Pallontallaajat.net
Valikko
Etusivu Uncategorized USA – Kanada Roadtrip osa 5 – Idaho Falls – Kalispell & Idahon villihevoset

USA – Kanada Roadtrip osa 5 – Idaho Falls – Kalispell & Idahon villihevoset

Kirjoittanut Elina | Vaihda vapaalle joulukuu 8, 2013

18.9.2013
Aamulla ei ollut eilisiltaisesta kovasta tuulesta enää tietoakaan. Lähdimme ajelemaan poutaisessa säässä. Meillä oli edessä pitkä matka Kalispelliin. Lyhintä reittiä kilometrejä tulisi vajaa 700 km. Katsoimme kuitenkin kartasta kivemman näköisen maisemareitin, vaikka se pidensikin ajomatkan lähes 800 kilometriin. Tomi ajaa työkseen rekkaa ja on tottunut ajamaan pitkiä matkoja päivän aikana. Henkilöautolla matkan teko sujuu vielä nopeammin, joten emme pelänneet moista rupeamaa.

Pian Idaho Fallssin jälkeen olimmekin ihan landella. Maisemat vaihteli lättänästä vuoristoon.

Tie oli kaksikaistainen eli jenkkien mittakaavassa pikkutie. Sen varrella oli aina silloin tällöin muutama isompi kylä ja sitten ihan pieniä kyliä, joihin saapuessa oli yleensä kyltti asukasluvusta. Pienin asukaslukumäärä taisi olla kaksinumeroinen. Erään keskikokoisen kylän kukkulan rinteelle oli kirjoiteltu numeroita. Tietääkö joku mitä nämä tarkoittavat?

 
Ajelimme keskellä ei mitään, kun yhtäkkiä keskellä mutkaista mäkeä, oli tien sivussa varoituskyltti hevosista. Emme ehtineet ajaa kuin seuraavaan mutkaan, kun edessämme oli jonkin näköisiä villihevosia. 

 Pysähdyimme hetkeksi tuohon levikkeelle ihastelemaan niitä ja etenkin yksi heppa oli hyvin utelias. Ja komea!

Tämä kaveri tutkaili meitä ja autoamme hyvin tarkkaan ja kiersi auton takapuolellekin tarkastelemaan. 

Ehdin jo kirjoittaa tähän, etteivät nämä hevoset varmaan olleet “aitoja villihevosia”. Sellaisia näimme Australiassa outbackilla. Päätin kuitenkin kirjoittaa googlen hakuun Idaho wild horses ja totta tosiaan, olimme sittenkin nähneet aitoja villihevosia. Ne laiduntavat juuri tuon tien 93 varrella, jota ajoimme. Alue on Challisin vuoristoaluetta. Villihevosten määrä kipusi vuonna 2010 jopa 400 yksilöön, mutta laumoja on sittemmin harvennettu. Tällä hetkellä arvioitu hevosten määrä on alle 200 ja niidenkin elämä alueella näyttää epävakaalta.

Lisää juttua Idahon villihevosista löytyy täältä ja täältä.

Tämä yksilö jäi vielä katselemaan peräämme, kun kaasutimme matkoihimme.

Pysähdyimme ihastelemaan tätä “lehmien kastelulaitetta”.

 
Kuvailin ylläolevia lehmiä, kun Tomi sitten kysyi, että mitäs nuo tuossa sitten on. 

Peuroja/kauriitahan siellä oli laiduntamassa jollain istutetulla pellolla. Tomi nousi autosta toisen kameran kanssa ja sitten näille sorkkaeläimille tulikin jo kiire.

Jatkoimme matkaamme keskellä ei mitään ja sitten näytti siltä, että tie päättyy kallioiseen kukkulaan. Hieman lähempi tarkastelu osoitti, että kyllä se tie siellä jatkuu ja olemme ajamassa vuoren sisälle.

Ajelimme aikamme vuoristoon louhittua solaa pitkin. Tuo oli ihan hauska kokemus.

Tulimme monen sadan kilometrin jälkeen johonkin hieman isompaan kylään / kaupunkiin. Tien varrella oli kauppa, jonka ulkopuolella mainostettiin antiikkia, karkkia ja ties mitä kaikkea muuta. Päätimme pysähtyä jaloittelemaan ja astuimme vihreä-puna-keltaiseen rakennukseen sisälle. Siellä todellakin oli kaikkea mahdollista. Ystävällinen kauppias tuli kyselemään voiko hän olla avuksi ja kertoi kaupassa olevan kaiken kaikkiaan 16 huonetta täynnä erilaista tavaraa. Yksi osasto oli sisustettu aivan ihanaksi vanhan ajan karkkikaupaksi:

Muissa huoneissa oli pitkälti antiikkia ja uutta sekaisin. Tomi osti tuolta yhden vanhan cokispullon ja minä susipatsaan, joka oli kylläkin ihan uutta tuotantoa. Pysähdyimme samassa kyläpahasessa vielä Subwayhin ostamaan vähän evästä ja kävimme toisessakin antiikkikaupassa. Sieltä lähdimme tyhjin käsin. Jenkeissä antiikkikauppojen nimellä kulkee vaikka millaisia putiikkeja. Osaa voisi kuvailla kirpputoreiksikin, joissa ei kuitenkaan ole useiden myyjien pöytiä, vaan vain liikkeen omistajan ostamia / hamstraamia / saamia tavaroita.

Jatkoimme matkaamme pientä tietä pitkin. Täällä ihmiset asuivat hyvin syrjäisissä paikoissa. Niitä toki riittää Suomessakin. Se mikä pisti silmään, oli postitoimistot. Ei löytynyt niin pientä kyllä, etteikö tien varrella olisi aina ollut postitoimisto, vaikka muut palvelut olisivat olleet vain yksi kioski. Tälläisiä postilaatikkorivejä näkyi aina silloin tällöin tien varrella:

Alkoi jo hämärtää, kun saavuimme Kalispeliin. Se on lähin iso kaupunki ennen Glacierin kansallispuistoa, jonne suuntaisimme seuraavana päivänä. Valitsimme jälleen kuponkilehtisestä motellin ja kirjauduimme sisään. Kysyin respasta millaista säätä seuraavalle päivälle luvattiin. Respan henkilö ryhtyi tarkistamaan netistä ja huudahti kauhuissaan, että lumisadetta! Hän voivotteli, että on aivan liian aikaista lumen tulolle ja niin voivottelimme mekin. Menimme nukkumaan ja toivoimme, että sääennusteet olisivat Jenkeissä aivan yhtä epäluotettavia kuin Suomessakin.

Katso myös nämä

Jätä Kommentti