Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized Upea Alaska!

Upea Alaska!

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle kesäkuu 3, 2014

Takana on viikko risteilyä ja pari päivää autolla. Alaska on näyttänyt meille sekä hyvät että huonot puolensa. Ollaan nautittu auringosta, paleltu tuulessa ja sateessa ja ajettu läpi sankan lumisateen. Tämä on ollut tämän kesän kuuminta lomapukeutumista:

Tämä Yhdysvaltojen pohjoisin osavaltio on kyllä aivan mieletön paikka. Asukkaita on vähän ja kylät ja kaupungit pieniä. Tämä on kallis paikka matkustaa ja moniin paikkoihin on hankala päästä, mutta perillä maisemat kyllä palkitsevat.

 

Tällä hetkellä ollaan sanoin kuvailemattoman kauniilla paikalla sijaitsevassa Valdezissa. Kohta lähdetään taas koko päiväksi merelle valas- ja jäätikköristeilylle Prince Williamin lahdelle. Sen jälkeen on vielä tarkoitus lähteä ajamaan kohti pohjoista.. Vielä ei tiedetä minne asti ja missä ollaan seuraava yö, mutta se selviää aikanaan. Lomalla ei turhaan stressata! Lisää Alaska postauksia luvassa sitten, kun päästään täältä kotiin. Täällä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei pahemmin ehdi koneella istua.

Hääkuvamme johdosta Tomi sai tekstarilla pari kyselyä saako meitä onnitella tulevan perheenlisäyksen johdosta, koska mahani näyttää pömpöttävän siihen malliin. Minulta kukaan ei kehdannut kysellä olenko raskaana vai lihonut 😉 Lopuksi siis tiedoksi kaikille sitä mahdollisesti pohtiville, en ole raskaana 😀 

Katso myös nämä

4 Kommenttia

Kea | Deep Red Blues kesäkuu 3, 2014 at 20:47

Hyvä siis että otit sen untsikan mukaan… 😉 Hyvältä näyttää mun toisessa kodissa!

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla kesäkuu 5, 2014 at 08:13

Untsikka on todellakin ollut tarpeellinen 😀 En tiedä miten olisin pärjännyt ilman! Nyt ollaan Fairbanksissa ja täällä on onneksi melkein shortsikelit tai siis paikallisten mielestä ei mitenkään melkein…

Vastaa
Laura kesäkuu 4, 2014 at 17:32

Mielettömän upeita maisemia, vautsi! Nauttikaa nyt fantastisesta ympäristöstä ja reissusta täysin siemauksin 🙂

Vastaa
Elina / Narulelu maailmalla kesäkuu 5, 2014 at 08:14

Kiitti 🙂 Kyllä me nautitaan!

Vastaa

Jätä Kommentti