähtyneen bussin ikkunasta dallinlampaiden touhuja upeissa maisemissa. Kuvista
ei näy kunnolla miten korkeassa paikassa nämä ovat, mutta kyllä dallinlammas
äitien on oltava lujahermoisia. Minun nimittäin olisi tehnyt mieli käydä
kaappaamassa syliin karitsa, joka keikkui kivikkoisen rinteen reunalla. En tiedä voiko tuolla enää sanoa, että
virheistä oppii. Yksi harha-askel väärässä paikassa voi olla noissa korkeuksissa kohtalokas.

Kuinka nopeasti
bussilastillinen turisteja voikaan herätä? Kokemuksesta sanon, että hyvin
nopeasti, kun joku huutaa ”there’s a bear”. Olimme vielä hyvin kaukana
karhusta, joka laskeutui vuoren rinnettä. Kaikki tajusivat kuitenkin hyvin
pian, että se oli tulossa kohti tietä. Vaikutti siltä, että meillä oli edessä lähikohtaaminen karhun kanssa. Tunnelma bussissa oli hetkessä kaikkea muuta kuin unelias. Tässä
vaiheessa paikat bussin perällä eivät enää olleetkaan ne parhaat mahdolliset. Turistit yrittivät rynniä lähes ulos ikkunoista ja kuljettajalla meni hermot.
Villieläimen lähettyvillä pitäisi olla hiljaa ja ruumiinjäsenet olisi kyettävä
kaikesta innostuksesta huolimatta pitämään bussin sisäpuolella.
Onnistuimme me
bussin takaosastakin näkemään tien yli ja hieman sitä pitkin tallustelevan
mesikämmenen. En muista olenko koskaan kirjoittanut blogiin siitä miten
ärsyttävää on, kun näkee tien päällä varoituskylttejä eläimistä, mutta ei
kuitenkaan näe niitä eläimiä. Tällä kertaa kaikki loksahti kohdalleen. Olimme alueella,
jossa vaellus on kiellettyä, koska siellä on niin paljon karhuja.

USA:ssa jokaisella osavaltiolla taitaa olla oma ”osavaltion
lintu”. Alaskassa se on willow ptarmigan. Suora suomennos olisi pajukiiruna,
mutta nämä suomennokset tuntien, se on varmaan jotain aivan muuta. Onnistuimme joka
tapauksessa nappaaman tästä tien sivustalla olevasta kiirunasta kuvan.

Loppumatka sujuikin sitten upeita maisemia ihastellen.

Pari hirveäkin näimme vielä paluumatkalla, mutta omat aiemmat (ja myöhemmät) hirvibongauksemme oli parempia kuin nämä. Monelle muulle turistille sadan metrin päässä, pusikon seassa oleva hirvi tuntui kuitenkin olevan tosi kova juttu.

Tälläinen oli Denalin bussimatkamme pääpiirteissään. Älä kuitenkaan kuvittele, että tässä oli jo kaikki. Päivämme ei suinkaan päättynyt tähän, vaan kohokohta oli vasta tulossa! Siitä lisää sitten myöhemmin.

Katso myös nämä

36 Kommenttia

Lucky Traveller Merja syyskuu 1, 2014 at 17:09

Hei! Kiitos ensiksikin, että kävit blogissani ja kommentoit! Hieno blogi ja upeita kuvia sinulla! Vaikka en itse ehkä ole "luontoihmisiä´" sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan citymatkaaja (pääsääntöisesti), on kiva lukea juuri erilaisia blogeja. Perheeseeni kuuluu kuitenkin myös luontoihminen eli lintubongari, hänelle vinkkaan myös heti blogistasi.

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 1, 2014 at 17:56

Kiitos! Kiva, kun tulit piipahtamaan. Blogimaailmassa hauskaa on juuri se, että pääsee kurkistamaan erilaisiin maailmoihin 🙂

Vastaa
Heini syyskuu 1, 2014 at 17:11

VAU <3 Niin mielenkiintoista ja kauniita kuvia! 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 1, 2014 at 17:57

Kiitti 🙂

Vastaa
Kea | Deep Red Blues syyskuu 1, 2014 at 17:24

Whooooa bear, whooa bear kädet ylhäällä isoksi tekeytyen, on yksi ekoista jutuista jonka opin Alaskassa. Juneaussa näin nyt itsenäisyyspäivänä karhun ihan vaan kaverin takapihalla. Yleensä niitä ei kovin haittaa ihmiset, ellei niillä ole poikaset mukana. Ja tietty lajien välillä eroja. Mustakarhut on yleensä säyseämpiä kuin noi harmaakarhut. Hyvin maistuu niin roskat kuin kutemisesta kuolleet lohet. Ja Dall Sheepit on aina ollu mun suosikkeja! 🙂

Mun omasta visiitistä Denaliin tuli nyt kesällä 18 vuotta, vois joku vuos mennä taas sinnekin suunnalle jos sais vaikka kaverit Anchoragesta mukaan. Alaskassa on kyllä ainakin mulle maailman kauneimpia maisemia… ♥ ja juuri sopiva lämpötila kun en lämpimästä juurikaan tykkää.

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 1, 2014 at 17:59

Se on jännä miten Suomessa taas on aina opetettu vain sitä, että pitää tekeytyä kuolleeksi, jos kohtaa karhun. Missä se suomalainen sisu on, kun heti heittäydytään vain maahan kerälle piiloon 😀

Vastaa
Syvältä.Sanna. syyskuu 1, 2014 at 17:35

Wau, kiitos kauniista kuvista. Karhut ovat huikaisevia eläimiä!

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 1, 2014 at 18:00

Karhut on mahtavia! Pari kertaa aiemminkin niitä on tullut reissussa nähtyä, mutta mielelläni näkisin vielä useita kertoja lisää.

Vastaa
Ansku Barcelona syyskuu 1, 2014 at 19:07

Täällä koko perhe ihaillaan karhuja, vau! Jatkoa odotellessa… 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 1, 2014 at 19:11

Jatkoa luvassa 🙂

Vastaa
Tiina syyskuu 1, 2014 at 19:50

Voihan napasiiseli! Niin ihania maisemia ja otuksia jälleen kerran!

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 2, 2014 at 17:21

On ne eläimet vaan aina niin ihania 🙂

Vastaa
Annika - Tarinoita Maailmalta syyskuu 1, 2014 at 20:01

Ihania kuvia jälleen kerran! Tuo karhu on kyllä aika eläin… Olen ollut ihan tyytyväinen, etten ole telttareissuilla niihin törmännyt vaikka varoituksia on ollut. Ehkä se autolla liikkuessa olisi eri asia 😀 Kuinka paljon porukkaa noihin busseihin muutein otettiin? Siis per bussi meinaan. Ymmärrän kyllä hyvin, ettei ne halua vallattomia turisteja päästää sinne yksinään, olisi Denalilla varmasti pian 'the deadliest park in USA'-leima otsassa…

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 2, 2014 at 17:25

Joo, autolla liikkuessa karhuja on ihana nähdä. Kävellen, ei kiitos, ellei sitten tosi kaukaa ja karhu ole menossa toiseen suuntaan 😀

Bussit pakattiin niin täyteen kuin penkkejä riitti.

Vastaa
Terhi syyskuu 2, 2014 at 00:05

Mua kiehtoo nuo karhut. Suomessa niitä ei kuitenkaan tule ihan joka päivä (tai edes kerran elämässä) vastaan, mutta onhan ne vaan mahtavia otuksia. Ja pennut niin suloisia…siis telkkarissa, tietty 😀

Ja kamoon, onhan toi napasiiseli nyt ihan tosi paljon hauskempi nimi kuin arktinen maaorava! Suomenkielisen nimen keksijällä on selvästikin ollut pilkettä silmässä…

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 2, 2014 at 17:28

Mä haaveilen siitä, että näkisin karhuja vielä joskus Suomessakin, siis muuallakin kuin telkkarissa 😀 Onhan napasiiseli kieltämättä oikein hauska nimi (ei tosin yhtä hauska kuin maaoravan uusi nimi tikutaku), mutta matkailijalle se ei ole kovin hauskaa, että nimet poikkeaa eri kielissä niin dramaattisesti. Yritä tässä nyt sitten esitellä teille mitä otuksia milläkin reissuilla ollaan nähty 😀 En malta odottaa miten Afrikan eläimet on nimetty!

Vastaa
Vailla Pysyvää Osoitetta syyskuu 2, 2014 at 09:49

Tuntuu, että toistan itseäni, mutta whoa mitä kuvia! 🙂 Tahtoo kanssa tuonne, olisi varmaan sittenkin pitänyt listata Alaska yhdeksi vaihtoehdoksi talven reissuja suunnitellessa!

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 2, 2014 at 17:31

Miten muistelin, että sulla olisi ollut jotain kriteerejä auringon paisteesta ellei jopa lämpötilasta? Ellet ole pakkaamassa suksia mukaan, ehkä Alaska odottaa kesäseikkailuihin 😀

Vastaa
Tylsä Mörökölli syyskuu 2, 2014 at 10:39

Upeaa matkailua, kyllä käyp katteks. Onnelliset te nuoret, joille tuo on mahdollista 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 2, 2014 at 17:32

Kiitos! Meille tämä matkustaminen on todella tärkeä harrastus, jonka mahdollistamiseksi tehdään paljon töitä 🙂

Vastaa
Sandra syyskuu 2, 2014 at 16:44

Kylläpä jäin blogiisi koukkuun. Matkailu ja eläimet kiehtovat, ja täällä ne kohtaavat loistavalla tavalla. Tuli itsellekin sellainen olo kuin olisin juuri käynyt jännittävällä matkalla. Mikähän se kohokohta on, jos eivät nuo nallet, karitsa ja siiselit! 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 2, 2014 at 17:34

Ihana kuulla 🙂 Matkailu ja eläimet ovat todellakin tämän blogin kaksi ydin osa-aluetta, joten niistä riittää ja tulee riittämään juttua. Ymmärrät kyllä varmasti sen kohokohdan sitten kun sen näet 🙂

Vastaa
Hannele/Täyttä Elämää syyskuu 3, 2014 at 03:37

Upeat maisemat, karua kauneutta!
Kohokohtaa odotellessa 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 5, 2014 at 06:50

Kiitos 🙂

Vastaa
Sirpa syyskuu 3, 2014 at 06:03

Aivan hulppeita kuvia ja mielenkiinnolla jatkoa odottelen…

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 5, 2014 at 06:51

Mahtava kuulla, että odotat jatkoa 🙂

Vastaa
Jenni syyskuu 4, 2014 at 04:22

Taas aivan mielettömiä kuvia! Ja olen aika kateellinen tuosta karhun näkemisestä.

Muistan hyvin, kun Yellowstonessa ranger selitti, miksi eläimiä spottaillakseen kannattaa mennä niiden laakeiden ruohoalueiden luokse. Ei ollut minulla tullut koskaan aiemmin mieleen tämä, mutta aika ahaa-elämys oli.

Ja se "pajukiiruna"? Suomeksi riekko. 🙂 Eläinten nimien käännöksille pettämätön paikka on mennä elukan Wikipedia-artikkeliin ja tsekata, onko vastaavaa artikkelia suomeksi. Näköjään siis Alaskalla ja Peräpohjolalla on sama osavaltio-/maakuntalintu.

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 5, 2014 at 06:53

Julkaisin juuri tämän Denalin jatko-osan, joten odotas vaan… Mutta uskon, että kun siellä Pohjois-Amerikassa tallailette, näette vielä karhuja 🙂

Riekko kuulostaa jo ihan liiankin tavalliselta! Minä kun kuvittelin bongaanneeni jonkin harvinaisen linnun 😀

Vastaa
orvokki syyskuu 4, 2014 at 09:43

Sinullahan on täällä uskomattoman mielenkiintoinen blogi. Tutustun siihen ajan kanssa tarkemmin, ts. selailen vanhempia postauksiasi.
Tämän reissun kuvat ovat tajuttoman upeita.
Kiitos vierailusta blogissani, ilman sitä en olisi löytänyt sinua.
Terkuin ja hyvää päivänjatkoa

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 5, 2014 at 06:54

Kiitos paljon! Kommenttisi ilahdutti kovasti 🙂 Tervetuloa lueskelemaan.

Vastaa
Sofia syyskuu 4, 2014 at 15:42

Tein omaan blogiini postauksen parhaista matkablogeista, jossa mainitsen blogisi. Käythän vilkaisemassa ja mainitse kommenttikenttään mikäli haluat maininnan poistettavan! 🙂
http://project4ever.blogspot.fi/

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 5, 2014 at 06:55

Kiitos paljon! Kävin vilkaisemassa (ja kommentoimassakin :)). Ilman muuta blogini osoitteen saa linkata omaan blogiin.

Vastaa
Kirsti syyskuu 5, 2014 at 17:03

Vau, ompas mielenkiintoinen blogi. Mahtavia kuvia täällä.

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 11, 2014 at 12:22

Kiitos paljon! 🙂

Vastaa
Jerry / Pako Arjesta syyskuu 9, 2014 at 06:56

Napasiiseli xD! Sori, tuota ei voinut olla kommentoimatta :P. Uskon, että koitte ärsyttäviä hetkiä tuon bussimatkan aikana, mutta hyvä, että eläinhavainnot taisivat olla sen arvoisia 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla syyskuu 11, 2014 at 12:23

No ei onneksi ollut bussimatkassa mitään ärsyttävää enää ensimmäisen tunnin jälkeen 🙂 Todellakin oli sen arvoinen!

Vastaa

Jätä Kommentti